Ilta Sanoma

Marraskuussa 2020 toteutettu kauppa huomioiden Sammon koko Hastings-omistuksen hinnaksi tulee lähes 2?200 miljoonaa euroa.

Torbjörn Magusson on Sammon konsernijohtaja.

Torbjörn Magusson on Sammon konsernijohtaja. Kuva: Kalle Koponen

Vakuutuskonserni Sampo hankkii itselleen loputkin brittiläisestä vahinkovakuuttaja Hastingsista. Sampo kertoo tiedotteessaan, että se on tänään solminut sopimuksen sijoitusyhtiö Rand Merchant Investment Holdings Limitedin (RMI) Hastings-omistuksen hankkimisesta.

Sopimuksen mukaan Sampo maksaa 685 miljoonaa Englannin puntaa (noin 806 miljoonaa euroa) RMI:n 30 prosentin vähemmistöosuudesta Hastingsissä sekä RMI:llä olleesta optiosta hankkia 10 prosenttia Hastingsista toukokuuhun 2022 mennessä.

Sampo ennakoi kaupan toteutuvan tämän päivän aikana, kun kauppahinta on maksettu RMI:lle.

Sampo ja RMI hankkivat marraskuussa 2020 Hastingsin omistukseensa. Tuolloin Sammon omistus oli 70 prosenttia ja RMI:n 30 prosenttia.

Marraskuussa 2020 toteutettu kauppa huomioiden Sammon koko Hastings-omistuksen hinnaksi tulee 1?851 miljoonaa puntaa. Euroissa kauppahinta on noin 2?172 miljoonaa.

Vähemmistöosuuden ja option hankinnan Sampo rahoittaa kassavaroilla. Yhtiön mukaan järjestelyllä ei ole vaikutusta käynnissä olevaan 750 miljoonan euron omien osakkeiden osto-ohjelmaan eikä johdon ehdotukseen vähintään 2,00 euron ylimääräisestä osingosta osakkeelta.

-?Toteutimme Hastings-kaupan marraskuussa 2020, jonka jälkeen yhtiön toimintojen laadukkuus ja henkilöstön vahva osaaminen ovat tehneet minuun yhä vain suuremman vaikutuksen. Olenkin ilahtunut, että meille tarjoutui mahdollisuus hankkia Hastings kokonaan omistukseemme, Sammon konsernijohtaja Torbjörn Magusson sanoo tiedotteessa.

Ilta Sanoma
mercredi 8 décembre 2021 12:30:00 Categories: Ilta Sanoma Taloussanomat

ShareButton
ShareButton
ShareButton
  • RSS

Suomi sisu kantaa

TetraSys Oy.

TetraSys Oy.