Vuoden 2022 äitiyspakkauksessa on seitsemän tuotetta vähemmän kuin vuoden 2021 pakkauksessa. Haalarin ja makuupussin kuosit on valittu äänestykse" /> Vuoden 2022 äitiyspakkauksessa on seitsemän tuotetta vähemmän kuin vuoden 2021 pakkauksessa. Haalarin ja makuupussin kuosit on valittu äänestykse" />

YLE


Koronavuosina kasvuun noussut syntyvyys näkyy nyt konkreettisesti myös äitiyspakkausten jakamisessa. Tavallisesti edellisen vuoden äitiyspakkaukset on jaettu loppuun vasta keväällä, mutta vuonna 2022 pakkaus vaihtuu jo alkuvuodesta.

Vuoden 2022 äitiyspakkauksessa on 43 tuotetta, mikä seitsemän tuotetta vähemmän kuin vuoden 2021 pakkauksessa.

Äitiyspakkauksen sisältöä.
Äitiyspakkauksesta vähennettiin tuotteita myös vuonna 2021, jolloin pois jäivät muun muassa vanuhaalari, viltti ja kuumemittari. Uudessa pakkauksessa viltti ja kuumemittari ovat tehneet paluun.Janne Lindroos / Yle

Kelan etuuspäällikkö Johanna Aholainen kertoo Kelan tiedotteessa, että hinnan sijaan on korostettu tuotteiden laatua ja ekologisuutta.

- Puuvillasta valmistetuista tuotteista suurin osa on luomupuuvillaa. Muutamassa tuotteessa on käytetty osittain kierrätysmateriaalia.

Viime vuosina pakkauksen tuotteissa on painotettu myös monikäyttöisyyttä, kestävyyttä ja pitkäikäisyyttä.

Kahdessa bodyssa on jatkopalat, jotta vaate sopii vauvalle pidempään. Lisäksi kaikissa pakkauksen housuissa on pitkät käännettävät resorit lahkeessa, jotka lisäävät housujen käyttöikää.

Äitiyspakkauksen body-asuja.
Vuoden 2022 äitiyspakkauksessa on kaikkiaan seitsemän bodya ja kolmet housut.Janne Lindroos / Yle

Muumit ja Norppa yleisön suosikkikuoseja

Viime vuonna Kela järjesti makuupussin kuosista ensimmäistä kertaa äänestyksen. Tänä vuonna äänestys järjestettiin makuupussin lisäksi haalarin kuosista. Ääniä annettiin yhteensä yli 8 000.

Makuupussin voittajakuosiksi valikoitui 56 prosentin äänisaaliilla mustavalkoinen Norppa.

Äitiyspakkauksen makuupussi.
Mustavalkoinen Norppa oli äänestäjien suosikki makuupussin kuosiksi.Janne Lindroos / Yle

Vauvan ulkohaalariin valittiin 59 prosentin äänienemmistöllä Muumi-kuosi.

Äitiyspakkauksen lastenhaalari.
Muumi oli äänestäjien suosikki makuupussin kuosiksi.Janne Lindroos / Yle

Vuodevaatelaatikon ilmeen on suunnitellut japanilainen Aya Iwaya. Ilmeen nimi on Perhe.

Kuosi oli yksi Kelan vuonna 2017 järjestämän äitiyspakkauslaatikon ilmesuunnittelukilpailun voittajatöistä. Uusi suunnittelukilpailu käynnistetään ensi vuonna.

Äitiyspakkaus 2022
Vuodelaatikon kuvituksessa seikkailevat karhu, hevonen, joutsen ja riekko sekä muita kotimaisia eläimiä perheineen.Janne Lindroos / Yle

Palautteiden perusteella tämän vuoden äitiyspakkauksessa on enemmän harsoja ja viltti on otettu uudelleen valikoimaan.

Äitiyspakkauksen tuotteita.
Vuoden 2022 äitiyspakkauksessa on viisi harsoa. Viltti palautui vuoden poissaolon jälkeen takaisin pakkaukseen käyttäjien pyynnöstä. Janne Lindroos / Yle

Kela sisällytti vuoden 2022 äitiyspakkaukseen myös Ilo Pisaroi! -ensikirjan, joka sisältää lastenrunoja ja vauvan hierontaohjeet vanhemmille suomen ja ruotsin kielellä.

Äitiyspakkauksen kirja.
Ilo Pisaroi! -kirjasta voi tilata ensimmäistä kertaa myös saamenkielisen version.Janne Lindroos / Yle

Äitiyspakkaus täyttää ensi vuonna 84 vuotta. Noin kaksi kolmasosaa perheistä valitsee pakkauksen rahallisen avustuksen sijaan. Ensisynnyttäjistä lähes kaikki valitsevat äitiyspakkauksen.

Äitiyspakkauksen nalle.
Äitiysavustuslaki täyttää ensi vuonna 85 vuotta. Laki äitiysavustuksesta säädettiin vuonna 1937, ja avustusten jakaminen aloitettiin seuraavana vuonna.Janne Lindroos / Yle

Miellyttävätkö kuosit? Puuttuuko jokin oleellinen tuote? Voit keskustella äitiyspakkauksesta 10.12. 2021 kello 23:een saakka.

jeudi 9 décembre 2021 11:00:00 Categories: YLE äitiyspakkaukset

ShareButton
ShareButton
ShareButton
  • RSS

Suomi sisu kantaa

TetraSys Oy.

TetraSys Oy.