Ilta Sanoma

Ville Husso pelasi loistopelin, mutta hänkin loukkaantui.

Aleksander Barkov onnistui maalinteossa heti paluuottelussaan.

Aleksander Barkov onnistui maalinteossa heti paluuottelussaan. Kuva: Jeff Curry / Reuters

NHL:n kärkijoukkue Floridan kapteenin Aleksander Barkovin, 26, sairausloma polvivamman takia jäi lopulta vain kahdeksan ottelun mittaiseksi, kun hän palasi kaukaloon tiistain kierroksella St. Louisissa.

Vielä kahden ensimmäisen vaihtonsa ajan Barkov haki hieman tuntumaa, mutta jo kolmannessa hän laukoi Floridan 1-0-johtoon kauden 10. maalillaan.

Toisessa erässä Barkov oli pohjustamassa vieraiden 2-1-johtomaalia, vaikkei syöttöpistettä Brandon Montourin osumaan saanutkaan.

St. Louis voitti ottelun lopulta jatkoajalla 4-3, mutta enää ratkaisuhetkiä Barkov ei ollut todistamassa.

Suomalaistähti jätti nimittäin ottelun kesken hieman ennen kolmannen erän puoliväliä.

Floridan päävalmentaja Andrew Brunette kertoi ottelun jälkeen, että Barkovin tämänkertainen loukkaantuminen ei liitty aiempaan polvivammaan, vaan jokin muu paikka oli alkanut vaivata.

Brunette ei vielä tiennyt Barkovin vammasta sen tarkemmin. Hänen mukaansa tilannetta arvioidaan.

Barkov ehti pelata 18 minuuttia ennen loukkaantumistaan.

Ennen kahdeksan ottelun huilia vaatinutta polvivammaansa Barkov oli jo alkukaudesta sivussa yhdestä ottelusta mysteerivaivan takia.

Lue lisää: Kylmäävä tilanne NHL:ssä - pelaaja rojahti liikkumattomana jäähän, kiidätettiin sairaalaan

Barkovin loukkaantuminen ei ollut ainoa huono suomalaisuutinen St. Louisin ja Floridan välisessä ottelussa.

Loistopelin pelannut kotijoukkueen maalivahti Ville Husso nimittäin jouduttiin vaihtamaan pois maaliltaan Floridan tasoitettua tilanteen 3-3:een kolmannen erän lopussa.

Husson ilmoitettiin kärsivän alavartalovammasta.

Ennen loukkaantumistaan Husso pelasi loistavasti. 34 kertaa torjunut suomalaisvahti valittiin ottelun kakkostähdeksi.

Ville Husso loukkaantui kolmannen erän lopussa.

Ville Husso loukkaantui kolmannen erän lopussa. Kuva: Jeff Curry / Reuters

Husson loukkaantumisen vakavuudesta ei ole tietoa.

Sivuun joutuminen tulisi nyt todella huonoon rakoon, sillä St. Louisin ykkösvahti Jordan Binnington on parhaillaan koronaprotokollan takia pois pelistä. Loisto-otteita esittäneellä Hussolla olisi NHL-uransa toistaiseksi paras tilaisuus antaa näyttöjä haastaakseen virkaveljeään ykkösvahdin paikasta.

Toronto Maple Leafs-Columbus Blue Jackets 5-4 (3-0, 2-1, 0-3)

Montreal Canadiens-Tampa Bay Lightning 2-3 (0-1, 2-0, 0-2)

Detroit Red Wings-Nashville Predators 2-5 (0-2, 1-0, 1-3) N: Eeli Tolvanen 1+0

Ottawa Senators-New York Islanders 3-5 (0-0, 1-3, 2-2)

Buffalo Sabres-Anaheim Ducks 0-2 (0-0, 0-1, 0-1) B: Ukko-Pekka Luukkonen 21/23 torj.

St. Louis Blues-Florida Panthers 4-3 ja. (0-1, 2-1, 1-1, 1-0) S: Ville Husso xx/xx torj. F: Aleksander Barkov 1+0

Winnipeg Jets-Carolina Hurricanes 2-4 (0-1, 2-2, 0-1) C: Sebastian Aho 1+1

Chicago Blackhawks-New York Rangers 2-6 (2-1, 0-1, 0-4)

Edmonton Oilers-Minnesota Wild 1-4 (0-2, 1-0, 0-2) E: Jesse Puljujärvi 1+0, Mikko Koskinen 22/26 torj.

San Jose Sharks-Calgary Flames x-x (1-2, x-x, x-x)

Ilta Sanoma
mercredi 8 décembre 2021 08:56:00 Categories: Ilta Sanoma NHL

ShareButton
ShareButton
ShareButton
  • RSS

Suomi sisu kantaa

TetraSys Oy.

TetraSys Oy.