Suomen hiihtoliiton ryhmä on parhaillaan Pekingissä selvittelemässä talviolympialaisten olosuhteita ja kilpailupaikkoja. " /> Suomen hiihtoliiton ryhmä on parhaillaan Pekingissä selvittelemässä talviolympialaisten olosuhteita ja kilpailupaikkoja. " />

YLE


Suomen hiihtoliiton ryhmä on parhaillaan Kiinassa testaamassa olosuhteita ja hankkimassa dataa kahden kuukauden päästä Pekingissä kilpailtavia talviolympialaisia varten.

Projektitutkija Teemu Lemmettylän mukaan olosuhteet vaikuttavat melko lailla täydellisiltä 1 700 metrin korkeudessa sijaitsevassa vuoristossa. Öisin pakkanen on kiristynyt noin kymmeneen asteeseen ja päivisin lauhtunut lähelle nollaa.

Suomalaisten hankkimat tiedot lumen koostumuksesta ovat arvokkaita muun muassa suksivoitelun suunnittelun kannalta.

- Luonnonlunta ei ole, mutta tykkilunta on. Baanat on pohjattu ja ne ovat täydellisessä kunnossa. Hyvät testit on saatu tehtyä, Lemmettylä kertoo.

Paikan päällä on Lemmettylän mukaan muidenkin maiden edustajia keräämässä dataa, muun muassa Saksasta, Itävallasta ja Japanista. Toisaalta esimerkiksi muiden Pohjoismaiden ryhmät jättivät tulematta Pekingiin, Lemmettylän arvelujen mukaan koronatilanteen takia.

- Meitä vähän yllätti, ettei täällä ole niin paljon maita kuin odotettiin, Lemmettylä toteaa.

Yhdistetyn urheilijoita Pekingin olympialaisten kisaladuilla Zhangjiakoussa 5.12.2021
Yhdistetyn urheilijat kisasivat Continental-cupissa Zhangjiakoussa viikonloppuna.Getty Images
Pekingin olympialaisten mäkihyppypaikka Zhangjiakoussa iltavalaistuksessa 5.12.2021
Zhangjiakoun mäkihyppytorni iltavalaistuksessa 4. joulukuuta 2021.China News Service / Getty Images

Samanlaista kuin Pyeongchangissa

Pekingin hiihto-olosuhteet ovat herättäneet keskustelua. Perinteiset olympialaisten esikisat peruttiin koronapandemian takia, eikä joukkueilla ole ollut tarkkaa tietoa laduista, lumen koostumuksesta tai muista olosuhteista.

Vuoristoisen kisapaikkakunnan, Zhangjiakoun, latuja on kuvailtu likaisiksi ja tuulen kuljettaman hiekan peittämiksi. Lemmettylän kokemuksen mukaan tilanne ei ole aivan niin hälyttävä.

- Tällä hetkellä olosuhteet ovat ihan normaalit. Totta kai kun ei luonnonlunta ole, se nostaa hiekkaa (ladulle). Mutta ei täällä sellaista hiekkamyrskyä ole eikä missään nimessä hietikolla hiihdetä.

Yhdistetyn urheilijoita olympialatuja testaamassa Zhangjiakoussa 5.12.2021.
Zhangjiakoun kisaladut ovat puhuttaneet runsaasti etukäteen. China News Service / Getty Images

Lemmettylä vertaa Pekingiä neljän vuoden takaisten Pyeongchangin olympialaisten olosuhteisiin.

- Pyeongchangissa oli samanlaista. Vain vähän luonnonlunta ja sitten aurinko polttaa latua, kun ollaan melko etelässä. Sieltä se lika tulee vähän nopeammin esiin, Lemmettylä sanoo.

Koronavirkailijoita Zhangjiakoun alueella 5.12.2021
Zhangjiakoussa oli terveysviranomaisia suojelupuvuissa lauantaina 5. joulukuuta Continental-cupin kilpailujen aikaan.Getty Images

Lue myös:

Janne Ahonen kertoo, miksi mäkihyppypuvuilla huijaamisesta meuhkataan niin paljon: "Hyöty on moninkertainen verrattuna mihinkään dopingiin"

Katri Lylynperä osaa olympialadut ulkoa - varmuudella ei voi kuitenkaan sanoa, onko Vuokatin virtuaalirata täysin sama kuin Pekingissä

Lääkäri antoi tuomion Ristomatti Hakolalle - pari kylkiluuta murtunut, jopa kuukausi voi mennä hukkaan olympialaisten kynnyksellä

"Jonilla ei ole kaikki kohdallaan..." Mäki jää pois seuraavasta maailmancupin kisasta - asiantuntija kertoo, miksi olympialaisista ei pidä vielä huolestua

lundi 6 décembre 2021 19:16:01 Categories: YLE olympialaiset

ShareButton
ShareButton
ShareButton
  • RSS

Suomi sisu kantaa

TetraSys Oy.

TetraSys Oy.