Ilmatieteen laitokselta kerrotaan, että keinovalopilareita voi nähdä, kun lämpötila putoaa -20:een tai sen alle." /> Ilmatieteen laitokselta kerrotaan, että keinovalopilareita voi nähdä, kun lämpötila putoaa -20:een tai sen alle." />

YLE


Kova pakkanen aiheuttaa erikoisia valoilmiöitä. Esimerkiksi lahtelaiset jakoivat somessa tiistai-iltana ahkerasti kuvia keinovalopilareista eri puolilta kaupunkia. Katuvaloista lähtee pystysuora valopylväs kohti taivasta.

- Ilmiö muistuttaa valonheittimiä, joilla esimerkiksi sodan aikaan yritettiin etsiä lentokoneita taivaalta, kuvailee Ilmatieteen laitoksen päivystävä meteorologi Hannu Valta.

Hänen mukaansa vastaavan valoilmiön voi nähdä talvipakkasilla auringonlaskun aikaan.

Valopilarit syntyvät, kun kosteus muuttuu ilmassa suoraan jääkiteiksi. Meteorologin mukaan kiteet ovat kuusikulmaisia ja pilarimaisia. Ne heijastavat esimerkiksi katulampun valoa laskeutuessaan hyvin hitaasti maata kohti.

- Sivusta katsoen näyttää siltä, kuin olisi valonheitin ylöspäin, Valta selittää.

Ilmiö vaatii 20 asteen pakkasta tai sitä kylmempää. Näky onkin maan pohjoisosissa tutumpi kuin eteläisessä Suomessa, jossa kovat pakkaset eivät ole yhtä yleisiä.

Lisää aiheesta:

Huhtikuussa Uudellamaalla ihmeteltiin yöllä taivaalla leijuvaa valopilaria - Ursan mukaan selitys löytyy jääkiteistä ja keinovalosta

Oululaiskuvaajan otos julkaistiin vuonna 2014 NASA:n verkkosivulla - katso kuva valopilareista taivaalla

mercredi 8 décembre 2021 19:15:00 Categories: Talvisää YLE

ShareButton
ShareButton
ShareButton
  • RSS

Suomi sisu kantaa

TetraSys Oy.

TetraSys Oy.