Äärioikeistoryhmän epäillyt suunnitelmat paljastuivat laite-etsinnässä, kun yksi ryhmän jäsenistä oli syyllistynyt rikokseen, joka ei mitenkään l" /> Äärioikeistoryhmän epäillyt suunnitelmat paljastuivat laite-etsinnässä, kun yksi ryhmän jäsenistä oli syyllistynyt rikokseen, joka ei mitenkään l" />

YLE


Lounais-Suomen poliisi pääsi Kankaanpään äärioikeistoryhmän jäljille sattumalta toisen rikostutkinnan yhteydessä. Suojelupoliisin mukaan ryhmittymä ei ollut sen seurannassa tai tiedossa ennen paikallispoliisin aloittamaa esitutkintaa.

Paikallispoliisi aloitti esitutkinnan jo joulukuussa 2019. Kolme epäiltyä vangittiin tammikuun alussa 2020 epäiltynä törkeästä ampuma-aserikoksesta, räjähderikoksesta ja varkaudesta.

Tuossa vaiheessa rikosnimikkeet eivät liittyneet terrorismiin. Epäillyt vapautettiin tutkintavankeudesta, mutta esitutkinta jatkui.

Eilen esitutkinta johti siihen, että aiemmin vangitut sekä kaksi muuta miestä vangittiin Satakunnan käräjäoikeudessa. Nyt rikosnimikkeet olivat terroristisessa tarkoituksessa tehtävän rikoksen valmistelu ja terroristisessa tarkoituksessa tehty räjähderikos.

Tämänhetkisten tietojen perusteella ei voi päätellä, tuomitaanko epäillyt terrorismirikoksista. Sen sijaan ryhmän ajatusmaailmasta ja valmiudesta laittomaan toimintaan voi jo nyt tehdä päätelmiä.

Ryhmän toiminnasta on toistaiseksi paljastanut tietoja sekä suunnitelmallisuudesta ja varovaisuudesta että hämmentävästä amatöörimäisyydestä.

Ammattimainen asearsenaali ja terroripommin aineksia

Esitutkinnassa poliisi takavarikoi ryhmältä liudan ampuma-aseita, joiden joukossa on ainakin rynnäkkökivääriltä näyttävä ampuma-ase, taskuaseita sekä haulikoita, joista yksi on katkaistu. Lisäksi poliisi on takavarikoinut dynamiittia sekä lannoitetta, joka sisältää ammoniumnitraattia.

Ammoniumnitraatti on räjähdysherkkyytensä ja saatavuutensa takia ollut terroristien suosiossa vuosikymmeniä.

Aseita ja räjähteitä poliisin valokuvassa
Poliisi esitteli perjantaina Porissa aseita ja räjähteitä, joita Kankaanpään ryhmältä on takavarikoitu esitutkinnassa.Poliisi

Lannoitteen, dynamiitin ja ampuma-aseiden hankkiminen kertoo ryhmän päämäärätietoisuudesta. Laittomille ampuma-aseille ja räjähteille on pimeässä verkossa ja alamaailman piireissä kukoistavat markkinat. Kuitenkin tavallisen kansalaisen näkökulmasta niiden hankkimista ei voi pitää aivan yksinkertaisena.

Kontaktien tai pimeän verkon lisäksi ampuma-aseita voi hankkia varastamalla. Poliisi ei kommentoi sitä, mihin tutkintakokonaisuudessa mukana ollut varkausnimike liittyy.

Piilossa toimimista ja silmitöntä katuväkivaltaa

Supon erikoistutkija Eero Pietilä kertoi Supon tiedotteessa perjantaina, että Kankaanpään ryhmän kaltaisilla ryhmittymillä ei ole yhteyttä julkisesti toimiviin järjestäytyneisiin äärioikeistoryhmiin.

Tällaisen ryhmän jäsenet eivät Supon mukaan keskustele verkossa julkisesti tai osallistu äärioikeiston mielenosoituksiin. Tiedotustilaisuudessa Pietilä kuitenkin totesi, että äärioikeistopiirit Suomessa ovat pienet, joten "henkilökohtaisia tapaamisia" ryhmien välillä voi olla.

Ryhmän jäsenten nimet eivät ponnahda esiin ainakaan julkisissa lähteissä, joita Yle on käynyt läpi. Lähteet käsittävät mittavan aineiston äärioikeistoon liitetyistä väkivallanteoista 2000-luvulla.

