Ilta Sanoma

Hallituksen odotettu hävittäjäpäätös on viimeistä poliittista silausta vaille valmis. IS:n tietojen mukaan hallitus käsittelee asiaa "informointikokouksessa" perjantaina. Todennäköisin vaihtoehto on Lockheed Martinin F-35.

Puolustusministeri Antti Kaikkonen (kesk) esittelee Suomen hävittäjähanketta hallitukselle huomenna.

Puolustusministeri Antti Kaikkonen (kesk) esittelee Suomen hävittäjähanketta hallitukselle huomenna. Kuva: Tatu Lertola, Aleksi Jalava / IS

Hävittäjäpäätöksen aikataulu on puhuttanut tällä viikolla.

IS:n eri lähteiden mukaan päätös on tehty ilmavoimien ja puolustusvoimien tasolla ja hallitus käsittelee asiaa huomenna perjantaina.

Kyseessä ei ole normaali hallituksen kokous, vaan sitä kuvaillaan IS:lle "informointikokoukseksi", joka järjestetään aamupäivällä.

Siitä tuleeko huomenna jo varsinainen päätös, on IS:n lähteiden mukaan kahta eri tietoa: joko huomenna - tai sitten päätös tehdään ensi viikolla.

Asian ympärillä ollaan hiiren hiljaa, ja päätös pidetään salassa niin pitkään kuin mahdollista.

Hallitukselle päätöksen esittelee puolustusministeri Antti Kaikkonen (kesk).

Vahvimpana ehdokkaana hävittäjävalinnaksi on ollut amerikkalainen Lockheed Martinin F-35.

F-35 on ollut ennakkosuosikki koko syksyn ajan. Mutta poikkeaminen tästä on mahdollista.

Tietoa huomisesta päätösajankohdasta tukee tieto, että sekä eduskunnan ulkoasiainvaliokunta että puolustusvaliokunta on kutsuttu koolle perjantaiksi.

Ulkoasianvaliokunta on koolla kello 11, puolustusvaliokunta kello 13.30.

Puolustusvaliokunnan esityslistalla kolmantena kohtana on "Suomen puolustuskyvyn kehittäminen vaalikaudella 2019-2023."

Nimi enteilee, että kyse on hävittäjäpäätöksestä.

Sitä tukee myös se, että puolustusvaliokunnassa kuultavana ovat puolustusministeriön kansliapäällikkö Jukka Juusti, hallitusneuvos, yksikönpäällikkö Tarja Jaakkola ja ilmavoimien esikuntapäällikkö, prikaatinkenraali Juha-Pekka Keränen.

Puolustusministeriön kansliapäällikkö Jukka Juusti on puolustusvaliokunnan kuultavana perjantaina.

Puolustusministeriön kansliapäällikkö Jukka Juusti on puolustusvaliokunnan kuultavana perjantaina. Kuva: Jukka Gröndahl / HS

Kaiken lisäksi puolustusvoimain komentaja, kenraali Timo Kivinen on haastateltavana Ylen ykkösaamussa lauantaina.

IS:n lähteet kertovat, että asia on perjantaina hallituksen pöydällä ainakin eräänlaisena "tilannekartoituksena", jonka esittelee puolustusministeri Kaikkonen.

Asiaa käydään Kaikkosen johdolla läpi, mutta varsinaisen päätöksen sinetöinti saattaa siis siirtyä myös ensi viikkoon.

Ilta Sanoma
jeudi 9 décembre 2021 22:44:00 Categories: Ilta Sanoma Politiikka

ShareButton
ShareButton
ShareButton
  • RSS

Suomi sisu kantaa

TetraSys Oy.

TetraSys Oy.