Ilta Sanoma

John Higgins pettyi Ronnie O'Sullivanin puheisiin.

Ronnie O'Sullivanin puheet eivät miellyttäneet John Higginsiä.

Ronnie O'Sullivanin puheet eivät miellyttäneet John Higginsiä. Kuva: Zumapress/ MVPhotos

Snookerin supertähti Ronnie O'Sullivan sai harvinaisen suorasanaista palautetta pitkäaikaiselta kilpakumppaniltaan John Higginsiltä.

Higginsiä suututtaneet puheet kuultiin tiistaina, kun O'Sullivanilta kysyttiin Scottish Open -turnauksen yhteydessä juniorisnookerin tilanteesta Britanniassa.

46-vuotiaan maestron näkemys oli tyly.

- Rehellisesti sanottuna, jos minulla olisi poika, en antaisi hänen pelata snookeria, joten ehkä on hyvä, ettei hänellä ole siihen kunnon mahdollisuutta. Hän saisi mieluummin pelata golfia, jalkapalloa tai tennistä, O'Sullivan totesi Eurosportin studiossa.

O'Sullivan perusteli näkemystään muistuttamalla, kuinka vähän snookerin 128 pelaajan ammattilaiskiertueen häntäpään pelaajat tienaavat snookerista.

Avauskierroksen häviäjät joutuvat palaamaan turnauksista kotiin tyhjin taskuin.

Korona-aika on peruuttanut jo kahden vuoden ajan esimerkiksi kaikki Kiinan rahakkaat turnaukset, moni ammattilaispelaaja on ollut pakotettu hankkimaan itselleen sivutyön.

O'Sullivan toivoo, että ammattilaisturnausten avauskierroksen häviäjiltä korvattaisiin vähintäänkin turnausreissusta koituvat menot.

Yleensä kovasta kilpakumppanistaan ylistävään sävyyn puhuva Higgins ei ollut mielissään hänen puheistaan.

- Mielestäni oli häpeällistä, mitä hän sanoi lapsiin liittyen. Oli hirveää, että joku noin taitava istuu siinä ja puhuu tuollaista, Higgins puhisi keskiviikkona Eurosportilla.

- Jos minun isäni olisi kuullut Steve Davisin tai Jimmy Whiten sanovan, ettei lasten kannata pelata snookeria, ei hän olisi rahoittanut minun harrastustani. Oli kamalaa, että Ronnie sanoi niin. Hänen pitäisi tietää paremmin.

Yön yli nukuttuaan - ja Higginsin vastalauseet kuultuaan - O'Sullivanin kiinnostus asian ajamiseen oli laantunut.

- Kerroin mielipiteeni eilen ja nyt toivon että en olisi tehnyt sitä. En sano mitään, en halua osallistua tähän. En yksinkertaisesti ole kiinnostunut, O'Sullivan puheli Eurosportille keskiviikkoiltana.

46-vuotiaat O'Sullivan ja Higgins aloittivat molemmat ammattilaisina vuonna 1992. O'Sullivanilla on kuusi maailmanmestaruutta ja Higginsillä neljä.

Ilta Sanoma
jeudi 9 décembre 2021 12:36:00 Categories: Ilta Sanoma Urheilu

ShareButton
ShareButton
ShareButton
  • RSS

Suomi sisu kantaa

TetraSys Oy.

TetraSys Oy.