Tämä voi kertoa ainakin jonkinasteisesta itsehillinnästä ja päämäärätietoisuudesta. Toisaalta se voi kertoa myös siitä, että ryhmä on suhteellisen uusi tai vastikään noussut uudelle radikalismin tasolle.

Pietilän mukaan ryhmä edustaa niin sanottua akselerationistista suuntausta. Se on erittäin marginaalinen ja hyvin radikaali suuntaus äärioikeiston sisällä.

Aate leviää pääosin verkossa, joten tällaisen ideologian omaksuminen ei sinänsä vaadi kontakteja muihin äärioikeistoryhmiin.

Tämä muistuttaa esimerkiksi terroristiryhmä Isisin toimintatapaa, jossa järjestö ruokkii verkossa yksittäisten ryhmien tai henkilöiden halua väkivaltaan, mutta ei välttämättä ole minkäänlaisessa kontaktissa iskuja tekevien "yksinäisten susien" kanssa.

Kankaanpään ryhmän toiminnassa nousee esiin kaksi silmiinpistävää poikkeusta, jotka eivät sovi matalan profiilin pitämiseen ja päämäärätietoiseen varjossa pysyttelemiseen.

Ensinnäkin ryhmän jäsenistä kolme on tuomittu rikoksista, jotka eivät osoita suunnitelmallisuutta saati kurinalaisuutta.

Yksi ryhmän jäsenistä on syyllistynyt vuosina 2014 ja 2015 nyrkkiraudalla pahoinpitelyyn sekä videokameran näpistykseen. Mies jäi teoistaan heti kiinni.

Omaa rikostaustaansa ei voi jälkikäteen piilottaa, joten vuosien takaisista rikoksista ei suoraan voi vetää johtopäätöstä ryhmän "amatöörimäisyydestä". Sen sijaan syyskuussa 2019 tapahtui rikos, jota voi pitää hyvinkin varomattomana ryhmittymän aatemaailmaan nähden.

Tuolloin kaksi ryhmän jäsenistä hakkasi ja potki tajuttomaksi miehen kankaanpääläisen ravintolan edustalla.

Tutkinnanjohtaja Toni Sjöblom ei kerro, johtiko juuri kyseinen rikos ryhmän jäljille.

Hän kuitenkin sanoo Ylelle, että ryhmän jäljille päästiin aivan tavanomaisen rikosepäilyn tutkinnassa. Tuon tavanomaisen jutun esitutkinnassa epäillyn puhelimeen tehtiin laite-etsintä, jossa löytyi sellaista materiaalia, jonka perusteella ryhmää alettiin tutkia tarkemmin.

Epäillyt rekisteröivät yhdistyksen esitutkinnan aikana

Kankaanpään ryhmän jäsenet ovat lokakuussa 2021 rekisteröineet potkunyrkkeily-yhdistyksen. Kolme rikoksista tuomittua miestä kuuluu yhdistyksen hallitukseen.

Piilossa toimivalle terroriryhmälle rekisteröidyn yhdistyksen perustaminen ei tunnu järkevältä liikkeeltä. Rekisteröiminen edellyttää virallista prosessia, jonka seurauksena syntyy julkisia asiakirjoja.

Epäillyt ovat siis perustaneet yhdistyksen, vaikka heihin kohdistuva esitutkinta on ollut käynnissä ja jäsenten tiedossa. Toisaalta poliisi ei näe yhdistyksen roolia esitutkinnan kannalta merkityksellisenä.

Maanpuolustuskorkeakoulun dosentti, terrorismitutkija Antti Paronen huomauttikin epäiltyjen toiminnasta perjantaina Twitterissä osuvasti.

Parosen mukaan "tyhmyys ja varomattomuus eivät tarkoita vaarattomuutta".

Lue lisää:

Tämän tiedämme Suomen ensimmäisestä äärioikeistolaisesta terrorismiepäilystä: poliisi seurasi miehiä lähes kaksi vuotta, tutkinta kestää kuukausia

Analyysi: Suomessa koulusurmaajaa ei syytetä terrorismista, vaikka hän käytännössä tunnustaa - tutkijan mukaan kotimaisia iskuja vähätellään

Supo: Äärioikeistolaisen terrori-iskun valmistelusta on saatu viitteitä - suurimmat uhat tällä hetkellä ovat äärioikeisto ja ääri-islamistit

samedi 4 décembre 2021 17:19:29 Categories: YLE äärioikeisto

ShareButton
ShareButton
ShareButton
  • RSS

Suomi sisu kantaa

TetraSys Oy.

TetraSys Oy.