Ilta Sanoma

70-vuotias kuljettaja valitti tuomiosta hovioikeuteen.

Onnettomuudessa kuoli neljä ihmistä ja loukkaantui useita.

Onnettomuudessa kuoli neljä ihmistä ja loukkaantui useita. Kuva: Poliisin esitutkintapöytäkirja

Itä-Suomen hovioikeus antaa tänään ratkaisunsa Kuopion vuoden 2018 bussiturmasta, jossa kuoli neljä ihmistä ja loukkaantui useita.

Viime vuoden joulukuussa Pohjois-Savon käräjäoikeus tuomitsi bussia kuljettaneen miehen vuoden ja kymmenen kuukauden ehdottomaan vankeusrangaistukseen. Oikeuden mukaan mies syyllistyi neljään törkeään kuolemantuottamukseen, 13:een törkeään vammantuottamukseen ja törkeään liikenneturvallisuuden vaarantamiseen. Lisäksi hänet tuomittiin maksamaan korvauksia.

70-vuotias kuljettaja valitti käräjäoikeuden tuomiosta hovioikeuteen. Mies vaatii, että hänet tuomitaan törkeiden rikosten sijaan kyseisistä rikoksista perusmuotoisina. Lisäksi hän on vaatinut rangaistuksen alentamista sekä vakuutusyhtiölle tuomittavaksi määrättyjen korvausten hylkäämistä tai toissijaisesti niiden alentamista.

Turma sattui iltapäivällä 24. elokuuta 2018, kun linja-auto oli kuljettamassa karaokekerhon jäseniä Ruotsin Kalixista kylpylälomalle Kuopioon. Kuopiossa bussi suistui moottoritien ja Kolmisopen liittymässä tieltä ja putosi sillalta junaradalle.

Onnettomuustutkintakeskuksen (Otkes) vuonna 2019 julkaisemassa raportissa bussista ei löytynyt mitään teknistä vikaa.

Käräjäoikeus katsoi tuomiossaan, että kuljettaja oli ajanut holtittomasti ja liian kovaa. Matkustajat kertoivat pelänneensä matkan aikana ja huomauttaneensa kuljettajalle tämän ajotavasta.

Käräjäoikeuden mukaan kuljettaja ei jarruttanut missään vaiheessa ajettuaan hidastuskaistalle. Mies ei oikeudessa osannut sanoa sille syytä. Hän kertoi huomanneensa kovassa vauhdissa liian myöhään, että edessä oleva liikenne seisoi, ja painaneensa vahingossa kaasua.

Oikeuden mukaan miehen ajotapa osoitti, että hänen vireystilansa täytyi olla madaltunut koko ajon ajan. Kuljettaja sanoi itse, ettei kokenut itseään väsyneeksi ajon aikana.

Ilta Sanoma
mercredi 8 décembre 2021 04:35:00 Categories: Ilta Sanoma Kotimaa

ShareButton
ShareButton
ShareButton
  • RSS

Suomi sisu kantaa

TetraSys Oy.

TetraSys Oy.