Ilta Sanoma

Ilves voitti jatkoajalla Kärpät. Jukurit haki vierasvoiton Porista.

Matias Mäntykivi teki Ilveksen voittomaalin jatkoajalla Oulussa. Kuvituskuva.

Matias Mäntykivi teki Ilveksen voittomaalin jatkoajalla Oulussa. Kuvituskuva.

Ässät-Jukurit 3-4 (1-2, 1-1, 1-1)

Kärpät-Ilves ja. 3-4 (0-0, 2-2, 1-1, 0-1)

KooKoo-HPK 1-2 (0-2, 0-0, 1-0)

JYP-Pelicans 0-3 (0-0, 0-2, 0-1)

Tappara-SaiPa 4-2 (0-0, 2-1, 2-1)

Jääkiekon SM-liigassa tappiottoman marraskuun pelannut ja joulukalenterinsakin voitolla avannut HPK koki kymmenen ottelun voittoputkensa katkeamisen lauantaina, mutta uutta putkea lähti kasvamaan keskiviikkona Kerhon kaataessa vieraissa KooKoon. Keskiviikkona vierasvoittoihin ylsivät myös Pelicans, Ilves ja Jukurit, ainoana kotivoittajana oli uutukaisella Tampereen areenalla Tappara.

HPK harppasi Kouvolassa 2-0-johtoon avauserän maaleilla, tekijöinä Miro Ruokonen ja Michael Joly. KooKoo tuli päätöserässä vielä maalin päähän Petteri Nikkilän maalilla, mutta rinnalle ei kiri riittänyt. KooKoo on sarjassa kolmantena, eroa kärki-TPS:ään on kaksi pistettä. TPS:llä on tosin viisi ottelua vähemmän pelattuna. HPK on yhdeksäntenä.

Lahden Pelicans nousi sarjassa toiseksi 3-0-vierasvoitolla JYPistä. Pelicansin maalareina olivat Niklas Nordgren, Antti Tyrväinen ja Aleks Haatanen. Emil Larmi piti jyväskyläläiset maalitta 37 torjunnallaan. Pelicans on pisteen päässä kaksi ottelua vähemmän pelanneesta TPS:sta, neljännen peräkkäistappion kokenut JYP on viimeistä edellisenä.

Tasaisessa kärkinipussa ovat myös Kärpät ja Ilves. Tamperelaiset ottivat keskiviikkona Oulussa 4-3-jatkoaikavoiton, kun Matias Mäntykivi osui Ilvekselle jatkoajan toisella minuutilla. Kärpät toi pisteeseen päätöserässä Aku Räty illan toisella maalillaan.

Ilvekselle viikonloppuna Tampereen areenan avauspeleissä ensin hävinnyt, mutta sitten paikallisvastuksensa murskavoittanut Tappara jatkoi voitokkaasti, kun areenalla vieraillut SaiPa kaatui 4-2 vajaan 4?400 katsojan edessä. Tapparan 3-2-voittomaalin teki ajassa 56.08 Patrik Virta, ja Tappara on sarjassa kahdeksantena. Yhdeksän peliä putkeen hävinnyt SaiPa on kolmanneksi viimeisenä. Tappioista kahdeksan on tullut varsinaisella peliajalla.

SaiPan takana sarjassa ovat JYP sekä Ässät, joka jatkaa jumbosijalla. Keskiviikkona Porista haki pisteet Jukurit, jonka voittoputken 4-3-voitto venytti viiteen.

TPS 26 17 1 1 7 60- 48 54

Pelicans 28 16 1 3 8 78- 66 53

KooKoo 31 14 3 4 10 78- 69 52

Kärpät 28 13 4 4 7 91- 65 51

HIFK 28 13 3 5 7 87- 68 50

Ilves 27 13 4 3 7 88- 76 50

--------

Jukurit 29 13 2 3 11 77- 81 46

Tappara 28 13 2 2 11 86- 58 45

HPK 27 11 5 2 9 57- 56 45

Sport 28 11 3 0 14 58- 69 39

--------

KalPa 29 6 6 6 11 72- 81 36

Lukko 25 8 2 4 11 66- 69 32

SaiPa 31 7 2 4 18 62- 84 29

JYP 28 6 4 1 17 64- 102 27

Ässät 27 4 3 3 17 53- 85 21

Seuraavat ottelut: 9.?12. TPS-HIFK, 10.?12. Jukurit-HPK, Lukko-Ässät, Sport-Kärpät, JYP-KalPa, 11.?12. HIFK-JYP, HPK-Ilves, Ässät-Pelicans, Kärpät-Tappara, KalPa-Sport, SaiPa-TPS, KooKoo-Lukko, 13.?12. Ilves-Kärpät, 15.?12. TPS-KooKoo, HIFK-KalPa, Sport-Jukurit, Pelicans-Ässät.

Ilta Sanoma
mercredi 8 décembre 2021 23:51:00 Categories: Ilta Sanoma SM-liiga

ShareButton
ShareButton
ShareButton
  • RSS

Suomi sisu kantaa

TetraSys Oy.

TetraSys Oy.