Anni Piisilä asuu Seinäjoella. Kuva: Timo Aalto

Anni Piisilä marssi kirves olalla mottimetsään, kun käsky kävi.

"Olin 16-vuotias, kun talvisota syttyi. Muistan kun teimme korsuihin olkipatjoja rukiin oljista. Mieleen on jäänyt myös pommikone, joka oli menossa Lapuan kirkonkylää kohti tarkoituksena pommittaa Valtion Patruunatehdasta. Se jyrinä oli kauhea. Kone seurasi jokea, sillä sää oli sumuinen. Se ei löytänyt perille, vaan pudotti pommit suolle.

Vuonna 1940 pääsin kauppaan töihin, ja siinä samoihin aikoihin liityin meidän oman kylän eli Lapuan Haapakosken lottaosastoon. Meillä oli kaikenlaisia tehtäviä: kävimme vuorollamme sotasairaalassa ja toipumiskodeissa, pidimme iltamia ja esitimme ohjelmaa.

Kun valtiolta tuli velvoite mennä mottimetsään, minä menin muiden nuorten tavoin tekemään halkoja. Haloista oli kova pula. Se oli kovaa hommaa, kun piti pystymetsästä kaataa puut, halkoa ne ja sahata. Mottimetsätyöstä sain Hopeakirves-merkin.

Anni Piisilä (vas.) ja Marjatta Lehto nuorina lottina. Kuva: Timo Aalto

Talvisodan päätyttyä alkoi tulla siirtoväkeä, ja heitä autettiin monella tavalla. Pidettiin esimerkiksi ompeluiltoja, joissa tehtiin vaatteita lapsille.

Lapualle tuli paljon siirtolaisia. Heitä majoitettiin joka paikkaan, missä oli tilaa, esimerkiksi aittoihin, saunoihin, karjakeittiöihin ja ystävällisemmät päästivät talojen sisälle tupakamareihin. Osa suhtautui heihin myötämielisesti, osa huonommin.

Kauppa oli aivan täynnä ihmisiä, jotka etsivät ruokaa ja tavaroita. Paikalliset tulivat asioimaan vasta illalla. Työpäivät olivat pitkiä. Jatkosodan aikana me lotat menimme maatiloille auttamaan viljankorjuussa ja perunannostossa. Työpaikalla oltiin hyvin myötämielisiä vapaaehtoistyölle, ja työnantaja tarjosi usein autokyydin työpäivän jälkeen.

Anni Piisilä asuu Seinäjoella. Kuva: Timo Aalto

Junilla tulevaa siirtoväkeä autettiin kaikin tavoin. Heitä koottiin määrättyihin paikkoihin, kuten kunnantalolle ja koululle, jossa toimi sotilaskeskus. Siellä olin aina välillä yöpäivystyksessä ja seurasin junien kulkua - niin normaaleja vuoroja kuin sotilas- ja siirtoväen junien kulkua niin, että pystyin tiedottamaan emännälle tulijoista ja ruokatarpeista. Isännät hevosten kanssa kuljettivat tavaraa ja kaikkea.

Kävin monia Lapualla järjestettyjä lottakursseja, joissa sotilashenkilöt opettivat meille kaikenlaisia asioita. Kesällä 1944 vaihdoin työpaikkaa, ja siirryin osuuskaupan ruokaosaston hoitajaksi.

Lottajärjestö lopetettiin Liittoutuneiden valvontakomission vaatimuksesta syksyllä 1944. Niin lottapuvun kuin järjestötunnusten käyttö kiellettiin. Muokkasin pukuani niin, että saatoin käyttää sitä.

Olin tavannut tulevan mieheni Matti Piisilän sodan alla, ennen kuin hän lähti sotaväkeen. Myös Matti oli Lapualta, Ritamäeltä. Hän palveli Ilmavoimissa pommituslentolaivueen konekivääriampujana ja teki rintamalentoja.

Anni Piisilän puoliso Matti Piisilä palveli Ilmavoimissa pommituslentolaivueen konekivääriampujana. Kuva: Anni Piisilän kotialbumi

Vielä Lapin sotaankin Matin oli mentävä ajamaan saksalaisia pois. Siellä kone joutui tekemään pakkolaskun Ruotsin puolelle erämaahan. Kone syttyi palamaan eikä ovia saatu auki. Onneksi lähellä oli ruotsalaisia metsätyömiehiä, jotka hakkasivat kirveillään ovet auki ja miehistö pelastui.

Yhtään emme tienneet missä Matti on. Hänen vanhempansa tulivat minulta kysymään, olenko saanut kirjettä, kun mitään ei kuulunut.

Lapin sodan jälkeen Matti oli purkamassa saksalaisten virittämiä pommeja Pohjois-Suomessa muun muassa Rovaniemen rautatieasemalla. Se oli kovaa, hermoja raastavaa työtä ja me kotona olimme koko ajan todella huolissamme.

Menimme naimisiin vuonna 1946. Sodan jälkeen Matti oli vähän aikaa siviilissä, mutta sitten hänet pyydettiin takaisin Puolustusvoimiin, sillä niitä koneita oli niin monenlaisia ja asiantuntijat olivat loppuneet.

Muutimme Tikkakoskelle Jyväskylän maalaiskuntaan. Meille syntyi kaksi tytärtä, joista vanhempi, Elisa, menehtyi 18,5-vuotiaana aasialaisen influenssan jälkitautiin pitkän sairastelun jälkeen.

Samassa kuvassa kaikki Etelä-Pohjanmaan lotat. Kuva: Anni Piisilän kotialbumi

Anni Piisilän Lotta Svärd -järjestön jäsenkortti.

Liityin sotilaskotiyhdistykseen ja olen tehnyt sotilaskotityötä 70 vuotta, ensin siis Tikkakoskella, sitten Kauhavalla, Kuoreveden Hallissa Ilmavoimien Koelentueessa ja Seinäjoella.

Tikkakoskella olin töissä myös kaupassa ja Kuoreveden Hallissa Koelentueen lentokoneiden varaosavaraston varastokirjanpitäjänä.

Maanpuolustus on ollut osa meidän elämää aina, ehkä myös siksi, että eversti Matti Laurila oli samaa sukua. Myös kaksi sisartani Bertta ja Elsa olivat lottia, Eeva-sisko oli pikkulotta.

Puolisoni Matti Robert Piisilä, sotilasmestari, Pilvenveikko kuoli 22.11.1991.

Tyttäreni Helena asuu Espoossa. Veljeni tytär Raija on omaishoitajani. Asumme Seinäjoella samassa kerrostalossa omissa asunnoissamme. Raija kutsuu minua äidiksi, sillä hänen oma äitinsä menehtyi Lapuan Patruunatehtaan räjähdyksessä. Raijan äiti oli joutunut 13-vuotiaana lähtemään Jaakkimasta perheensä kanssa, ja heidät asutettiin Lapuan Ylikylään."

Anni Maria Piisilä (o.s. Latvala), 98 vuotta

Kotirintamalottana Lapualla vuodesta 1940

Työura kaupan myyjänä ja Ilmavoimien varastokirjanpitäjänä. Mukana sotilaskotityössä 70 vuotta.

Voit lukea lisää sota-ajan lottien tarinoita Ilta-Sanomien viikonvaihdelehdestä 4.-6.12.