Ilta Sanoma

Presidentti Sauli Niinistön tapaa ottaa yleisönsä haltuun ihasteltiin myös sosiaalisessa mediassa.

Presidenttipari kertoi kuluneesta vuodestaan Ylen lähetyksessä.

Presidenttipari kertoi kuluneesta vuodestaan Ylen lähetyksessä. Kuva: Emilia Anundi / HS

Vaikka perinteiset Linnan juhlat jäivät tänä vuonna väliin, presidenttiparin kuulumisia on voinut seurata illan mittaan Ylen juhlalähetyksestä. Illan kantava teema oli onnellisuus ja se, mikä suomalaiset tekee onnelliseksi.

Teemaan liittyen kansalaiset saivat lähettää presidentti Sauli Niinistölle ja rouva Jenni Haukiolle kysymyksiä, joihin pari vastasi suorassa lähetyksessä.

Yksi kysymyksistä koski Niinistön ja Haukion mieleenpainuvinta luontokokemusta kuluvalta vuodelta.

Niinistölle tuli heti mieleen eräs sieniretki.

- Se ihme, että törmäsimme mustiin torvisieniin sienimatkalla. Tai jos ollaan rehellisiä, minä astuin päälle, Niinistö tunnusti saaden sekä kumppaninsa että illan juontajat nauramaan.

Kuva: Emilia Anundi / HS

Kömmähdyksestä huolimatta Haukio vakuutti, että hänen puolisonsa on perheen sienituntija.

- Sienipolkija, Niinistö heitti heti takaisin.

- Mutta joskus heikompikin löytää jyväsen, Haukio jatkoi omaksi puolustukseen.

Presidenttiparin sananvaihto sai tv-yleisön ääressä aikaan sympaattista hymähtelyä ja pariskunnan lempeää kemiaa ihasteltiin myös keskustelupalvelu Jodelissa.

Luontokokemusten lisäksi kansalaiset kysyivät presidenttiparilta muun muassa pipolätkästä ja joululahjatoiveista.

Ilta Sanoma
lundi 6 décembre 2021 23:55:00 Categories: Ilta Sanoma Viihde

ShareButton
ShareButton
ShareButton
  • RSS

Suomi sisu kantaa

TetraSys Oy.

TetraSys Oy.