Ilta Sanoma

Remi Lindholmin harjoitukset kestävät tuntikaupalla.

Remi Lindholm on kovakuntoinen nuori mies.

Remi Lindholm on kovakuntoinen nuori mies. Kuva: Heikki Saukkomaa / Lehtikuva

Maastohiihtokauden kotimainen yllätysnimi Remi Lindholm, 23, on tullut tunnetuksi hurjista harjoitusmääristään. Hän on kertonut Ylelle harjoittelevansa yli tuhat tuntia vuodessa, viikossa keskimäärin 20 tuntia.

IS:lle Lindholm kertoo, millaisia hurjimmat harjoituspäivät ovat. Viime kesänä hän vietti 10 päivän harjoitusleirin Ylläksellä. Luvut kylmäävät tavallista kuntoilijaa.

- Tavallisena treenipäivänä juoksin noin 30-35 kilometriä aamulla. Iltapäivällä vedin kolme tuntia rullahiihtoa, Lindholm kertoo.

- Kovimpana treenipäivänä työnsin ensin 105 kilometriä tasatyöntöä. Harjoitus kesti viitisen tuntia. Iltapäivällä juoksin 38 kilometriä. Maratonin olisi voinut tietenkin vetää, muttei tullut silloin mieleen.

Lindholm on hiihtämisen lisäksi lahjakas juoksija. Hän saavutti nuorena seitsemän SM-mitalia juoksussa. Cooper-ennätys on väkevä.

- Neljä tonnia olen vetänyt. Varmaan voisi mennä enemmänkin. Cooper ei ole minulle hirveän tärkeä testi, kun siinä ei samalla lailla mitata kuntoa kuin vaikkapa ylämäkijuoksutestissä, jossa pitää olla hapenottoakin vähän enemmän, Lindholm sanoo.

4?000 metriä 12 minuutin juoksutestissä on kelpo suoritus. Puolustusvoimien Urheilukoulun tuore ennätys on 20-vuotiaan kestävyysjuoksijan Eemil Helanderin juoksema 4?255 metriä.

Lindholm hiihti kahdesti maailmancupin pisteille Rukalla toissa viikonloppuna. Sunnuntaina hän säväytti viestiosuudellaan Lillehammerissa Norjassa.

Ilta Sanoma
lundi 6 décembre 2021 10:08:00 Categories: Ilta Sanoma Maastohiihto

ShareButton
ShareButton
ShareButton
  • RSS

Suomi sisu kantaa

TetraSys Oy.

TetraSys Oy.