Ilta Sanoma

Tunteet kuohuivat Mestarien liigan lohkovaiheen päätöskierroksella.

Tästä alkoi rähinä. Wendell iski Cunhaa kaulaan.

Tästä alkoi rähinä. Wendell iski Cunhaa kaulaan. Kuva: Miguel Riopa / AFP

Mestarien liigassa pelataan lohkovaiheen viimeistä kierrosta. Tiistaina huipentuvat lohkot A-D.

Kahdessa huippuottelussa nähtiin ronskit ulosajot.

Portossa Porton ja Atletico Madridin välinen ottelu lähti täysin käsistä reilun tunnin pelin jälkeen.

Kaikki alkoi 66. minuutilla. Atletico Madridin Yannick Carrasco yritti taiteilla pallon kanssa sivurajan tuntumassa, mutta menetti pelivälineen sivurajan yli. Kun palloa oltiin palauttamassa Porton Otaviolle rajaheittoa varten, Carrasco esti pallon menemisen hänelle.

Otavio raivostui ja lähti jahtaamaan paikalta livistävää Carrascoa. Carrasco reagoi tönäisemällä Otaviota käsivarrellaan päähän.

Carrasco sai välittömästi erotuomari Clement Turpinilta punaisen kortin. Atleticon Angel Correa sai tilanteessa myös keltaisen kortin.

Tuolloin vielä Turpin sai tilanteen rauhoittumaan. Vain reilu minuutti edellisen hässäkän rauhoituttua kuitenkin räjähti.

Porton brasilialainen Wendell taklasi kovasti Atleticon Correaa. Correa jäi maahan makaamaan, ja hänen joukkuekaverinsa Matheus Cunha ryntäsi vauhdikkaasti Wendellin puheille.

Wendell nosti kyynärpäätään voimalla ja osui Cunhaa kurkkuun. Cunha kaatui tuskissaan maahan.

Tästä alkoi täysi kahakka joukkueiden välillä. Töniminen ja huutelu jatkuivat tovin, jonka aikana Turpin näytti punaista korttia yhdelle Atleticon taustahenkilölle vaihtopenkillä.

Erotuomari Turpin antoi punaisen myös Wendellille kyynärpääiskusta. Hän ei aluksi ymmärtänyt tulleensa ajetuksi kentältä eikä poistunut pelialueelta ennen kuin häntä siihen erikseen ohjeistettiin tapahtumien jälkeen.

Real Madridin ja Interin välisessä ottelussa räiskyi myös. Interin Niccolo Barella sai punaisen kortin lyötyään nyrkillä Madridin Eder Militaoa.

Barella tulistui, kun Militao antoi voimakkaan vartalotaklauksen sivurajan lähellä ja Barella törmäsi mainosaitoihin. Barella nousi ylös ja iski Militaoa nyrkillä jalkaan.

Tästä alkoi lyhyt tönimisen ja huutamisen selkkaus joukkueiden välillä, mutta se rauhoittui nopeasti ja peli saattoi jatkua Barellan poistuttua kentältä. Militao sai keltaisen kortin.

Ottelut ovat yhä kesken.

Ilta Sanoma
mercredi 8 décembre 2021 01:49:00 Categories: Ilta Sanoma Urheilu

ShareButton
ShareButton
ShareButton
  • RSS

Suomi sisu kantaa

TetraSys Oy.

TetraSys Oy.