Ilta Sanoma

Immuunipuutostilaa sairastavalle Hannu Savolaiselle koronavirustartunta voisi olla vakava paikka.

Korona-aikana Hannu Savolainen on lenkkeillyt ahkeraan italianvesikoirien Raidan ja Napin kanssa.

Korona-aikana Hannu Savolainen on lenkkeillyt ahkeraan italianvesikoirien Raidan ja Napin kanssa. Kuva: Harri Mäenpää / Studio Korento

Joensuulainen Hannu Savolainen on saanut pelätä joka päivä jo vuoden ja kahdeksan kuukauden ajan. Tai jos ei suoranaisesti pelätä, niin olla kuitenkin supervarovainen ja -huolellinen.

Savolaisella on synnynnäinen immuunipuutostila. Hänen elimistönsä ei tuota tavanomaisia vasta-aineita, eli hän on tavallista alttiimpi erilaisille infektioille.

Lue lisää: Nämä sairaudet voivat heikentää korona­rokotteen tehoa virus­muunnoksia vastaan - yksi riski­tekijä on ylitse muiden

Jo ennen kuin koronasta tiedettiin mitään, Savolaisella oli pitkä historia muun muassa keuhkokuumeista ja muista eri infektioista.

Koronavirus olisi Savolaiselle todennäköisesti hyvin ikävä tauti. Alentuneen immuniteetin takia riski vakavalle tautimuodolle on suuri.

-?Elämäni ei ole pandemian alkamisen jälkeen palannut normaaliksi, ei sinne päinkään! Savolainen sanoo.

Lue lisää: Jarin, 55, tolkuton väsymys ja sairastelukierre paljastuivat harvinaiseksi sairaudeksi - voimat lähtivät kesken hiihtoreissun

Savolainen ei ole tilanteessaan yksin. Osastonylilääkäri Mikko Seppänen Husin harvinaissairauksien yksiköstä sanoo, että immuunipuutospotilaita on Suomessa arviolta noin 600.

Joka kerta avatessaan ulko-oven Savolainen joutuu miettimään, onko nyt varmasti turvallista lähteä kotoa, vaikka Joensuu ei ole ollut pahin koronapesäke epidemian missään vaiheessa. Kasvomaskit ovat olleet tiiviisti osa Savolaisen arkea aina kodin ulkopuolella.

-?Kun olen tuttujen kaverien kanssa, joista tiedän, että kaikilla on kaksi rokotusta, tapaamiset tuntuvat luontevilta. Mutta heti, jos samassa tilassa on tuntemattomia ihmisiä, joiden rokotusstatuksesta en tiedä, tuntuu, että otan riskin, Savolainen kuvaa.

-?Olen jäänyt kaipaamaan sosiaalisia tapahtumia ja tapaamisia ravintoloissa. Niitä on ollut kovin karsitusti.

Savolainen tietää, että kaikkia riskitilanteita ei voi mitenkään välttää.

-?Pyrin silti minimoimaan ne.

Savolaisen mielialat ovat vaihdelleet päivittäisten tartuntalukujen mukaan. Välillä on näyttänyt valoisammalta, tällä hetkellä mieli on taas hyvin empiväinen, kun päivittäiset tartunnat lyövät uusia ennätyksiä lähes päivä toisensa perään ja koronauutisia on hallinnut uusi omikronvariantti, joka aiheuttaa suurta epävarmuutta maailmanlaajuisesti.

Hannu Savolainen sanoo, että hän on käynyt läpi monia eri tunnetiloja koronaepidemian eri vaiheissa.

Hannu Savolainen sanoo, että hän on käynyt läpi monia eri tunnetiloja koronaepidemian eri vaiheissa. Kuva: Harri Mäenpää / Studio Korento

-?Tämä on ollut tunteiden puolesta vuoristorataa - ihan kuin koronatilannekin. Kun on tullut se aika, että tartunnat ovat ampaisset taas nousuun, niin ensimmäinen ajatus on, että "voi, voi, taas täytyy olla tarkempi kaikessa". Joudun elämään omaa elämääni tartuntatilastojen mukaan. Koskaan aikaisemmin näin ei ole ollut, Savolainen kertaa.

