Ilta Sanoma

Kun parikymmentä vuotta nähneellä Nissan Micralla on ajettu 241?000 kilometriä, ei ainakaan hinnan pitäisi olla este hankinnalle.

Ouninpohjan erikoiskokeesta selvinnyt Micra, vm. 2000.

Ouninpohjan erikoiskokeesta selvinnyt Micra, vm. 2000. Kuva: Mika Salomaa

Yksilitrainen Nissan Micra, vuosimallia 2000, kurvasi pihaan. Odottelin vantaalaisen kerrostaloyhtiömme edustalla. Meinasin jo soittaa, että ei tarvitse ajaa pihaan asti, kun voin hypätä kyytiin kadultakin. Rumahan se on kuin piru, eikä kaverin vitsinä 700 eurolla ostamaa Micraa ole suinkaan pidetty kuin kukkaa kämmenellä. Eipä suostunut ostaja kertomaan, miksi auton osti. Liekö muistanutkaan koko tapahtumaa.

Tämä käytetyn Micran koeajoarvio on julkaistu yhteistyössä Kaasujalan kanssa.

Tätä toisen polven Micraa valmistettiin vuosina 1992-2003. Silloin automalleja ei muuteltu jatkuvasti, joten Micrakin sai jonkinlaista jatkuvuutta. Tämä Micra-malli oli muuten ensimmäinen, jota tehtiin Englannissa.

Autowiki-sivuston mukaan Micraan sai lisävarusteena ohjaustehostimen. Tässä koeajetussa Micrassa sitä ei ollut -?ja sen kyllä tunsi jo puikkoihin pihalla hypätessäni. Koronapiikkien oikeaan olkavarteen jättämät vihlonnat vahvistuivat tuntuvasti Micraa pyöritellessä.

Tehostamaton ohjaus tekee Micralla ajamisen Tuusulan moottoritiellä urakohdissa hieman vaeltavaksi, vaikka sileällä tiellä auto oli jopa yllättävänkin vakaa. Enemmän ähellystä syntyy, kun autoa pyörittelee ahtaissa paikoissa.

Jos jollakin autolla voi tehdä aikamatkan menneille vuosikymmenille, niin vanha yksilitrainen bensa-Micra on siihen oiva peli. Aikaa nähneen auton mittarilukema oli 241?000 kilometriä.

Löysin arkistoja kaivaessani Helsingin Sanomista juuri tällaisen Micran kuntokokeen joulukuulta 2004. Kokeeseen otettu 3-ovinen ja 1,0 -litrainen Micra oli 74?874 kilometriä ajettu, ja tuolloin hintapyyntö oli 7?990 euroa. Yhteenvetona Micran todettiin olevan puutteineenkin mainiossa kunnossa.

Micraa ei ole koskaan ostettu ajonautintoihin, mutta se on ollut luotettava ja vähävikainen kulkupeli. Vuonna 1992 se valittiin myös Vuoden autoksi. Sitä kehuttiin "naisten euroautoksi", ja naisethan Micralla ovatkin ajaneet. Oulun yliopiston 1990-luvun alussa tekemän tutkimuksen mukaan syynä olivat kevyt käsiteltävyys, ketteryys, luotettavuus ja sopivuus taajama-ajoon

"Iätön" muotoilu ei kerro liiallisesta kikkailusta. Kuva: Mika Salomaa

Micran perään mahtuu tavaraa 206 litran verran.

Micran perään mahtuu tavaraa 206 litran verran. Kuva: Mika Salomaa

Ilmeisesti ja ihan syystäkin lisävarusteeksi tarjottu ohjaustehostin on katsottu hintansa väärtiksi. Olen kuullut, että ohjaustehostin aikoinaan muutti tämän Micran kuin taikaiskusta ketteräksi ja kevyesti käsiteltäväksi. Se on helppo uskoa.

Vaihteisto on viisilovinen. Moottorit ovat vapaasti hengittäviä 16-venttiilisiä. Jousitukseltaan tämä vanhakin Micra on yllättävän mukava ja aikaansa suhteutettuna myös kohtuullisen äänetön. Taisin jossain vaiheessa Micran hankkineelle tokaista, että eräät tämän päivän kolmipyttyiset yksilitraiset pikkuturbot tuntuvat pitävän melkeinpä vähintään yhtä pahaa ääntä.

Lue lisää: Käytetyn koeajo: Äijäidyllin ilmentymä on metelöivä laite, mutta kulkee laadukkaasti vielä 300?000 km:n jälkeenkin

Varmuuden vuoksi pyysin Micran omistajaa jättämään kotiin palatessani pihan sijasta kadulle. Turhamaisuuttani.

Jos minulla olisi ajokortti-ikään tullut tytär, joka tekisi osa-aikaista vuorotyötä jossain matkan päässä, niin kyllä minä tämän Micran uskaltaisin hänelle ostaa.

No, tämä Micran omistaja on nopealiikkeinen mies, sillä hän oli jo ehtinyt myydä autonsa ennen kuin ehdin kunnolla koko juttua edes kirjoittaa. Joku hänen kaverinsa kävi Micralla ihan vitsinä ajamassa legendaarisen Ouninpohjan erikoiskokeenkin läpi.

Lue lisää Kaasujalan käytettyjen autojen arvioita tästä.

Syystäkin lisävarusteeksi tarjottu ohjaustehostin on katsottu vanhassa Micrassa hintansa väärtiksi.

Syystäkin lisävarusteeksi tarjottu ohjaustehostin on katsottu vanhassa Micrassa hintansa väärtiksi. Kuva: Mika Salomaa

Mittarilukema 241?000 km Moottori R4, 998 cm3, 54 hv, 79 Nm Vaihteisto M5 Suorituskyky 0-100 km/h: 16,4 s, huippunopeus 150 km/h Yhdistetty kulutus 6,1 l/100 km,95E?10 Co2-päästöt 154 g/km Mitat p 3?695 mm, l 1?585 mm, k 1?430 mm, akseliväli 2?360 mm, tavaratila 206 l

Lue lisää: Käytetyn koeajo: Miltä tuntuu kilometrejä niellyt Kia Ceed -farmari? Ainakin hevosvoimat hämmästyttävät

Ilta Sanoma
lundi 6 décembre 2021 09:30:00 Categories: Autot Ilta Sanoma

ShareButton
ShareButton
ShareButton
  • RSS

Suomi sisu kantaa

TetraSys Oy.

TetraSys Oy.