Ammutun vammat eivät poliisin tiedon mukaan ole hengenvaarallisia. Poliiseja ei loukkaantunut tilanteessa." /> Ammutun vammat eivät poliisin tiedon mukaan ole hengenvaarallisia. Poliiseja ei loukkaantunut tilanteessa." />

YLE


Oulussa poliisi on ampunut teräaseella aseistautunutta ihmistä kiinniottotilanteessa.

Poliisi sai hälytystehtävän Oulun Kaukovainiolle hieman ennen kello yhtätoista lauantai-iltana, Oulun poliisi kertoo tiedotteessaan.

Paikalle mennyt partio kohtasi teräaseella aseistautuneen ihmisen, joka teki poliisin mukaan voimakasta vastarintaa.

Tiedotteen mukaan poliisi käytti ampuma-asetta hyökkääjän pysäyttämiseksi. Henkilö sai vammoja, jotka eivät poliisin alustavan tiedon mukaan kuitenkaan ole henkeä uhkaavia.

Poliisi antoi hätäensiapua vammoja saaneelle paikan päällä. Hänet kuljetettiin hoidettavaksi Oulun yliopistolliseen sairaalaan.

Poliiseja ei loukkaantunut tilanteessa.

Tapauksesta on kirjattu rikosilmoitus murhan yrityksestä, koska hyökkäyksen kohteena oli virkatehtävää hoitanut poliisi.

Poliisin aseenkäytön osalta tutkinnanjohto siirtyy syyttäjälle.

Poliisi käyttää Suomessa asetta hälytystehtävissä vain harvoin.

dimanche 5 décembre 2021 03:09:55 Categories: YLE poliisi

ShareButton
ShareButton
ShareButton
  • RSS

Suomi sisu kantaa

TetraSys Oy.

TetraSys Oy.