-?Kyllähän tämä pandemian kesto on turhauttanut. Tulevaisuusnäkökulma on epävarma.

Savolaiselle menneet vuosi ja kahdeksan kuukautta ovat olleet täysin poikkeukselliset.

Hannu Savolainen on onnistunut suojautumaan korona-aikana hyvin. Takana on vain yksi sairastettu flunssa.

Hannu Savolainen on onnistunut suojautumaan korona-aikana hyvin. Takana on vain yksi sairastettu flunssa. Kuva: Harri Mäenpää / Studio Korento

-?Kun epidemia alkoi, tuli nopeasti tietoon, että sairastuvuus oli hyvin vaihtelevaa lievistä oireista hyvin vakaviin sairastumisiin. Minun päällimmäinen ajatukseni oli, että taudilta täytyy yrittää suojautua mahdollisimman täydellisesti, koska minulla on suurempi todennäköisyys sairastua vakavasti.

Hyvin pian Savolaisen elämä muuttui täysin. Sosiaaliset kontaktit rajoittuivat minimiin, käytännössä Savolainen eristäytyi kotiinsa. Hän ei käynyt missään, eikä kukaan käynyt heillä.

Vaimo hoiteli kaikki juoksevat asiat kaupassa käymisestä alkaen. Myös vaimo teki kaikkensa, jotta ei vahingossakaan toisi virusta mukanaan kotiin: käytti kaikkialla maskia, piti etäisyyttä muihin ja pesi käsiä ahkerasti.

-?Elämä muuttui merkittävästi. Kaikki sosiaaliset tapahtumat jäivät pois. Niitä ei ollut kasvomaskinkaan kanssa, pyrin välttämään kaikkia kontakteja niin paljon kuin mahdollista, Savolainen kuvaa.

-?Hyvä puoli oli se, että liikunta kasvoi. Lenkkeilyä koirien kanssa riitti, varmaan enemmän kuin koskaan aikaisemmin.

Raskasta henkisesti oli etenkin se, että Savolainen ei nähnyt kuukausiin omia aikuisia lapsiaankaan livenä. Viime joulun perhe sentään vietti yhdessä.

-?Yksi lapsista oli 10 vuorokauden omaehtoisessa karanteenissa ja toinen kävi koronatestissä ennen kuin tulivat tänne, Savolainen sanoo.

Korona muutti myös Savolaisen työelämän täysin. Jyväskylän yliopistossa erityispedagogiikan professorina työskentelevä Savolainen siirtyi työskentelemään täysin kotoa käsin. Yliopisto jopa patisti useimmat työntekijät etätöihin, mistä Savolainen antaa työnantajalleen isot kiitokset.

Hannu Savolaista harmittaa, että koronatilanne on mennyt rokotettujen ja rokottamattomien väliseksi väännöksi, josta yhteishenki on kaukana.

Hannu Savolaista harmittaa, että koronatilanne on mennyt rokotettujen ja rokottamattomien väliseksi väännöksi, josta yhteishenki on kaukana. Kuva: Harri Mäenpää / Studio Korento

-?Työnteko ei ole koskaan sen jälkeen palannut täysin entiselleen

Savolainen saa immuunipuutostilaansa korvaushoitona muiden ihmisten veriplasmasta tislattuja vasta-aineita. Lisäksi riskiryhmä 1:een kuuluvana hän on saanut kolme koronarokoteannosta.

Kukaan ei kuitenkaan pysty sanomaan, miten hyvän suojavasteen rokotukset koronaa vastaan Savolaiselle lopulta antavat.

-?Kaikki se on tehty, mitä on voitu. Minulle rokotukset eivät silti anna turvallisuuden tunnetta.

Savolaista harmittaa, että koronatilanne on Suomessa mennyt rokotettujen ja rokottamattomien väliseksi juupas-eipäs-väännöksi. Savolainen jos kuka toivoisi, että rokotuskattavuus olisi mahdollisimman korkea.

