Sähkön hinta on ollut viime aikoina huipussa ja se nostaa vähitellen myös kiinteähintaisten sopimusten hintoja. Esimerkiksi saunominen voi maksaa" /> Sähkön hinta on ollut viime aikoina huipussa ja se nostaa vähitellen myös kiinteähintaisten sopimusten hintoja. Esimerkiksi saunominen voi maksaa" />

YLE


Viime päivinä sähkön hinta on vaihdellut rajusti ja hintojen heilahtelun voi odottaa myös jatkuvan, koska vaihtelevan tuulivoiman osuus sähköntuotannosta on reippaassa kasvussa.

Hintojen vaihtelulla voi olla suora yhteys arkeen. Se vaikuttaa siihen, kuinka paljon saunan lämmittäminen, tiski- tai pyykkikoneellisen peseminen tai vaikkapa sähköauton lataaminen maksaa.

Tasan vuosi sitten saunatunnin hinnaksi tuli 14 senttiä. Tänään 8. joulukuuta vastaava hinta on ollut kalleimmillaan lähes kuusi euroa.

Laskelmassa ei ole huomioitu kuluttajan maksettavaksi tulevaa sähkön siirtohintaa, joka vaihtelee huomattavasti maan eri osissa.

Ylen laskurilla voit seurata hintoja tunti tunnilta ja verrata niitä samaan hetkeen vuosi sitten. Laskuriin on päivitetty kuluvan tunnin hinta sähköpörssissä. Esimerkkilaitteissa on käytetty suuntaa-antavaa energin kulutusta.

Suomalaisista vain noin kahdeksalla prosentilla on pörssisähköön sidottu sähkösopimus, jossa hinta vaihtelee tunti tunnilta.

Mutta sähköpörssin liikahdukset koskevat niitäkin, joilla on kiinteähintainen sähkösopimus sillä sähköpörssi ennakoi suuntaa, johon kiinteähintaistenkin sähkösopimusten hinnat kehittyvät.

Kun sähköntuotanto on yhä vaihtelevampaa, myös kulutuksen pitäisi muuttua samassa tahdissa, jos sähkömarkkinoiden nopeita hintaheilahduksia halutaan välttää.

Hintaheilahtelu hyödyksi

Kantaverkkoyhtiö Fingridin toimitusjohtaja Jukka Ruusunen muistuttaa, että kotitaloudet hyötyvät heilahteluista, jos pystyvät ajoittamaan oikein omaa kulutustaan.

Ruusunen uskoo, että kotitaloudet, joita kiinnostaa paljonko sähkö maksaa, tulevat siirtymään yhä enemmän pörssisähköasiakkaiksi. Käytännössä tämä tarkoittaa sähkölämmittäjiä ja kasvavaa sähköautoilijoiden joukkoa.

Jukka Ruusunen toimitusjohtaja Fingrid
Kantaverkkoyhtiö Fingridin toimitusjohtaja Jukka Ruusunen uskoo, että entistä suurempi osa kuluttajista siirtyy käyttämään tunneittain vaihtuvahintaista pörssisähköä, jolloin he voivat hyötyä halvoista sähkömarkkinoiden tunneista. Markku Pitkänen / Yle

Sähköautojen akut voivat muuttaa pelinhenkeä perusteellisesti, Ruusunen muistuttaa. Akun voi ladata halvan sähkön aikaan ja tyhjentää sitä takaisin sähköverkkoon kalliin sähkön aikaan.

- On visioitu jopa, että sähköautoilijan ei tarvitse maksaa sähköstään mitään, koska voi ansaita rahaa joustamalla kulutuksessa, Ruusunen hehkuttaa.

Koko Suomen sähköjärjestelmässä tulee yhä tärkeämmäksi, että kulutusta voidaan sopeuttaa tuotantoon. Avainasemassa ovat kauppakeskukset, suuret kiinteistöt ja teollisuus, Ruusunen listaa.

- Kotitaloudet eivät tule tätä peliä ratkaisemaan mutta osana ratkaisua niiden rooli on merkittävä.

Pörssi säikäytti

Ruususen mukaan sähkön kulutukseen tarvitaan nopeasti lisää joustavuutta.

Hän arvelee, että viime päivien hurjat hintojen nousut ovat saattaneet säikäyttää monen kotitalouden, jolla on pörssisähköön sidottu sopimus.

Hän uskoo silti, että suurkuluttajien lisäksi myös kotitalouksia siirtyy vähitellen yhä enemmän sähkösopimuksiin, joissa halvoista tunneista voi hyötyä.

Mutta Ruusunen on realisti.

- Kukaan yksittäinen kuluttaja ei voi seurata kokoa ajan sähkön hintaa - on tässä elämässä muutakin tekemistä.

Hän odottaakin, että sähkönmyyjät kehittävät kuluttajille palveluita, jotka houkuttelevat kulutuksen seuraamiseen. Yksi keino siihen ovat esimerkiksi hintakatot, jotka rajoittavat kustannuksia samalla tavalla kuin asuntolainojen korkokatot.

Aiheesta voi keskustella torstaihin klo 22 saakka.

Lue lisää:

Sähkö on nyt niin kallista, että yksi sähköyhtiö kaatui jo - viimeksi yhtä korkeita hintoja nähtiin yli 10 vuotta sitten

mercredi 8 décembre 2021 20:38:47 Categories: YLE sähkön hinta

ShareButton
ShareButton
ShareButton
  • RSS

Suomi sisu kantaa

TetraSys Oy.

TetraSys Oy.