Ilta Sanoma

Kuilu hyvin menestyvien ja heikkojen oppilaiden välillä levenee, eikä perusopetus pysty kuromaan kiinni kotitaustasta johtuvia eroja.

Kansallinen koulutuksen arviointikeskus suosittaa perusopetuksen ongelmien nopeaa korjausta. Kuvassa koululaisia Itäkeskuksen peruskoulussa Helsingissä viime tammikuussa.

Kansallinen koulutuksen arviointikeskus suosittaa perusopetuksen ongelmien nopeaa korjausta. Kuvassa koululaisia Itäkeskuksen peruskoulussa Helsingissä viime tammikuussa. Kuva: Vesa Moilanen / Lehtikuva

Kansallisen koulutuksen arviointikeskuksen Karvin tuoreet selvitykset kotitaustan vaikutuksista peruskoulun oppilaiden osaamiseen ja yhdeksäsluokkalaisten matematiikan taidoista nostavat esille vakavia huolenaiheita.

Karvin torstaina julkaiseman raportin mukaan peruskoulunsa keväällä päättäneiden oppilaiden matematiikan osaaminen oli selvästi eriytynyt. Parhaat hallitsivat ylioppilaskokeen lyhyen matematiikan tehtäviä. Heikoimmilla oli vaikeuksia selvitä peruskoulun 6. luokan tai jopa 3. luokan tasoa vastaavista tehtävistä. Keskitason oppilaat puolestaan suoriutuivat testistä huonommin kuin aiemmin.

Kokonaiskuva opetuksen tasa-arvosta on onneksi pysynyt suhteellisen hyvänä. Tyttöjen ja poikien matematiikan osaamisessa ei ollut suuria eroja, eikä myöskään taajamien ja maaseudun koululaisten välillä.

Kuilu hyvin menestyvien ja heikkojen oppilaiden näyttää kuitenkin kasvavan, ja keskitason oppilaiden taidot ovat entistä huonompia.

Huono kehitys ei koske ainoastaan matematiikkaa. Karvin mukaan kotitausta vaikuttaa keskeisesti oppilaiden menestykseen kaikissa aineissa, eikä perusopetus pysty kuromaan umpeen kotitaustasta johtuvia eroja.

Lue lisää: Koulu otti oppilailta kännykät pois - seuraukset alkoivat näkyä pian

Ongelmat ovat isoja. Karvi on jo aiemmin selvittänyt, että koronapandemia on vaikuttanut oppilaiden eriytymiseen koko perusopetuksessa. Osalle oppilaista etäopiskelu sopi hyvin, osalle se tuotti suuria vaikeuksia. Keskeistä on oppilaiden kyky säädellä itse opiskeluaan ja koulutyöhön perheeltä saatu tuki.

Jatkuvia haasteita perusopetuksessa aiheuttaa myös maahanmuuttajataustaisten oppilaiden heikko suomen tai ruotsin kielen taito. Etäopiskelussa tämäkin ongelma on vain korostunut.

Kaikista näistä syistä tukitoimia tarvitsevien oppilaiden määrä on kasvanut. Koulut ja kunnat ovat erilaisia. Kun katsoo koko maata, ei yhdenvertaisuus toteudu opintojen ohjauksessa ja oppilaille tarjottavassa tuessa.

Jos kehityksen suunta ei muutu, pääsee heikkojen oppilaiden osaamisvaje kasvamaan entisestään. Tällöin toisen asteen opintoihin siirtyy yhä enenevässä määrin nuoria, joiden tiedot ja taidot eivät ole toivotulla tasolla. Tämä uhkaisi Suomen vahvuutta: koulutuksen ja yhteiskunnan tasa-arvoisuutta.

Karvi suosittaa osaamisen puutteiden korjaamista mahdollisimman nopeasti ja kaikin keinoin. Uusien asioiden oppiminen on Karvin mukaan hankalaa, jos opetuksen aiempi sisältö on valunut oppilailta kokonaan hukkaan.

Samalla linjalla on oululainen matematiikan opettaja Piia Haapsaari.

-?On vähentynyt se, että perusasioita opiskeltaisiin ensiksi hyvin, ja sen jälkeen lähdettäisiin soveltamaan, Haapsaari sanoi torstaina Yle Radio 1:n Ykkösaamussa.

Huomautus on aiheellinen. Opetussuunnitelmien tekijöiden ja opetuksen sisällöistä päättävien soisi ottavan sen huomioon.

Ilta Sanoma
jeudi 9 décembre 2021 23:00:00 Categories: Ilta Sanoma Pääkirjoitus

ShareButton
ShareButton
ShareButton
  • RSS

Suomi sisu kantaa

TetraSys Oy.

TetraSys Oy.