Ilta Sanoma

Valtteri Bottas haluaa osoittaa kiitollisuuttaan viidestä vuodestaan Mercedeksellä.

Valtteri Bottas muistaa talliaan ja fanejaan viimeisessä kisassaan Mercedeksellä.

Valtteri Bottas muistaa talliaan ja fanejaan viimeisessä kisassaan Mercedeksellä. Kuva: Hoch Zwei /Zuma

Molemmilla F1-sarjan suomalaiskuskeilla on edessään tunteikas kilpailu, kun sarja päättyy sunnuntaina Abu Dhabissa. Kimi Räikköselle kisa on uran viimeinen, Valtteri Bottakselle viimeinen Mercedeksellä ainakin tällä erää.

Bottas kehitteli kilpailuun erityisen keinon kiittää tallia ja fanejaan viidestä yhteisestä vuodesta Mercedeksellä. Nastolalainen esitteli Instagramissa kypäräänsä, jonka on suunnitellut hänen mielitiettynsä Tiffany Cromwell.

-?Ajattelin että on sopivaa teettää erityinen kypärä tätä kisaa varten ja siten kiittää tallia viidestä yhteisestä vuodestamme, Bottas sanoo Instagramiin lataamallaan videolla.

Kypärään on aseteltu muun muassa kuvia suomalaisen huippuhetkistä tallissa, ja kuvien alla on pienet tekstiselitykset näistä hetkistä. Mukana on myös kuvat ja kiitokset omistettuna tallipäällikkö Toto Wolffille ja tallitoveri Lewis Hamiltonille.

- Dream Team. Kiitos Lewis, kuuluu Hamiltonille osoitettu viesti.

Kisan jälkeen Bottas lisää kypärään lopulliset saavutuksensa Mercedeksellä: voitot, palkintopallisijat, pisteet ja paalupaikat.

-?Sunnuntain kisasta tulee tunteikas, ja olen ylpeä voidessani pitää tätä kypärää kiitoksena Mercedekselle ja teille faneille. Minulla on nyt tilaisuus kiittää teitä kaikesta tuesta, mitä olen saanut näiden viiden vuoden aikana, Bottas sanoo videolla.

-?Toivottavasti voitte kannustaa minua jatkossakin, vaikka edustan toista tallia, hän toivoo.

Ennen päätöskisaa Bottas on voittanut Mercedeksellä kymmenen kisaa ja saavuttanut 20 paalupaikkaa. Kahdella edellisellä kaudella hän sijoittui MM-sarjan loppupisteissä toiseksi.

Tällä kaudella Bottas on jo varmistanut kolmannen sijansa sarjassa. Voitosta kamppailevat Mercedeksen Lewis Hamilton ja Red Bullin Max Verstappen, jotka starttaavat päätöskisaan tasapisteistä.

Ilta Sanoma
vendredi 10 décembre 2021 00:37:00 Categories: Formula 1 Ilta Sanoma

ShareButton
ShareButton
ShareButton
  • RSS

Suomi sisu kantaa

TetraSys Oy.

TetraSys Oy.