Ilta Sanoma

MacKenzie Scott pyrkii lahjoittamaan koko avioerossa saamansa omaisuuden pois.

 Jeff Bezos ja MacKenzie Scott

Jeff Bezos ja MacKenzie Scott Kuva: JAVIER ROJAS /Prensa Internacional via ZUMA Wire

Maailman toiseksi rikkaimman ihmisen, Amazonin perustaneen Jeff Bezosin ex-vaimo MacKenzie Scott syytää rahaa hyväntekeväisyyteen poikkeuksellisella tavalla ja nopeammin kuin kukaan muu.

Pari erosi vuonna 2019 oltuaan naimisissa 25 vuotta. Avioeron jälkeen Scottin omaisuuden arvoksi arvioitiin noin 36,5 miljardia dollaria.

Tuosta omaisuudesta hän pyrkii nyt vauhdilla eroon.

Kesäkuussa Scott oli lahjoittanut vuoden sisällä hyväntekeväisyyteen yhteensä 8,6 miljardia dollaria, mikä on tiettävästi suurin summa, mitä kukaan yksittäinen henkilö on lahjoittanut vastaavassa ajassa.

Tahdin lisäksi poikkeuksellista on kuitenkin myös tapa, jolla Scott jakaa varojaan hyväntekeväisyyteen, kertoo The Economist.

Toisin kuin monet muut suuria summia lahjoittavat rikkaat, Scott lahjoittaa rahaa yksityishenkilönä, eikä ole perustanut sitä varten säätiötä. Hyväntekeväisyysjärjestöt eivät siis hae rahoitusta, vaan Scott lähestyy haluamiaan järjestöjä itse.

Menettely on aiheuttanut sen, että useat ihmiset ovat yrittäneet huijata rahaa Scottin nimissä.

Kohteilta ei myöskään vaadita etukäteen suunnitelmia siitä, mihin rahat aiotaan käyttää. Scott vaatii kohteilta noin kerran vuodessa suurpiirteistä raporttia siitä, mihin varoja on käytetty, mutta yksityiskohtia hän ei kaipaa.

Scott on ollut julkisuudessa salaperäinen paitsi lahjoitusten kohteiden suhteen, myös siitä, millainen tiimi häntä auttaa valitsemaan kohteita.

Uutistoimisto Bloomberg julkaisi elokuussa selvityksen siitä, mihin kohteisiin Scott on tehnyt lahjoituksia. Lahjoituksia on tehty muun muassa koulutuksen, tasa-arvon ja kulttuurin sekä terveydenhuollon tukemiseksi.

Scott on luvannut julkisesti jatkaa lahjoituksia, kunnes hänen kassakaappinsa on tyhjä. Toistaiseksi Scottin omaisuus on vain lisääntynyt ja hän on maailman 25. rikkain ihminen 57 miljardin dollarin omaisuudellaan.

Lue lisää: Raportti: Amazonin Jeff Bezos ja muut superrikkaat vältelleet veroja

Ilta Sanoma
mardi 7 décembre 2021 14:15:00 Categories: Ilta Sanoma Taloussanomat

ShareButton
ShareButton
ShareButton
  • RSS

Suomi sisu kantaa

TetraSys Oy.

TetraSys Oy.