Salibandyn puhekulttuurista keskustellaan kello 15 alkavan Suomi-Latvia-pelin toisella erätauolla. Keskustelu ja artikkeli ovat osa Hyvin sanottu -hanketta.

Homottelu. Sen salibandykonkarit Perttu Kytöhonka ja Toni Lötjönen nostavat esiin ikävimpänä yksittäisenä asiana lajin pukukoppipuheessa.

- Kun olen kohdannut homottelua, olen ollut hiljainen hyväksyjä, vaikka se on aina särähtänyt korvaan. Olen kuullut homottelua ja läskihuutelua koko urani ajan. Siksi se on ollut helppo sivuuttaa, Yle Urheilun asiantuntijana käynnissä olevissa miesten MM-kisoissa työskentelevä ex-maalivahti Lötjönen sanoo.

TPS Salibandyn urheilujohtaja ja toinen Yle Urheilun asiantuntija Kytöhonka on kohdannut pitkän valmentajauransa aikana ja kohtaa ajoittain edelleen sekä kopissa että kentällä tilanteita, joita ei voi katsoa läpi sormien.

- Homottelua tai pelaa kuin tyttö -kommentteja. Sellaiseen olen puuttunut. Sellainen puhe, joka oli kymmenen tai viisitoista vuotta sitten normaalia, on nyt parikymppisille pelaajille vierasta.

Liigavalmentajan ja entisen maajoukkuepelaajan Katri Luomaniemen mukaan naisten peleissä ei ole kuulunut huutelua pariin vuoteen.

- Huutelu on junttia. Joskus 10 vuotta sitten saatettiin huutaa kentällä v*tun lehmä tai lesbo, mutta otettiin silloin jo niihin kommentteihin omistajuus ottamalla lehmä lempinimeksi tai kysymällä, harmittaako kun et itse ole, naisten MM-kisoissa Ylen asiantuntijana toimiva Luomaniemi sanoo.

Maajoukkuekapteeni Nico Salo on törmännyt kuluneella kaudella vain yksittäisiin huuteluihin. Joukkuekavereilla on suuri vaikutus siihen, minkälainen puhekulttuuri siirtyy kopista kentälle.

- Kavereidenkaan kesken ei voi heittää ihan typeryyksiä. Joukkueessa täytyy olla niitä esimerkillisiä jätkiä ja naisia, jotka sanovat, etteivät törkeydet naurata.

Naisten maajoukkueen tähdet Oona ja Veera Kauppi kokevat myös, että keskustelukulttuuri on menossa parempaan suuntaan.

- Kun aloitin liigassa 14-vuotiaana, tultiin sanomaan, että pelaat väärässä sarjassa ja mene kotiin. Itse olen aina suhtautunut aika hyvin niihin, mutta pelien jälkeen on puhuttu siitä, että kumpi osaa käyttäytyä paremmin, Oona 14v vai aikuiset, Oona Kauppi sanoo.

- Kaikennäköistä on saanut kuulla uran aikana, mutta uskoisin, että naisten puolella on aika paljon hillitympää kuin miesten puolella. Useimmat pelaajat ja joukkueet ovat samalla sivulla asian kanssa, mutta löytyy myös sellaisia tapauksia, joissa on tehnyt mieli toppuutella, ettei sellainen kielenkäyttö sovi urheilukentälle eikä mihinkään muuallekaan elämään, Veera Kauppi kertoo.

Naisten asemasta on miestenkin uskallettava keskustella

Suomen urheilun eettisen keskuksen SUEK ry:n vuonna 2020 teettämän tutkimuksen mukaan urheilussa on yleisesti vallalla miehinen puhekulttuuri, jonka avulla pyritään erottautumaan naisista ja seksuaalivähemmistöistä. Asenne näkyy käytännössä monella tavalla, vaikka ei tarkoittaisikaan suoraa loukkaamista ja huutelua.

- Kun sanotaan, että eihän naiset pärjää edes C-pojille, se lannistaa, koska ollaan kuitenkin tehty sama duuni kuin miehet samalla tasolla, Luomaniemi toteaa.

Kielenkäytöllä luodaan kulttuuria, jossa jotkut ovat muita huonompia.

- Sanat luovat todellisuutta. Siihen, että tyttöyttä ei nähdä heikkoutena pystyy jokainen vaikuttamaan. Kuinka kornilta kuulostaisi, jos puhuisimme miessalibandysta, mutta puhumme kuitenkin naissalibandysta. Onko se eri laji kuin salibandy, Luomaniemi pohtii.

Toksinen maskuliinisuus ei Lötjösen, Kytöhongan ja Luomaniemen mielestä rehota salibandyn parissa yhtä valtoimenaan kuin jääkiekossa. Naisten ja miesten väliset arvostus- tai palkkaerot eivät aiheuta samanlaista kuohuntaa kuin jalkapallossa ammattipelaajien vähyyden vuoksi.

- Laji ei ole äärimmäisen fyysinen, joten sellaisia machoarvoja ei ole päässyt muodostumaan. Naisten ja miesten välinen tasa-arvo on silti kehityskohde, Lötjönen pohtii.

Lötjönen on kuitenkin varovainen ottaessaan kantaa tasa-arvokysymyksiin. Hän kuvaa keskustelua miinakentäksi.

- Keskusteluun tasa-arvosta ei tee mieli osallistua, koska tuntuu siltä, että sanoo mitä hyvänsä, sanoo jotain väärin.

