Ilta Sanoma

Henna ja Sami kertovat kuulumisiaan Realityrakkautta-podcastin tuoreessa jaksossa. Vaikka parin suhde näytti tv:ssä lähes täydelliseltä, ovat myös he kohdanneet välillä haasteita.

Sami ja Henna tapasivat ensi kertaa alttarilla ja aloittivat yhteisen elämän tv-kameroiden edessä. Nyt kuvauksista on jo useita kuukausia ja pari on edelleen yhdessä.

Sami ja Henna tapasivat ensi kertaa alttarilla ja aloittivat yhteisen elämän tv-kameroiden edessä. Nyt kuvauksista on jo useita kuukausia ja pari on edelleen yhdessä. Kuva: MTV Oy

Ensitreffit alttarilla -sarja päättyi tällä viikolla ja sen päätteeksi peräti kolme kauden neljästä parista pysyi yhdessä.

Lukuisien tv-katsojien suosikeiksi nousivat nopeasti Henna ja Sami, joiden välille syntyi syvä yhteys heti hääpäivänä. Pari kiintyi nopeasti toisiinsa, rakastui ja alkoi elää yhteistä arkea.

Nyt Henna ja Sami kertovat Realityrakkautta-podcastissa, että vaikka heidän suhteensa on ollut alusta asti erittäin hyvä, on matkalla tullut vastaan myös vaikeuksia. Parin mukaan etenkin viimeiset viikot ovat olleet heille haastavia.

- Kyllä meilläkin on ollut haasteita matkan varrella. Ei tämä ole ollut pelkkää ruusuilla tanssimista, he kertovat podcastissa.

Lue lisää: Ensitreffit alttarilla -parit kertovat, mitä heille kuuluu nyt -?yksi kohtaus ohjelmasta vetää kaikki hiljaisiksi

Ensimmäisen haasteensa pari kohtasi jo häämatkallaan, kun Hennaa alkoi ahdistaa. Hän huomasi, että hänen oli vaikea olla eikä hän ollut aivan oma itsensä.

- Alkoi sisällä tuntua sellainen möykky, että nyt ei ole kaikki hyvin, Henna sanoo.

Henna kertoi asiasta Samille ja tilanne helpotti. Ahdistus laantui ja parisuhde alkoi luistaa. Seuraava haaste oli Samin liiallinen kiltteys ja myötäily sekä myöhemmin Hennan rakkaan kissan kuolema kesken kuvausten.

- Se oli niin shokki, että siinä kohtaa pari ensimmäistä päivää meni niin, että musta tuntui, että kukaan ei ymmärrä mua ja että Samikaan ei ymmärrä mua. Vaikka Sami ei tehnyt mitään väärää, mulla oli silti sellainen olo.

Ensitreffit alttarilla -sarjan kuvausten jälkeen pari on asunut yhdessä pienessä yksiössä ja se on kiristänyt välillä tunnelmaa.

- Sellainen luo pieniä haasteita, he myöntävät podcastissa.

Parin hermoja on kiristänyt se, että he ovat sairastelleet ja joutuneet viettämään paljon aikaa neljän seinän sisällä pikkuruisessa asunnossa toistensa kanssa.

- Olemme olleet niin paljon kotona, kun molemmat ovat vähän kipeilleet ja olemme tehneet töitäkin kotona. Olemme olleet vaan liikaa yhdessä ja on alkanut ärsyttää toinen, Henna sanoo.

- Olen huomannut saman ja on ollut syksyllä niin paljon ohjelmaa, ettei ole päässyt missään vaiheessa rauhoittumaan, Sami jatkaa.

Samin mukaan on ollut haastavaa, kun sairastelun takia omat jutut ovat jääneet pois ja kaikki aika on kulunut toisen kanssa.

- Jossain vaiheessa huomasi, että ainakin oman ulosantini kanssa jouduin katsomaan peiliin, että ei nyt mennyt ihan maaliin, hän myöntää.

Kuva: MTV Oy / Jonathan Melartin

Parille on aiheuttanut haasteita myös se, että heidän yhteisessä kommunikaatiossaan on ollut vielä opettelemista. Henna ja Sami ovat tunteneet toisensa vasta runsaat puoli vuotta, ja joskus toinen saattaa tulkita toisen sanomiset väärin.

- Tässä on tuntenut niin vähän aikaa, että välillä on kommunikaatiossa sellaisia ongelmia, että tulee helposti väärinymmärretyksi. Saatan sanoa asioita jyrkemmin, mitä tarkoitan. Välillä jos heitän jotain puoli vitsillä, Henna ei välttämättä ymmärrä sitä ja siitä saattaa tulla sellaista ärsytystä, Sami kertoo.

- On ollut pari viimeistä viikkoa vähän haastavia tässä. Juuri niitä kommunikaatiohaasteita, Henna myöntää.

Henna kokee, että konflikteista ja vaikeuksista puhuminen julkisesti on hänelle hyvin haastavaa, sillä tv-katsojat pitävät häntä ja Samia täydellisenä parina. Syksyn tullen pari on kuitenkin ajautunut riitoihin, joissa he ovat sanoneet ikäviä asioita toisilleen.

- Olemme sanoneet toisillemme ehkä vähän ikävästi, mutta tosi nopeasti olemme myös ottaneet asian käsittelyyn ja puhuneet siitä, vaikka se onkin vaikeaa.

Riitojen selvittäminen on ollut Hennalle ja Samille tärkeää ja he ovat pyrkineet varaamaan oman aikansa sille, että asiat puhutaan läpi.

- Sovitaan, että tänään nyt puhutaan siitä, että on mennyt asiat vähän heikosti ja on molemmat tehnyt asioita, mitä ei ehkä olisi pitänyt tehdä ja nyt puhutaan asiat läpi ja mietitään, mistä se johtuu.

Riidoista huolimatta pari puhaltaa edelleen yhteiseen hiileen. He ovat sitoutuneet toisiinsa ja yhteiseen tulevaisuuteen, jossa häämöttää haave yhteisestä kodista ja perheestä.

-?Rakkaus on syventynyt. Ei tunnu oudolta sanoa, että on vaimo ja aviomies. Ollaan sulauduttu toistemme elämään ja ollaan vahvasti me. Tiedän, että Sami on siinä ja asiat ratkotaan. Turvallinen ja rauhallinen olo, Henna kuvaili Ensitreffit alttarilla -sarjan viimeisessä jaksossa.

Ilta Sanoma
jeudi 9 décembre 2021 19:00:00 Categories: Ilta Sanoma TV & elokuvat

ShareButton
ShareButton
ShareButton
  • RSS

Suomi sisu kantaa

TetraSys Oy.

TetraSys Oy.