Ilta Sanoma

Purkutalon rojun seasta löytyi yhdeksän Paavo Tynellin suunnittelemaa valaisinta. Huutokauppayrittäjän arvioi myyntihinnan nousevan noin 60?000 euroon.

Lempääläläinen meklari Sami Taustila on saanut ennenkin myytäväkseen sattumalta löytyneitä Tynellin valaisimia, joiden arvo on noussut viime vuosina huimasti. Kuvan

Lempääläläinen meklari Sami Taustila on saanut ennenkin myytäväkseen sattumalta löytyneitä Tynellin valaisimia, joiden arvo on noussut viime vuosina huimasti. Kuvan "YK-valaisimen" hinta voi Taustilan arvion mukaan nousta jopa 20?000 euroon. Kuva: Kalle Parkkinen

Suomessa riittää purkukuntoon menneitä omakotitaloja, joista ei ole asuttavaksi. Koska ostajaakaan ei löydy, niin röttelö laitetaan nurin ja tavarat kuskataan kaatopaikalle.

Rakennusten purkutöitä tekevä firma oli viime vuoden lopulla Kymenlaaksossa jälleen tutussa hommassa. Pihalla seisoi jätelava, jonne työmiehet kanniskelivat talon irtaimistoa.

Yhtäkkiä työ keskeytyi.

- Kaiken rojun keskellä oli vanhoja valaisimia. Jätkille tuli fiilis, ettei heitetäkään niitä mukaan lavalle, helsinkiläinen Sami Mäkinen kertoo.

Purkutalosta löytyi kaksi seinälampettia, jotka ovat myös aitoja Tynelleitä.

Purkutalosta löytyi kaksi seinälampettia, jotka ovat myös aitoja Tynelleitä. Kuva: Kalle Parkkinen

Mäkinen ei ollut itse paikalla. Purkutyötä teki hänen tuttavansa omistama firma. Mäkinen ei tiedä, olivatko valaisimet ullakolla, kellarissa tai mahdollisesti autotallissa.

Yhtä kaikki: purkumiehet tekivät oikean ratkaisun ja ilmoittivat yhdeksästä arvokkaan oloisesta valaisimesta pomolleen. Pomo otti valaisimet talteen ja soitti tuttavalleen, designista kiinnostuneelle Mäkiselle.

Tämän vuoden tammikuussa IS julkaisi jutun lempääläläiseen huutokauppaan päätyneestä Paavo Tynellin (1890-1973) suunnittelemasta valaisimesta. Edesmenneen ovimiehen kerrostaloasunnon katosta löytynyt valaisin myytiin hintaan 10?700 euroa.

Lue lisää: Portsari-isä jätti tyttärilleen yllätyksen - arvokas aarre roikkui vuosikymmeniä vaatimattoman kämpän katossa

Myyntijohtajana työskentelevä Mäkinen näki jutun, ja kiinnostus purkutalon valaisimia kohtaan nousi entisestään. Lopulta Mäkinen otti yhteyttä huutokauppayrittäjä Sami Taustilaan, joka meklaroi ovimiehen valaisimen.

Vielä asiantuntijoilta saadut varmistukset, ja hintahaarukka on selvillä.

- Uskon, että valaisimet myydään noin 60?000 eurolla, Taustila sanoo,

Ovimiehen jäämistöistä löytyneen yksittäisen valaisimen hinnan Taustila arvioi tammikuussa varsin tarkasti 10?000 euroksi.

Lue lisää: Katosta löytynyt ylläri-Tynell sai uuden kodin - Kekkosen persialais­matto piti pintansa huuto­kaupan ennätys­kauppana

YK-valaisimen lisäksi purkutalosta pelastettiin kuusi muutakin Tynellin muotoilemaa kattolamppua. Kuvan valaisimia löytyi yhteensä kolme kappaletta.

YK-valaisimen lisäksi purkutalosta pelastettiin kuusi muutakin Tynellin muotoilemaa kattolamppua. Kuvan valaisimia löytyi yhteensä kolme kappaletta. Kuva: Kalle Parkkinen

- Arvokkainta näistä kutsutaan YK- tai UN-valaisimeksi, koska niitä tilattiin 50-luvun alussa New Yorkiin YK:n pääsihteerin toimistoon. Tästä voi saada

Tynell kelpasi siis jommalle kummalle naapurille, norjalaiselle Trygve Lielle (virassa 1946-52) tai Dag Hammarskjöldille (1953-61).

Ja monelle muullekin. Jossain vaiheessa myös vuonna 2020 puretun kymenlaaksolaistalon asukkaille.

Syystä tai toisesta arvokas valaisin jäi taloon. Kuten kahdeksan muutakin Tynelliä. Purkuvaiheessa irtain omaisuus ei enää kuulunut entisille omistajille.

- Toimeksianto on yksinkertainen: kaikki matalaksi ja lavalle, Mäkinen kuvaa purkutalojen kohtaloa.

Valaisimista tulevat eurot Mäkinen jakaa yhdessä purkuyrittäjätuttunsa kanssa.

Valaisimien hylkääminen on muun romun sekaan on toisaalta ymmärrettävää. Tynell - kuten moni muukin suomalaismuotoilija - ei ole aina ollut hitti.

- 10-15 vuotta sitten näitä saattoi löytää vielä kirppareiltakin halvalla. Kukaan ei osannut niitä arvostaa. Nyt hinnat nousevat vuosi vuodelta, Taustila taustoittaa.

- Näiden markkinat tulevat ulkomailta. Kysyntää on etenkin USA:sta ja Japanista.

Jos rahat eivät riitä Tynelleihin, Klaus Michalikin kattolamput ovat huokeampi vaihtoehto.

Jos rahat eivät riitä Tynelleihin, Klaus Michalikin kattolamput ovat huokeampi vaihtoehto. Kuva: Kalle Parkkinen

Taustila meklaa valaisimet Huutokauppahuone Aleksin huutokaupassa tammikuun lopulla. Kaupan on muitakin kuin Tynell-valaisimia, sillä paikallinen vanhusten hoivakoti luopui remontin yhteydessä 15:stä muotoilija Klaus Michalikin 70-lukulaisesta valaisimesta.

Meklarin mukaan niiden arvo on ainakin muutamia satasia kappaleelta.

Ilta Sanoma
jeudi 9 décembre 2021 08:45:00 Categories: Ilta Sanoma Tampereen seutu

ShareButton
ShareButton
ShareButton
  • RSS

Suomi sisu kantaa

TetraSys Oy.

TetraSys Oy.