Ilta Sanoma

Aktiivisimmin sunnuntain kohuun ottivat kantaa illalla perussuomalaisten kansanedustajat.

Pääministerin toimintaa kommentoivat muun muassa kansanedustajat Jussi Halla-aho (ps) ja Mikko Kärnä (kesk).

Pääministerin toimintaa kommentoivat muun muassa kansanedustajat Jussi Halla-aho (ps) ja Mikko Kärnä (kesk). Kuva: Mika Ranta / HS, Vesa Moilanen / Lehtikuva, Emma Korhonen / Lehtikuva

Sunnuntai-iltana julkisuuteen vuotaneet tiedot pääministeri Sanna Marinin (sd) ravintolaillasta ovat poikineet runsaasti arvostelua sosiaalisessa mediassa. Kohu lähti liikkeelle Seiskan tiedoista, joiden mukaan Marin juhli lauantain ja sunnuntain välisenä yönä ravintolassa pilkkuun saakka, vaikka ulkoministeri Pekka Haavistolla (vihr) oli todettu aiemmin illalla koronavirustartunta.

Osa verkkokeskustelijoista piti käsittämättömänä, että Haaviston seurassa perjantaina ollut pääministeri harppoi tiedosta huolimatta väkijoukkoon. Keskustelussa kummeksuttiin myös Marinin selitystä, jonka mukaan valtioneuvoston turvallisuusyksikön ohjeistus välttää kontakteja tavoitti hänet vasta sunnuntaina.

Eduskuntatasolla arvosteluun yhtyi muun muassa kokoomuksen kansanedustaja Timo Heinonen.

- Voiko olla niin, että valtioneuvoston turvallisuusyksikkö ei saa pääministeri Sanna Mariniin välitöntä yhteyttä? Tai yhteydenotot tavoittavat vasta seuraavana päivänä? Voiko tämä pitää paikkansa? Heinonen ihmetteli Twitterissä.

Samaa kummeksui keskustan kansanedustaja Mikko Kärnä. Kärnä luonnehti altistumista seurannutta juhlintaa "tyhmäksi", mutta huomautti pääministerin saaneen molemmat rokoteannokset.

- Sen sijaan olen kauhuissani siitä, että valtioneuvoston turvallisuusosaston lauantaina lähettämä viesti tavoittaa pääministerin vasta sunnuntaina, Kärnä jatkoi.

Perussuomalaisten kansanedustaja ja ex-puheenjohtaja Jussi Halla-aho kommentoi kohua huomauttamalla, että Marinin olisi tullut ymmärtää välttää baaria ilman erillistä ohjeistustakin.

- Vaikka Marin puhuisi totta väittäessään, ettei ole saanut ohjeistusta välttää kontakteja altistumisen jälkeen, eikö hän muka älyä sitä ilman ohjeistustakin? Eikö se tässä vaiheessa ole jo itsestäänselvyys aivan jokaiselle? Halla-aho twiittasi.

Osa perussuomalaisten eduskuntaryhmästä meni kritiikissään vielä pidemmälle. Kansanedustajat Jani Mäkelä ja Mauri Peltokangas toivoivat Marinin tekevän tapahtuneesta poliittiset johtopäätökset.

Marin kertoi sunnuntai-iltana IS:lle saaneensa tiedon Haaviston koronatartunnasta valtiosihteeri Henrik Haapajärven kautta kesken ravintolaillan. Haapajärvi oli Marinin mukaan sanonut, ettei valtioneuvoston jäseniin kohdistu tarvetta karanteeniin.

Valtioneuvoston turvallisuusosasto lähetti lauantaina kaksi tekstiviestiä, joissa kerrottiin Haaviston tartunnasta ja kehotettiin välttämään lähikontakteja. Iltalehden tietojen mukaan ne lähetettiin noin kello 20 ja 22.

Marin kertoi myöhemmin Ilta-Sanomille, että hänellä on kaksi työpuhelinta - eduskunnan ja valtioneuvoston. Vain toinen niistä oli mukana vapaaillan vietossa.

Ilta Sanoma
lundi 6 décembre 2021 04:33:00 Categories: Ilta Sanoma Politiikka

ShareButton
ShareButton
ShareButton
  • RSS

Suomi sisu kantaa

TetraSys Oy.

TetraSys Oy.