Siirtolaisten määrä Valko-Venäjän ja EU:n rajoilla on vähentynyt kuukauden takaisista huippuluvuista. Sisäministeri Krista Mikkosen mukaan länsim" /> Siirtolaisten määrä Valko-Venäjän ja EU:n rajoilla on vähentynyt kuukauden takaisista huippuluvuista. Sisäministeri Krista Mikkosen mukaan länsim" />

YLE


EU:n sisäministerit ovat keskustelleet EU-komission ehdotuksesta, jolla unioni antaisi Puolalle, Latvialle ja Liettualle luvan rajoittaa Valko-Venäjältä rajalle kuljetettujen siirtolaisten oikeutta turvapaikanhakuun.

Kannat eivät juuri kirkastuneet sisäministereiden kokouksessa Brysselissä.

- Suomen kanta on auki, mutta yleisesti olemme sitä mieltä, että unionin rajoilla ei pitäisi tehdä maakohtaisia erillisratkaisuja, sanoi sisäministeri Krista Mikkonen (vihr.) kokouksen jälkeisessä mediatapaamisessa illansuussa.

Sisäministeri Krista Mikkosen mukaan länsimaiden asettamat pakotteet ovat tehonneet lentoyhtiöihin ja estäneet uusien ihmisten tulon Valko-Venäjän ja Puolan, latvian ja Liettuan välisille rajoille. Ministeri kuvaa tilannetta rajoilla kuitenkin huolestuttavaksi.

Mikkosen mukaan EU:n yhtenäisen turvapaikkapolitiikan varmistamiseksi mahdollisista poikkeusluvista halutaan tehdä määräaikaisia.

Vastaavantyyppisiä tilanteita on myös unionin etelärajoilla, Välimeren alueella.

Lue lisää:

Ylen kirjeenvaihtaja kertoo Valko-Venäjän pakottaneen siirtolaisia rajanylityspaikalle

jeudi 9 décembre 2021 21:39:57 Categories: Euroopan unioni YLE

ShareButton
ShareButton
ShareButton
  • RSS

Suomi sisu kantaa

TetraSys Oy.

TetraSys Oy.