Vaikka rokotettukin voi sairastua ja tartuttaa virusta eteenpäin, suuri rokotuskattavuus kuitenkin vähentäisi roimasti väestössä liikkuvan viruksen määrää. Se vähentäisi niin sairastuneiden kuin sairaalahoitoon joutuvienkin määrää.

-?Ihmisten itsemääräämisoikeus ja yhteinen etu ovat ajautuneet ikävästi vastakkain. Ymmärrän, jos joku päättää jättää rokotuksen väliin ja ottaa samalla riskin sairastua vakavasti. Samalla rokottamattomuus kuitenkin ylläpitää epidemiaa, ja se harmittaa. Rokottautuminen olisi kaikkien etu. Rokotus ei suojaa yksin itseä, se suojaa myös kaikkia muita, Savolainen miettii.

Savolainen kuuluu Immuunipuutospotilaiden yhdistykseen ja on aktiivinen myös Harsossa eli harvinaisten sairauksien ja vammojen potilasyhdistysten kattojärjestössä. Savolaista harmittaa erityisesti se, että yhdistyksen vertaistukitapahtumat on jouduttu lopettamaan lähes täysin.

-?Toivon, että ne päästäisiin aloittamaan pian uudelleen. Jäsenistössä on paljon turhautuneisuutta. Korona-aika on ollut vaikeaa, monelle vielä vaikeampaa kuin minulle.

Immuunipuutospotilaiden yhdistyksen puheenjohtaja Pirkko Grahn sanoo, että koko koronaepidemia on ollut immuunisairauksista kärsiville hyvin hankala.

Immuunipuutospotilaiden yhdistyksen puheenjohtaja Pirkko Grahn kehottaa huolehtimaan turvaetäisyyksistä ja käsihygeniasta sekä pitämään maskia, kun ollaan tekemisessä muiden henkilöiden kanssa.

Immuunipuutospotilaiden yhdistyksen puheenjohtaja Pirkko Grahn kehottaa huolehtimaan turvaetäisyyksistä ja käsihygeniasta sekä pitämään maskia, kun ollaan tekemisessä muiden henkilöiden kanssa. Kuva: Pirkko Grahn

Grahn sanoo, että korona voi immuunipuutteiselle olla hyvinkin kohtalokas tauti.

-?Jos sosiaaliset ympyrät ovat jo muutenkin erilaiset kuin normiväestöllä, niin koronan aikana ne ovat kutistuneet entisestään. Nyt on pitänyt ottaa erityisen varovasti, Grahn sanoo.

Grahn on kiitollinen niille yhdistyksen jäsenille, jotka ovat jaksaneet osallistua toimintaan ja tukea lähimmäisiään tänä vaikeana aikana.

-?Olemme kiitollisia tukijoillemme, sote-alan asiantuntijoille (lääkärit ja muut) sekä yrityksille, jotka ovat jaksaneet silti uskoa meihin ja auttaneet meitä karikkojen yli, Grahn kiittelee.

Hän lisää, että jäsenistöllä on silti syvä huoli siitä, että koronaepidemia vaan jatkuu ja jatkuu.

-?Siellä on aidosti pelkoa, että tauti tulee päälle. Etenkin kun on ennustettu, että virus käy ennen pitkää jokaisen läpi, Grahn sanoo.

Grahn esittääkin kaikkien immuunipuutteisten puolesta lämpimän toiveen, että kaikki menisivät ottamaan itselleen koronarokotuksen, on kyseessä sitten ensimmäinen, toinen tai kolmas annos.

-?Eihän se meikäläisten näkökulmasta hyvältä kuulosta, että ihmiset eivät mene rokotuksiin. Se tekee surulliseksi. Meidän jäsenistömme mielestä rokotuskattavuuden nousu mahdollisimman lähelle sataa prosenttia olisi todella suotavaa, Grahn sanoo.

Ilta Sanoma
dimanche 5 décembre 2021 12:35:00 Categories: Ilta Sanoma Kotimaa

ShareButton
ShareButton
ShareButton
  • RSS

Suomi sisu kantaa

TetraSys Oy.

TetraSys Oy.