Luomaniemi ymmärtää varovaisuuden. Hän pohti itsekin pitkään, mitä uskaltaa sanoa.

- Tunnistan pelon siitä, että sanoo jotain väärää tai loukkaavaa, mutta hiljaisuus on vielä pahempaa. Jos ei itse joudu taistelemaan oman olemassaolonsa kanssa ja perustelemaan sitä koko ajan, on aika etuoikeutettu. Siitä säästyneen energian voi käyttää muiden puolesta taistelemiseen.

Lötjönen allekirjoittaa ajatuksen siitä, että hiljaisuuden keskeltä muutosta on vaikea ajaa.

- Koko lajin pitää olla mukana tasa-arvokeskustelussa. Keskustelukulttuuri on kuitenkin tällä hetkellä tulehtunut.

Perttu Kytöhongan mukaan naisia ja tyttöjä vähätellään edelleen lajin parissa, vaikka kehitystä on tapahtunut. Hän tunnustaa itsekin syyllistyneensä siihen aiemmin. Kokemuksen karttuminen ja naisten ja tyttöjen parissa työskenteleminen muuttivat kuitenkin näkökulmaa.

- Takavuosina oli helppo katsella kaukaa, että naisilla ei ole kummoinen taso, mutta nyt kun olen tehnyt tiiviimmin töitä myös tyttöjen kanssa ja edustan sekä naisten että miesten huipputasoa, en näe asiaa enää niin. Naisten joukkueet ovat vahvassa nousussa.

"Naisten fanit joutuvat aina swaippaamaan ja klikkaamaan"

Puheen lisäksi tarvitaan konkreettisia tekoja. Katri Luomaniemi ehdottaa, että naiset voitaisiin nostaa miesten kanssa samalle viivalle lajin virallisessa viestinnässä.

- Naisia fanittava joutuu aina swaippaamaan ja klikkaamaan. Liigan sivulla avautuu miesten osuus suoraan ja naisten puolelle joutuu klikkaamaan. Instagramissa tehdään hyvää työtä, mutta kuvakaruselleissa miehet tulevat ensin ja naiset aina toisena.

Kytöhonka näkee merkittävänä tasa-arvoa lisäävänä tekijänä sen, että naisiin ja tyttöihin panostamista pidetään arvokkaana sekä lajiliitossa että seuroissa.

- Omalta seuralta on ihan tietoinen arvovalinta, että naiset ja miehet ovat yhtä tärkeitä.

Valmentajan näkökulmasta sekajoukkueiden avulla on mahdollisuus kehittää sitä, että molemminpuolinen arvostus lisääntyy ja kaikki pääsevät mukaan.

- Nuorempi sukupolvi suhtautuu luontevasti siihen, että asioita tehdään yhdessä, Kytöhonka sanoo.

Satunnainen perkele sopii, henkilökohtaisuudet ei

Pelissä ja kentän laidoilla tunteet kuumenevat lajissa kuin lajissa ja se on ymmärrettävää. Kytöhongan mielestä on usein vaikeaa vetää tiukkaa rajaa siihen, mikä on asiatonta ja mikä ei.

- Suomalaiseen puhetyyliin sopii satunnainen perkele. Pelin jälkeen pitää pystyä katsomaan toista silmiin.

Happeen Peter Kotilaisen mielestä psyykkistä peliä saa käydä rankallakin otteella. Hänen omassa joukkueessaan on räväkkä puhekulttuuri.

- Totta kai välillä mennään yli henkilökohtaiseen elämään liittyvissä asioissa. Itse saan siitä vähän pientä extraa peliin. Silloin, kun on paikka, pitää puhua suoraan ja olla kova, mutta jokaisella pitää olla ääni.

Kaikki kentällä pelin tuiskeessa suolletut loukkaukset eivät koskaan kuulu kentän ulkopuolelle tai jää painamaan mieltä. Perttu Kytöhonka kuitenkin tietää tilanteita, joissa henkilökohtaisista loukkauksista on puhuttu pelaajien kesken ja joukkueiden välillä vielä pelin jälkeenkin.

- Yhdessä tapauksessa oltiin haukuttu pelaajaa vammaiseksi ja toisessa läskiksi. Pelin jälkeen otettiin esiin se, että tämä ei kuulu millään tavalla urheiluun.

Lötjösen mukaan sukupuoli- ja seksuaalivähemmistöjä kuvaavien termien käyttö loukkauksina on ensisijaisesti saatava loppumaan. Sillä saattaa hänen mukaansa olla vaikutusta esimerkiksi siihen, uskaltavatko vähemmistöihin kuuluvat olla vapaasti omana itsenään joukkueessa tai edes hakeutua lajin pariin.

- Kaapista tulemiseen voi liittyä valtavia paineita. Siinä salibandy ei eroa mitenkään muista joukkuelajeista. Harva haluaa sen kivirepun kantaakseen.

Jos Lötjönen saisi muuttaa vain yhden asian lajin puhekulttuurissa, hän puuttuisi ensisijaisesti homotteluun.

- Voitaisiin sopia, että yhtään homohuutelua ei enää kuulu.

Itse pelistä ei tule mitään ilman psykologista turvallisuutta, joka kattaa koko lajiyhteisön.

- Pitää pystyä olemaan oma itsensä pukkarissa, jotta voi antaa kaikkensa kentällä. Alatyylinen puhe ei auta ketään. Se ei paranna kenenkään suoritusta eikä auta tuloksen tekemisessä, Kytöhonka päättää.

Voit keskustella aiheesta alla 6.12. kello 23:een asti.