Rouskis rouskis, sanoo jääkaira ja haukkaa ahnaasti lumen peittämää jäätä.

Kaira on Pohjois-Savon vapaa-ajankalastajapiirin puheenjohtajan Aarne Keurulaisen käsissä, mutta mies itse seisoo turvallisesti laiturilla.

Kairauskohdassa on viisi senttiä jäätä, eli jään pitäisi periaatteessa kestää yksittäisen ihmisen paino. Ongelmana on kuitenkin se, että kyseinen ranta jäätyi vasta sakeaa lumisadetta edeltävänä päivänä.

- Kahdenkymmenen metrin päässä on ehkä kaksi senttiä jäätä. En lähtisi Kallaveden jäälle tästä kohdalta. Tuskin lähtisi kukaan muukaan, jos tietäisi, Keurulainen arvelee.

Moni on kuitenkin mennyt. Tiedotusvälineissä on kerrottu useista jäihin pudonneista kalastajista, joista osa on hukkunut. Näin on käynyt muun muassa Nilsiässä, Pielavedellä ja Kontiolahdella.

- Aika monesta on tullut uimamaisteri, mutta osa on jäänyt myös kandiksi, Keurulainen summaa.

Keurulaisen mukaan jää on juuri nyt petollisimmillaan, sillä jään päällä on paljon lunta, joka toimii eristeenä ja estää jään vahvistumisen.

"Verkot on saatava parhaalle paikalle"

Heikko jäätilanne on yleisesti tiedossa, mutta mikä saa ihmisen silti ottamaan riskin ja menemään heikoille jäille?

Aarne Keurulaisen mielestä verkkokalastajien osalta kyse on osittain eräänlaisesta kateudesta: verkot on saatava parhaalle paikalle.

- Moni haluaa päästä varaamaan vakituisen verkkopaikkansa ensimmäisenä, niin että siihen ei kukaan muu pääse laittamaan verkkoja.

Keurulainen kertoo esimerkkinä miehen, joka oli pitänyt verkkoja 50 vuoden ajan yhdessä ja samassa paikassa, mutta joka yhtenä vuonna myöhästyi, jolloin verkkopaikan nappasi toinen henkilö.

- Häntä harmitti aivan suunnattomasti.

Mies oli seuraavana vuonna liikkeellä aikaisemmin ja onnistui saamaan takaisin oman verkkopaikkansa.

Ohut jää saattaa tuoda suuria saaliita

Ensimmäisinä jäällä ovat yleensä kuitenkin pilkkijät.

- Pilkkimiehet ovat ensimmäisiä merkkejä siitä, että jäätä on tullut, virnistää Keurulainen, joka itsekin harrastaa pilkkimistä.

Keurulainen myöntää jollain tavalla ymmärtävänsä niitä, jotka jo varhain rynnistävät jäälle. Kala liikkuu hänen mukaansa ohuen jään aikaan hyvin, ja myös sen syönti on yllättävän hyvää.

- Kalanhimo on suurta, ja niin on myös mahdollisuus saaliiseen. Kalaparvet ovat suurimmillaan, kun kalapaikkaa ei ole päässyt kukaan aiemmin korkkaamaan.

Terveyspsykologian erikoispsykologin, psykologian tohtorin Petri Karkkolan mukaan ihmiset eivät kykene objektiivisesti arvioimaan esimerkiksi omaan pilkkiharrastukseen liittyviä riskejä.

Ihmisellä, joka menee heikoille jäille, saattaa olla takanaan jopa satoja onnistuneita pilkkireissuja.

- Minkä vuoksi se seuraava reissu olisi yhtään sen kummoisempi tai vaarallisempi, hän kuvaa asiaan liittyvää ajatuksenjuoksua.

Moni ajattelee, että riski ei koske juuri häntä

Itä-Suomen yliopistossa yliopistonlehtorina työskentelevän Karkkolan mukaan ihmisillä on myös taipumus ajatella, että he ovat jossain asiassa parempia kuin muut. Tämä voi päteä niin auton kuljettajiin kuin vaikkapa pilkkijöihin.

- Toiminnan riskit tunnustetaan ja tiedetään ikään kuin yleisellä tasolla, mutta saatetaan arvioida, että tämä riski ei päde minuun samalla tavalla kuin kaikkiin muihin.

Keurulainen ja Karkkola uskovat, että yksityiskohtaisesti kerrotut esimerkit jäihin putoamisista voivat auttaa vannoutuneita pilkkijöitä havahtumaan riskeihin.

- Joskus voi olla, että meihin vaikuttavat enemmän läheltä todistetut yksittäiset tapahtumat kuin yleinen tilastotieto, Karkkola muotoilee.

Hänen mielestään ei voida kuitenkaan tietää, kuinka moni menisi jäälle, jos asiasta ei tiedotettaisi, tai jos jäihin putoamisia ei julkisuudessa kauhisteltaisi.

- Täysivaltainen ihminen saa kai myös ottaa riskejä, vaikka ne ulkopuolisista saattaisivatkin tuntua turhilta, Karkkola heittää.

Keurulainen puolestaan toivoo, että ainakaan pilkkijät eivät nyt näyttäisi huonoa esimerkkiä.

- Pikkulapset ja muut voivat lähteä herkästi perässä testaamaan.