Ilta Sanoma

Financial Timesin haastattelemat Nato-lähteet huolestuivat Joe Bidenin ilmoituksesta, jonka mukaan hän tarjosi Vladimir Putinille suoria neuvotteluja useiden Nato-maiden kanssa "itärintaman lämpötilan pudottamiseksi".

Joe Biden keskusteli Vladimir Putinin kanssa videoyhteydellä tiistaina.

Joe Biden keskusteli Vladimir Putinin kanssa videoyhteydellä tiistaina. Kuva: White House/Handout / REUTERS.

Yhdysvaltain presidentti Joe Biden kertoi keskiviikkona lehdistölle, että hänellä on myös joitakin hyviä uutisia tiistaisesta videokeskustelustaan Venäjän presidentin Vladimir Putinin kanssa.

-?Hyvät uutiset ovat siinä, että meidän tiimimme ovat olleet jatkuvassa yhteydessä keskenään, Biden sanoi viitaten Venäjän ja Yhdysvaltain edustajiin Valkoisen talon keskustelumuistion mukaan.

-?Toivomme voivamme ilmoittaa viimeistään perjantaina, että meille tulee korkean tason tapaamisia. Ei ainoastaan meidän kanssamme, vaan myös ainakin neljän muun johtavan Nato-liittolaisemme ja Venäjän kanssa, Biden sanoi.

Lue lisää: Joe Biden varoitti Putinia ennennäkemättömistä pakotteista, jos Venäjä hyökkää Ukrainaan

Bidenin mukaan tarkoituksena olisi keskustella nimenomaan Venäjän esittämistä turvallisuushuolista Naton itälaajenemiseen ja Ukrainaan liittyen.

-?Keskustelisimme Venäjän huolista liittyen Natoon ja siitä, voimmeko löytää vai emmekö voi löytää mitään ratkaisuja siihen, mitä tulee itärintaman lämpötilan pudottamiseen, Biden muotoili.

Kreml antoi julkisuuteen tämän kuvan Vladimir Putinin ja Joe Bidenin keskusteluista tiistaina.

Kreml antoi julkisuuteen tämän kuvan Vladimir Putinin ja Joe Bidenin keskusteluista tiistaina. Kuva: Mikhail Metzel / Lehtikuva

Bidenin ehdotus Putinille on "merkittävä diplomaattinen myönnytys", luonnehtii Financial Times. Ehdotuksen tarkoituksena on auttaa välttämään Venäjän mahdollinen hyökkäys Ukrainaan.

Aiemmin Putin antoi jo kovasanaisen vaatimuksen, jonka mukaan Venäjä haluaa sitovia oikeudellisia takuita siitä, että Nato ei etene millään tavalla kohti itää eikä sijoita uhkaavaa aseistustaan lähemmäksi Venäjän rajaa.

Putin asetteli sanansa niin, että hän ei viitannut ainoastaan Venäjän pelkäämään Ukrainan mahdolliseen Nato-jäsenyyteen, vaan ylipäätään Naton mahdollisuuteen ottaa uusia jäseniä. Putinin haluama "Naton laajentumiskielto" koskisi siten siis myös Suomen ja Ruotsin mahdollista Nato-jäsenyyttä.

Lue lisää: Valkoinen talo kertoi presidenttien neuvotteluista, Putin vaati taas Nato-takuita

Venäjä on sijoittanut Ukrainan vastaiselle rajalleen valtavat joukot, joiden yhteismäärän arvellaan lähentelevän jo 175?000 sotilaista.

Financial Timesin mukaan Putin ei selkeästi sulkenut videopuhelun aikana pois sotilaallisen hyökkäyksen mahdollisuutta, vaikka hän kutsuikin siihen liittyviä puheita "provokatiivisiksi". Putinin kerrotaan painottaneen Bidenille, että Venäjällä on "oikeus taata oma turvallisuutensa sekä lyhyellä että pitkällä aikavälillä".

Financial Timesin haastattelema Nato-lähde itäisestä Euroopasta varoittaa, että missään tapauksessa Putinin kanssa ei pidä lähteä keskustelemaan Venäjän vaatimista "turvatakuista" Euroopassa.

-?Mikä tahansa keskustelu kompromissista Moskovan kanssa on kitkettävä välittömästi irti juurineen, nimetön Nato-lähde sanoi FT:lle ja lisäsi, että tämän näkemyksen jakavat myös monet Euroopan unionin maat.

Lue lisää: Suomi nousi jälleen esille huippu­kokous­paikaksi - Putin ja Biden puhuvat video­yhteydellä ehkä jo ensi viikolla

Sekä Venäjä että Yhdysvallat ovat antaneet ymmärtää, että Putinin ja Bidenin henkilökohtainen tapaaminen saattaisi olla mahdollista ensi vuoden alussa. Venäjän mediassa on myös jo spekuloitu, voisiko tämän tapaamisen tapahtumapaikka olla Suomi.

Ilta Sanoma
jeudi 9 décembre 2021 18:00:00 Categories: Ilta Sanoma Ulkomaat

ShareButton
ShareButton
ShareButton
  • RSS

Suomi sisu kantaa

TetraSys Oy.

TetraSys Oy.