Ilta Sanoma

Tullin henkilökunta muun muassa etsi jotakin tai jotakuta torstaina Turusta.

Tullilla oli torstaina operaatio Turun Patterihaassa.

Tullilla oli torstaina operaatio Turun Patterihaassa. Kuva: Lukijan kuva

Tullin operaatio sai asukkaat hämilleen Turun Patterihaassa tänään torstaina iltapäivällä.

Ilta-Sanomien tavoittama silminnäkijä kertoo havahtuneensa taloyhtiönsä rappukäytävästä kuuluneeseen kovaan meteliin ja rytmikkäisiin, jysähtäviin ääniin.

-?Sitten kuulin murtuvien puurakenteiden valitusta. Uteliaana menin heti rappukäytävään katsomaan, että pitääkö tässä soittaa poliisin paikalle, hän kertoo.

Kuva: Lukijan kuva

Kävi ilmi, että poliisit olivat jo paikalla. Silminnäkijä kertoo, että häntä vastassa rappukäytävässä seisoi suojaliiviin ja kypärään sonnustautunut, konepistoolia kantanut poliisihenkilö.

- Poliisi totesi, että tilanne on hallussa. Sitten kuulin, kuinka ovi murtui ja johonkin asuntoon mentiin sisään.

Ilta-Sanomien haastattelema turkulainen näki vielä, kuinka taloyhtiön pihalla oli Tullin ja poliisin autoja, sekä mainittujen viranomaisten henkilökuntaa. Silminnäkijän mukaan nämä kävivät läpi varastoja, autotallin ja useamman ajoneuvon.

Lounais-Suomen poliisilaitoksen rikoskomisario Pekka Läksy kertoo, että laitoksen partiot olivat antamassa virka-apua Tullin operaatioon.

Koska kyse oli Tullin operaatiosta, Läksy ei ota kantaa siihen, mitä Patterihaassa oikein etsittiin ja mitä muuta operaatiossa mahdollisesti tehtiin.

- Meiltä oli paikalla kaksi ihan tavallista poliisipartiota, ihan tästä rivistä otettuna. Näitä varusteitahan löytyy ihan jokaisesta poliisiautosta, eli siinä mielessä ei kyse ole mistään epätavallisesta, Läksy sanoo.

Ilta-Sanomat tavoitti myös Tullin edustajan, mutta Tulli ei kommentoi kuvattua tapausta millään tavalla.

Ilta Sanoma
jeudi 9 décembre 2021 21:26:00 Categories: Ilta Sanoma Kotimaa

ShareButton
ShareButton
ShareButton
  • RSS

Suomi sisu kantaa

TetraSys Oy.

TetraSys Oy.