Ilta Sanoma

Luokkakaverit uskoivat, että lapsi estää Patrician opinnot. Toisin kävi, korkeakoulutettu nainen kertoo.

Patricia Ström, 31, tuli raskaaksi 15-vuotiaana.

Patricia Ström, 31, tuli raskaaksi 15-vuotiaana. Kuva: Patricia Ström

Huh, olen raskaana.

Vuosia sitten helsinkiläinen Patricia Ström kohtasi elämänsä yllätyksen.

Raskaustesti näytti kahta punaista viivaa, vaikka perheenlisäys ei ollut suunnitelmissa. Ström oli vain 15-vuotias ja asui perheensä kanssa toisella puolella maailmaa, Hondurasissa. Perhe oli muuttanut maahan lähetystyön takia.

Yllätysraskaus oli todellinen sokki, mutta alusta asti oli selvää, että Ström pitäisi lapsen.

-?Kun sain kuulla olevani raskaana, palasimme lapsen isän ja perheeni kanssa Suomeen. Hondurasista muutimme Hankoon, Ström kertoo.

Hondurasissa suomalaistytön raskaus oli huomattu myös luokkakavereiden keskuudessa.

-?He olivat sitä mieltä, että nuoruuteni on mennyttä, enkä saa opiskeltua enää. Tuli fiilis, että näytän heille, että se ei ole niin.

Nykyään Ström, 31, asuu Helsingissä. Hondurasissa alkunsa saanut lapsi, Markus, on 15-vuotias -?siis saman ikäinen kuin äiti tuoreena vanhempana.

Ajatus, että oma lapsi saisi lapsen saman ikäisenä kuin hän, tuntuu vieraalta.

-?En suosittele lapsen hankkimista teini-ikäisenä. Kun lapsen saa nuorena, joutuu aikuistumaan samalla, kun lapsi kasvaa. Olisi myös hyvä, että nuoret saisivat olla nuoria riittävän pitkään, Patricia Ström sanoo.

Nuorena äidiksi tuleminen ei ole kaduttanut hetkeäkään Patricia Strömiä.

Nuorena äidiksi tuleminen ei ole kaduttanut hetkeäkään Patricia Strömiä. Kuva: Patricia Ström

Oma polku ei silti ole harmittanut.

Strömin tukiverkosto on poikkeuksellisen laaja, sillä hänellä on peräti yhdeksän sisarusta. Lapselle on aina löytynyt hoitaja, kun on ollut tarve.

Nuori äiti ei uupunut edes silloin, kun lapsi oli vuoden ikäinen ja Ström lähti opiskelemaan lähihoitajaksi toiseen kaupunkiin. Bussimatkat haukkasivat päivistä osan, joten kotiin pääsi usein vasta illalla.

Sisaruksista oli näinä hetkinä suuri apu.

-?Muistan tuon ajan kivana. Olen tosi onnellisessa asemassa, kun minulla on niin iso perhe. Tilannetta toki helpotti, että Markus oli lapsena tosi kiltti.

Vuodet ovat vierineet, ja äidin ja pojan suhde on tiivistynyt vuosi vuodelta. Suhteesta on tullut tiivis väkisinkin, sillä Ström on lapsensa yksinhuoltaja.

-?Isä on ollut mukana lapsen elämässä enimmäkseen puhelimen kautta. He tapaavat muutaman kerran vuodessa, Ström kertoo.

Äidin ja pojan läheiset välit huomaa myös sosiaalisessa mediassa. Nimeään kantavilla tileillään Patricia ja Markus esittelevät arkeaan, hassuttelevat ja tekevät erilaisia testejä.

Parivaljakosta on tullut lyhyessä ajassa huiman suosittu. Seuraajia on Youtubessa yli 150 000, TikTokissakin melkein saman verran.

-?Lähihoitajaopintojen jälkeen opiskelin sairaanhoitajaksi ja työskentelin muun muassa päivystyksessä, mutta nykyään olen voinut jättäytyä täysipäiväiseksi someyrittäjäksi, Ström kertoo.

Videoilla ei tarvitse tehdä ihmeitä, sillä riittää, että on oma itsensä. Strömin mukaan suomalaisia kiinnostaa eniten aivan tavallinen arki.

Videoilla kokkaillaan, siivoillaan ja vietetään aikaa yhdessä. Aitous on avain menestykseen.

Toinen sosiaalisen median valttikorteista on huumori.

Kun Ström käsittelee suhdettaan omaan teiniäitiyteen, hän tekee sen itseironian keinoin. Pojalle, joka kysyy lupaa yöpyä tyttöystävänsä luona yön, äidillä on vastaus valmiina.

Yöpyminen on ok, mutta vain sillä ehdolla, että poika muistaa ehkäisyn.

Ilta Sanoma
mercredi 8 décembre 2021 21:30:00 Categories: Ilta Sanoma Perhe

ShareButton
ShareButton
ShareButton
  • RSS

Suomi sisu kantaa

TetraSys Oy.

TetraSys Oy.