Sata vuotta sitten syntyneen Eeva-Liisa Mannerin elämän alku oli traaginen. Oli hilkulla, ettei pienen keskosen elämä olisi loppunut heti syntymän jälkeen. Arkkiatri Arvo Ylpön hoito ja keskoskaappi Lastenlinnassa pelastivat hänet. Mannerin äiti menehtyi synnytykseen, ja lapsi lähetettiin isovanhempien luo Viipuriin.

Isovanhemmat uskoivat tiukkaan uskonnolliseen kasvatukseen. Isäänsä Manner tutustui vasta aikuisena.

- Minulla ei ollut mielipiteitä. Ne kaikki olivat isoäidin taskussa, sanoi kirjailija myöhemmin Ylen haastattelussa.

Manner isovanhempineen evakuoitiin sodan aikana Viipurista Helsinkiin. Koulunkäynti ei häneltä tahtonut sujua, mutta kirjoittaminen oli henkireikä. Mannerin ensimmäinen runokokoelma Mustaa ja punaista julkaistiin jatkosodan aikana.

Eeva-Liisa Mannerin läpimurtoteoksena pidetään kolmatta runokokoelmaa Tämä matka vuodelta 1956. Sitä seurasi pian runollinen novellikokoelma Kävelymusiikkia pienille virtahevoille ja muita harjoituksia. Näiden teosten vastaanotto oli ylistävä, jopa hurmioitunut. Manner nousi suomalaisen modernismin edelläkävijäksi.

Onnellisinta on sateenvarjon alla; se on kuin suuri rumpu, joka kerää onnellisuuspisaroita... Eeva-Liisa Manner, Kävelymusiikkia pienille virtahevoille

Vaikka runous nousi otsikoihin sodanjälkeisessä Suomessa eri tavalla kuin nykyään, toimeentulo oli hankittava muualta. Tampereelle asettunut Manner toimi kriitikkona ja suomentajana.

Manner suomensi yli 150 kirjailijan tekstejä. Suomennoksia on muun muassa saksasta, espanjasta, englannista ja ruotsista. Hän kutsui käännöstyötä parhaaksi kirjailijakoulukseen ja sanoi, että työssä tärkeintä on hyvä ja rikas suomen kieli.

- Kääntäminen on taistelua. Että saa sanat sovitettua ja silti säilyttää alkuperäisen teoksen hengen. Se on kuin pelaisi shakkia itseään vastaan, Manner sanoi Ylen haastattelussa.

Eeva-Liisa Manner kirjoitti runojen lisäksi myös näytelmiä ja kuunnelmia. Ne ovat säilyttäneet tuoreutensa ja kiehtovuutensa hyvin tähän päivään asti. Mannerin näytelmiä esitetään suomalaisissa teattereissa edelleen.

Manner kuvasi suhdettaan teatteriin viha-rakkaussuhteeksi. Teatterityön hän koki kuluttavana. Hänestä oli raskasta ajatella yleisöä, sillä runoja hän koki kirjoittavansa itselleen.

- Teatteri on kuin huora. Se antaa kaikille, Manner sanoi haastattelussa.

Toisaalta sekä näytelmien kirjoittamisessa ja kääntämisessä oli hänestä elämän maku. Hän käänsi muun muassa William Shakespearen näytelmiä.

Kesäisin Manner teki työtään Tampereella ja maaseudulla Tampereen lähimaastossa, Kangasalla ja Ruovedellä. Kun tultiin 1960-luvulle, hän alkoi viettää aika myös Espanjan Andalusiassa lähellä Málagan kaupunkia. Vuonna 1968 ilmestynyt runokokoelma Fahrenheit 121 sijoittuu espanjalaisiin maisemiin. Köyhässä Andalusiassa hän näki mielestään enemmän iloa ja elämää kuin "teknistyneessä" Suomessa.

Eeva-Liisa Mannerin elämään perustuva romaani Runoilijan talossa sai Finlandia-palkinnon vuonna 2004. Sen kirjoitti Helena Sinervo. Tammen kustantamo on julkaissut tänä vuonna 100-vuotisjuhlan kunniaksi Marja-Leena Tuurnan kirjoittaman elämäkerran sekä uusintapainoksen Mannerin koottujen runojen teoksesta Kirjas, hämärä, kirkas.

Manner kuoli heinäkuussa 1995, ja hänet on haudattu Tampereen Kalevankankaan hautausmaalle.

Mikä Mannerin teos sinulle on merkittävä? Voit keskustella asiasta maanantaihin klo 23:een asti.

Kuuntele myös:

Kulttuuriykkönen: Eeva-Liisa Manner aloitti runouden modernismin Suomessa

KC Karemo: Kuinka kamalaa kahvia Eeva-Liisa Manner keitti sinulle, Marja-Leena Tuurna