Aikaa asun sunnitteluun ja valmistamiseen oli vain viikko. Kiireistä aikataulua helpotti, että Otsamo on tehnyt artistille esiintymisasuja jo use" /> Aikaa asun sunnitteluun ja valmistamiseen oli vain viikko. Kiireistä aikataulua helpotti, että Otsamo on tehnyt artistille esiintymisasuja jo use" />

YLE


Loppuvuosi on yleensä muotisuunnitelija Mert Otsamolle vuoden kiireisintä aikaa. Hän on suunnitellut vuosittain Linnan juhliin 5-7 juhlapukua.

Viime vuonna presidentin itsenäisyyspäivän vastaanotto peruttiin koronan takia, ja siinä menivät myös Otsamon työt. Tänä vuonna eläteltiin toiveita juhlien järjestämisestä. Kun niistä ilmoittaminen alkoi venyä, Otsamo arvasi, ettei niitä pidetä.

Tarkoituksena oli kutsua Linnaan sata hoitohenkilökuntaan kuuluvaa seuralaisineen, jotka ovat työskennelleet koronapandemian eturintamassa.

Kutsu tuli niin nopealla aikataululla, että muotialan ihmiset halusivat auttaa kutsuttuja pukeutumaan juhlavasti tumma puku -koodin mukaisesti. Myös Mert Otsamo lupautui lainaamaan pukuja mallistoistaan sekä stailaamaan ihmisiä.

Juhlat kuitenkin peruttiin kutsuvieraiden osalta heikentyneen koronatilanteen takia.

Reilu viikko ennen itsenäisyypäivää Otsamo sai kuitenkin työtilauksen Linnan juhliin. Kaija Koo oli kutsuttu esiintymään paikan päälle ja hänelle piti suunnitella esiintymisasu.

Aikataulu oli kiireinen, sillä yleensä suunnittelija haluaa varata puvun tekemiseen noin kuukauden. Tällä kertaa painetta helpotti se, että Otsamo on tehnyt Kaija Koolle esiintymis- ja juhla-asuja jo usean vuoden ajan.

Linnassa esiintymistä varten Otsamo suunnitteli artistin kanssa yhteistyössä puvun, joka ei ole varsinainen gaalamekko mutta kuitenkin täyspitkä puku.

- Asu on mustavalkoinen, graafinen ja kauniisti laskeutuva. Siinä on paljettikivikirjailua miehustassa ja jujuna ovat isot kimono-henkiset hihat, suunnittelija kuvaa.

Otsamo kertoo kuuntelevansa Kaija Koon musiikkia, jossa häntä inspiroi sen voimauttava sanoma.

- Hänellä on lavalla rock'n'roll-meininkiä ja hän liikkuu paljon, mutta halusimme nyt kunnioittaa Linnaa ja tapahtumaa. Halusimme tehdä kauniin ja eteerisen kokonaisuuden, mutta haimme kontrastia väreissä ja mustavalkoisista graafisista leikkauksista. Puvun designilla halusimme henkiä lempeyttä.

Kaija Koo esitti Linnan juhlissa Kaartin Combon säestyksellä kappaleet Taipumaton ja Vapaa.

Mert Otsamo
- Eletään sellaisia aikoja, että joutuu muutenkin olemaan varpaillaan tapahtumien kanssa, joten ei ole voinut laittaa kaikkia pelinappuloita Linnan juhlien varaan, kertoo muotisuunnittelija Mert Otsamo.Antti Kolppo / Yle

Tuhansien eurojen menetykset

Linnan juhlat on ollut Mert Otsamolle aina vuoden kohokohta. Hänen suunnittelemiaan pukuja on nähty presidentin vastaanotolla jo vuodesta 2010 lähtien.

Juhlapukujen suunnitteleminen on ollut Otsamolle myös merkittävä tulonlähden. Niiden avulla hän on voinut pitää vapaata alkuvuoden hiljaisempina kuukausina.

Korona on kuitenkin perunut Linnan juhlien vierasvastaanoton jo kaksi kertaa ja se näkyy muotisuunnittelijan kukkarossa.

- Kyllä se rahallinen menetys on huomattava. Puhutaan tuhansista euroista. Kun tekee töitä muodin parissa, niin osaa varautua muutoksiin. Nyt elantonsa puolesta on pitänyt olla luova.

Otsamo odottaa, että pääsisi taas suunnittelemaan juhlapukuja presidentin itsenäisyyspäivän vastaanotolle, sillä se on näyttävin juhla Suomessa. Hän on kuitenkin kiitollinen, että häntä ovat korona-aikana työllistäneet gaalat ja muut juhlat.

- Olen optimistinen ja pidän mieleni kirkkaana ja en jää vellomaan menetyksiin.

Lue lisää:

Linnassa esiintynyt Elastinen kokee ylpeyttä Suomesta, mutta keskustelukulttuurin muutos huolettaa: "Nyt on riitelyn aikakausi"

lundi 6 décembre 2021 22:29:59 Categories: Linnan juhlat YLE

ShareButton
ShareButton
ShareButton
  • RSS

Suomi sisu kantaa

TetraSys Oy.

TetraSys Oy.