Ilta Sanoma

Rokotevalmistajat ovat kertoneet pystyvänsä päivittämään rokotetta, jos sille on tarvetta. Ruotsissa on arvioitu, että kansalaisille päivitettyjä rokoteannoksia voitaisiin antaa huhtikuussa.

Käytössä olevia koronarokotteita joudutaan ehkä päivittämään omikronmuunnosta vastaan.

Käytössä olevia koronarokotteita joudutaan ehkä päivittämään omikronmuunnosta vastaan. Kuva: Veeti Salenius

Koronaviruksen omikronmuunnoksen leviäminen herättää huolta eri puolilla maailmaa. On puhuttu jopa siitä, että nykyiset rokotteet eivät suojaisi uudelta muunnoksilta yhtä hyvin aiemmilta muunnoksilta.

Eri rokotevalmistajat ovat kertoneet tekevänsä tutkimuksia rokotteiden tehosta uutta varianttia vastaan. Tarvittaessa ne pystyvät päivittämään rokotetta, jotta se toimisi myös omikronia vastaan.

Jos tarpeellista, päivitetyn rokotteen jakelu Ruotsissa voisi alkaa huhtikuussa. Asiasta kertoi uutistoimisto TT:lle Ruotsin rokotekoordinaattori Richard Bergström.

-?En tiedä, kuinka suuri todennäköisyys on, mutta on hyvin mahdollista, että painamme nyt nappia rokotteen päivittämiseksi, Bergström sanoi Aftonbladet-lehden mukaan.

Hän kertoo, että Ruotsissa kaikki on valmista rokotteen vaihtamista varten, jos rokotetta pitää päivittää ja Euroopan komissio hyväksyy päivitetyn rokotteen.

-?Silloin meillä on mahdollisuus tilata todella suuria määriä. Meillä on tarpeeksi rokoteannoksia, jotta voimme rokottaa kaikkia alle kahdessa kuukaudessa, riippumatta siitä, onko se kolmas vai neljäs annos.

-?Mutta tällä hetkellä tärkeintä on ottaa kolmas rokoteannos, hän sanoi lehdelle.

Lue lisää: Etelä-Afrikassa sairaaloissa on nuoria koronapotilaita enemmän kuin koskaan aiemmin - Husin ylilääkäri huolestui havainnosta

Lue lisää: Kommentti: Jos odoteltaisiin nyt ihan rauhassa, mitä tietoa tutkimukset antavat omikronista

Koronaviruksen uuden omikronmuunnoksen ominaisuudet ovat herättäneet huolta eri puolilla maailmaa. Sen ominaisuuksista tiedetään kuitenkin toistaiseksi vähän eikä ole varmaa tietoa, aiheuttaako muunnos enemmän vakavaa tautia kuin esimerkiksi deltamuunnos. Alustavat tiedot esimerkiksi Norjasta ja Etelä-Afrikasta kertovat, että omikron aiheuttaisi lievää tautia.

Alustavien tutkimusten perusteella näyttää kuitenkin siltä, että omikron leviää huomattavasti aiempia variantteja nopeammin ja kiertävän jonkin verran kehon immuniteettisuojaa.

Beta- ja omikronmuunnokset löytänyt eteläafrikkalainen professori Salim Abdool Karim sanoi The Lancet Voice -podcastissa, että nykyiset rokotteet toimivat hyvin aiempia koronamuunnoksia vastaan.

-?Jos löisin vetoa, veikkaisin, että (omikron) käyttäytyy samalla tavalla. Se aiheuttaa jonkin verran läpäisyinfektioita, jotka ovat useimmiten lieviä. Suoja vakavaa tautia vastaan ja sairaalahoitoon joutumista vastaan pysyy kuitenkin aika hyvänä.

Suomessa oli lauantaihin mennessä havaittu vain kourallinen omikrontartuntoja. Kaikki tartunnat liittyvät THL:n mukaan samaan tartuntaketjuun. Tapauksia on todettu yksi Helsingin ja Uudenmaan sairaanhoitopiirissä, neljä Varsinais-Suomessa sekä kaksi Pohjois-Savossa.

Ensimmäiset omikrontapaukset havaittiin Suomessa torstaina Ruotsista palaneella seurueella.

Ilta Sanoma
dimanche 5 décembre 2021 18:41:00 Categories: Ilta Sanoma Ulkomaat

ShareButton
ShareButton
ShareButton
  • RSS

Suomi sisu kantaa

TetraSys Oy.

TetraSys Oy.