Ilta Sanoma

Helsingin hovioikeuden määräys saattaa ennakoida sitä, että murhasyyte voi tulla hylätyksi.

Jari Aarnio hovioikeudessa elokuussa 2021.

Jari Aarnio hovioikeudessa elokuussa 2021. Kuva: Lehtikuva / Heikki Saukkomaa

Helsingin hovioikeus on päättänyt, että murhasta syytetty entinen huumepoliisi Jari Aarnio vapautetaan tutkintavankeudesta.

-?Jari Seppo Aarnio määrätään heti päästettäväksi vapaaksi, ellei ole muuta syytä hänen kiinni pitämiselleen, hovioikeus toteaa torstaina antamassaan päätöksessä.

Aarnio ei silti kävele vielä heti vapauteen, sillä hänellä on vielä suorittamatta osa aiemmista tuomioistaan.

-?Tutkintavankeudesta vapaaksi pääseminen oli tietenkin odotettu ja toivottu lopputulos päämieheni kannalta, Aarnion asianajaja Riitta Leppiniemi kommentoi hovioikeuden päätöstä.

Hovioikeuden mukaan Aarnion kiinni pitämiselle murhajutun takia ei ole enää pakkokeinolain mukaisia edellytyksiä. Päätös saattaa ennakoida sitä, että Aarniolla on mahdollisuus saada murhasyytteestä vapauttava ratkaisu.

Aarnio on syytteessä vuonna 2003 tapahtuneesta Volkan Ünsalin palkkamurhasta. Hänet tuomittiin käräjäoikeudessa elinkautiseen. Syytteen mukaan hän olisi poliisina tiennyt murha-aikeesta, mutta jätti sen estämättä.

Aarnio on kiistänyt syytteen ja vaatii syytteen hylkäämistä hovioikeudessa. Hovioikeus on ennakoinut, että tuomio murhajutussa saatetaan antaa helmikuussa.

Hovioikeuden vapauttamispäätöksestä kertoi ensimmäisenä Helsingin Sanomat.

Ilta Sanoma
jeudi 9 décembre 2021 17:06:00 Categories: Ilta Sanoma Kotimaa

ShareButton
ShareButton
ShareButton
  • RSS

Suomi sisu kantaa

TetraSys Oy.

TetraSys Oy.