Ilta Sanoma

Juuri ennen poikansa kuolemaa äiti kohtasi 21-vuotiaan kuskin: "Haisi vahvasti alkoholilta". Poika ehti huutaa kuskille, että tämä hidastaisi vauhtia.

Nuorten kaveriporukka, kuski 2,44 promillen humalassa, liikaa vauhtia, vanha Toyota Corolla. Ulosajo ja kuolema.

Tiivistys Ikaalisissa elokuussa 2020 tapahtuneesta onnettomuudesta on turhan tuttu ja valitettavan surullinen. Poliisin, syyttäjän ja oikeuden tehtävänä oli kuitenkin käydä tapaus läpi.

Pirkanmaan käräjäoikeuden päätelmä: 21-vuotias kuski syyllistyi törkeään kuolemantuottamukseen, törkeään liikenneturvallisuuden vaarantamiseen, törkeään rattijuopumukseen ja kulkuneuvon kuljettamiseen oikeudetta.

Takapenkillä istunut kaveri kuoli. Vastaaja selvisi vuoden ja neljän kuukauden mittaisella ehdottomalla vankeusrangaistuksella.

Uhrin omaiset hakivat oikeutta myös kärsimyskorvausten muodossa. Molemmat vanhemmat vaativat 10?000 euroa ja molemmat sisarukset 7?000 euroa.

Oikeus katsoi perheenjäsenten olleen toisilleen läheisiä. Tältä osin vaatimukset olivat perusteltuja.

Vaadittua summaa - yhteensä 34?000:ää euroa - oikeus ei kuitenkaan määrännyt vastaajan maksettavaksi. Oikeuskäytännön mukaan liikennekuolemista ei tuomita korvauksia niin herkästi kuin tahallisista henkirikoksista.

Ikaalisten ulosajossa kävi juuri näin. Uhri oli tietoinen kuskin päihtymistilasta, muttei yrittänyt estää tätä tarttumasta rattiin. Uhri ei myöskään käyttänyt turvavyötä.

Kaiken lisäksi omaiset määrättiin maksamaan oikeudenkäyntikulunsa itse. Lasku nousi lähes 8?200 euroon. Omaisten on maksettava myös vakuutusyhtiön oikeudenkäyntikuluja 750 euroa.

Oikeus arvioi vastaajan käyttäneen soratiellä liian suurta tilannenopeutta. Kyydissä olleen nuoren naisen kertomuksen mukaan auto "lensi metsään".

Corolla osui puuhun ja vaurioitui täysin. Uhri jäi puristuksiin henkilöauton ja kuoli tukehtumalla.

Hetki ennen ulosajoa takapenkillä istunut uhri ehti huutaen käskemään vastaajaa hidastamaan vauhtia. Vastaaja hiljensi hetkeksi, mutta kiihdytti pian nopeuden liialliseksi.

Uhrin äiti tapasi vastaajan vain hieman ennen kohtalokasta ajomatkaa, kun osa seurueesta kävi uhrin kotona. Äidin mukaan vastaaja "haisi vahvasti alkoholille".

Corollassa oli kuskin lisäksi kolme matkustajaa. Apukuskin paikalla ollut nainen käytti turvavöitä ja selvisi lievimmin vammoin.

Vastaaja ei ajanut autoa humalassa ensimmäistä kertaa. Hänet oli tuomittu vain vajaat viisi kuukautta aikaisemmin törkeästä rattijuopumuksesta 75 päivän ehdolliseen vankeuteen.

Koska vastaaja oli koeajalla, vankeusrangaistus määrättiin nyt ehdottomana. Aiempi ehdollinen pidensi rangaistusta 30 päivällä.

Lue lisää: Yksi nuori kuollut Ikaalisten onnettomuudessa

Ilta Sanoma
jeudi 9 décembre 2021 22:10:00 Categories: Ilta Sanoma Tampereen seutu

ShareButton
ShareButton
ShareButton
  • RSS

Suomi sisu kantaa

TetraSys Oy.

TetraSys Oy.