Suuri syy aliravitsemukseen on järjestön mukaan ilmastonmuutos." /> Suuri syy aliravitsemukseen on järjestön mukaan ilmastonmuutos." />

YLE


Nälkään tai siihen liittyviin sairauksiin on Itä-Afrikassa kuollut tänä vuonna arviolta yli 260 000 alle viisivuotiasta lasta, kertoo Pelastakaa Lapset -järjestön selvitys.

Akuutista aliravitsemuksesta kärsivien lasten määrä on noussut selvästi.

Aliravitsemus on ainakin osatekijä noin puolessa alle viisivuotiaiden lasten kuolemissa alueella. Itä-Afrikan akuutisti aliravituista lapsista alle puolet saa tällä hetkellä hoitoa.

Ilmastonmuutoksen tuhoisat vaikutukset ovat Itä-Afrikassa tällä hetkellä hyvin tuntuvat. Itäisessä Keniassa, eteläisessä Somaliassa ja osassa Etiopiaa vallitsee jälleen ankara kuivuus. Etelä-Sudanissa on puolestaan alueita, jotka ovat veden vallassa rankkasateiden jäljiltä, järjestö arvioi.

- Itä-Afrikan tilanne korostaa ilmastotoimien ja -rahoituksen tärkeyttä. Monet ilmastonmuutoksesta eniten kärsivät maat tarvitsevat erityisesti tukea sopeutumiseen, sekä menetysten ja vahinkojen korvaamiseen, toteaa Anne Haaranen, Pelastakaa Lasten kansainvälisten ohjelmien johtaja.

Selvitys perustuu YK:n keräämiin tietoihin. Menehtyneiden lasten määrä on järjestön mukaan varovainen arvio.

Selvityksen kohteena olevat kahdeksan Itä-Afrikan maata ovat Burundi, Etelä-Sudan, Sudan, Etiopia, Kenia, Ruanda, Somalia ja Uganda.

Lähde: STT-YLE

jeudi 9 décembre 2021 14:42:58 Categories: Kenia YLE

ShareButton
ShareButton
ShareButton
  • RSS

Suomi sisu kantaa

TetraSys Oy.

TetraSys Oy.