Ilta Sanoma

Yhdistetyn tähti vitsaili, että vuodet maailmancupin kisoissa eivät ole olleet jättämättä jälkeään.

Ilkka Herola heittäytyi nostalgiseksi.

Ilkka Herola heittäytyi nostalgiseksi. Kuva: Akseli Muraja, Instagram

Yhdistetyn suomalainen MM-mitalisti Ilkka Herola, 26, julkaisi Instagramissa harvinaisen kuvan itsestään 17-vuotiaana. Kuvassa Herola on uransa toisessa maailmancupin kisassa Norjan Lillehammerissa vuonna 2012. Silmät ovat kirkkaat ja posket sileät.

Herola julkaisi kuvan sen kunniaksi, että hänellä tuli viikonloppua samassa paikassa täyteen 150 maailmancupin henkilökohtaista kisaa. Nuoruuden kuvan lisäksi hän julkaisi tuoreemman otoksen, jossa näyttää hieman väsyneeltä, sillä silmät ovat puolitangossa. Parta ja viikset ovat kasvaneet ja otsapanta on vaihtunut syvälle vedettyyn pipoon.

- Toisesta kuvasta voi päätellä, että minkälaista hintaa näistä starteista on maksettu! Tukka on ainakin karissut matkalle siihen malliin, että pakkasella pitää olla pipo päässä, Herola kirjoitti ja kuvaili ulkonäössään vuosien aikana tapahtunutta muutosta.

- Kun 200 lähtöä tulee täyteen, pitää näemmä antaa vain radiohaastatteluja, hän lisäsi.

Voit selata Herolan julkaisemia kuvia klikkaamalla nuolta oikealle.

Herolan seuraajia kuvapari huvitti. Esimerkiksi maastohiihtäjä Anita Korva lähetti yhdistetyn urheilijalle nauruhymiöitä.

- Tukka on pudonnut leuan tienoille, erä seuraaja kommentoi.

- Eikä nyt mennä siihen paljonko noiden kisojen seuraaminen on vanhentanut... toinen sanoi.

Herola on takellellut alkukaudesta hyppynsä kanssa. Hänen paras sijoituksensa kahden maailmancupin viikonlopun jälkeen on 10:s, johon hän on yltänyt sekä Rukalla että sunnuntaina Lillehammerissa.

Viime talvena Puijon hiihtoseuran mies voitti MM-hopeaa Oberstdorfin kisoista.

Ilta Sanoma
mardi 7 décembre 2021 00:05:00 Categories: Ilta Sanoma Yhdistetty

ShareButton
ShareButton
ShareButton
  • RSS

Suomi sisu kantaa

TetraSys Oy.

TetraSys Oy.