Ilta Sanoma

Koronavirus leviää Norjassa ja Tanskassa nyt nopeammin kuin kertaakaan pandemian aikana.

Asiakkaat näyttivät koronapassejaan kööpenhaminalaisessa baarissa marraskuussa.

Asiakkaat näyttivät koronapassejaan kööpenhaminalaisessa baarissa marraskuussa. Kuva: Tom Little / AFP / Lehtikuva

Norjassa ja Tanskassa havaitaan tällä hetkellä uusia koronavirustartuntoja reilusti enemmän kuin kertaakaan pandemian aikana.

Tanskassa seitsemän viime päivän keskiarvo on kiivennyt yli 5?000 päivittäisen tapauksen, kun Norjassa on ylitetty 4?000 päivittäisen tapauksen raja. Luvut perustuvat Johns Hopkinsin yliopiston seurantaan.

Tanskan väkiluku on hieman Suomea suurempi, kun taas Norjassa on ihmisiä hieman Suomea vähemmän. Suomessa uusia koronatapauksia on havaittu viimeisen viikon aikana keskimäärin 1?300 päivässä.

Tanskan edellinen tautihuippu koettiin vuosi sitten joulukuussa, kun seitsemän päivän keskiarvo ylitti 3?500. Norjassa aiemmat ennätykset on suorastaan murskattu: edellisessä tautihuipussa syyskuussa liikuttiin alle 1?500 tapauksessa päivässä.

Molemmissa maissa myös sairaalahoitoon joutuneiden ja kuolleiden määrä on nousussa. Näissä luvuissa ei kuitenkaan olla vielä ennätystasolla.

On vielä epäselvää, mikä on omikronvariantin osuus tartuntalukujen rajussa nousussa. Tanskassa on vahvistettu lähes 800 omikrontapausta, Norjassa vajaa 300.

Toistaiseksi on ilmennyt viitteitä siitä, että omikron aiheuttaa lievempiä oireita kuin aikaisemmat muunnokset mutta leviää nopeammin.

-?Tanskassa muunnosta on jo laajoilta alueilta, myös Norjassa on yksi laaja tartuntaketju. Alustavat tutkimustulokset viittaavat siihen, että rokotettujen vasta-aineet neutraloivat viruksen huonommin kuin aiempia muotoja, THL:n johtaja Mika Salminen sanoi torstaina.

Ilta Sanoma
vendredi 10 décembre 2021 06:23:00 Categories: Ilta Sanoma Ulkomaat

ShareButton
ShareButton
ShareButton
  • RSS

Suomi sisu kantaa

TetraSys Oy.

TetraSys Oy.