Ilta Sanoma

Täysi remontti vai pientä piristystä? Siinäpä pulma.

Kiti Kokkonen tähditti vuonna 2020 valmistunutta Se mieletön remppa -elokuvaa. Nyt hän pohtii oman keittiönsä remonttia.

Kiti Kokkonen tähditti vuonna 2020 valmistunutta Se mieletön remppa -elokuvaa. Nyt hän pohtii oman keittiönsä remonttia. Kuva: Hanna Matikainen / Lehtikuva

Näyttelijä Kiti Kokkonen ei ole tyytyväinen keittiöönsä.

Ei ole ollut hetkeen.

-?Oon haaveillut keittiöremontista seitsemän vuotta, hän kirjoittaa Instagramissa.

Haaveiluksi on jäänyt.

Sen sijaan Kokkonen on koettanut piristää tilan fengshuita pienillä konsteilla.

-?Välivaiheina olen tarrottanut kaakelit ylivärikkäillä koristeellisilla tarroilla (oli hirveät), tuhonnut yhden seinän viidakkomaisilla siirtokuvilla (on yhä hirveä) ja nyt rupesin hätäpäissäni vahaamaan kellertäviä puutasoja tummemmaksi. Eikä se tietenkään imeydy kunnolla, kun en jaksanut tehdä pohjatöitä kunnolla, Kokkonen manailee.

Ensi vuosi saattaa toki tuoda muutoksen?

-?Ehkä 2022 ois oikean remontin aika, näyttelijä päättää.

Kokkonen osallistui tänä syksynä Tanssii tähtien kanssa -kilpailuun. Hän oli seitsemäs tähtioppilas, joka joutui jättämään tanssileikin kesken.

Kokkonen myönsi pian pudotuksensa jälkeen, että hän on suorastaan helpottunut kilpailunsa päättymisestä. Näyttelijällä on ollut syksyn aikana monta rautaa tulessa ja hän myönsi olevansa lopen uupunut.

-?Koen, että saavutin tässä kilpailussa sen, mihin näillä rahkeilla pystyn. Nyt on niin väsynyt olo, ettei vaan enää jaksa, Kokkonen sanoi IS:n haastattelussa.

Kokkonen on työskennellyt koko syksyn ajan myös Suomen komediateatterin Juhlakunnossa! -revyyn parissa. Hän tähdittää revyytä yhdessä Niina Lahtisen ja Krisse Salmisen kanssa. Kokkosen tanssivalmentaja Marko Keränen on puolestaan revyyssä mukana koreografina.

Ilta Sanoma
jeudi 9 décembre 2021 17:45:00 Categories: Ilta Sanoma Viihde

ShareButton
ShareButton
ShareButton
  • RSS

Suomi sisu kantaa

TetraSys Oy.

TetraSys Oy.