Kokosimme tähän juttuun, kuinka Tampereen areenan ensimmäisen tapahtumaillan kulku sujui. Oman näkemyksensä kertovat fanit, henkilökunta ja Ilvek" /> Kokosimme tähän juttuun, kuinka Tampereen areenan ensimmäisen tapahtumaillan kulku sujui. Oman näkemyksensä kertovat fanit, henkilökunta ja Ilvek" />

YLE


Tampereen areenalla nähtiin eilen perjantaina ensimmäinen tapahtuma, kun Tappara ja Ilves kohtasivat toisensa upouudella jäällä. SM-liigaottelu päättyi Ilveksen juhliin 6-3.

Peli oli loppuunmyyty ja paikalla oli noin 13 000 ihmistä. Tässä artikkelissa kerromme, mikä uudella areenalla toimi ja mikä ei.

Lue myös: Tältä näytti Tampereen areenan avausilta: Väärä palohälytys, katsojien protesti, "säkenöivät puitteet", Saarelan hattutemppu ja Ilveksen juhlat

Liikenne

Areenan ympäristössä jouduttiin sulkemaan katuja, jotta peliin menijöiden ja tulijoiden kulkuyhteydet ovat turvalliset. Ruuhkia oli odotettavissa, sillä liikennejärjestelyt ovat katujen mylläämisen takia vielä kesken.

Tampereen kaupungin katuinsinööri Marko Korpela kertoo, että liikenne sujui areenan ympäristössä paremmin kuin odotuksissa oli.

- Hirvittävää ryysistä ei tullut. Ennustimme, että Hatanpään valtatie olisi pahin paikka, mutta liikenne ei onneksi ruuhkautunut kovin pahasti.

Katuinsinööri Marko Korpela, Tampereen kaupunki.
Tampereen kaupungin katuinsinööri Marko Korpelan havaintojen mukaan illan liikenne sujui areenan ympärillä paremmin kuin oli arvioitu.Antti Eintola / Yle

Puolestaan Aleksanterinkatu oli illan murheenkryyni. Korpela kertoo, että bussit olivat pahimmillaan myöhässä 20 minuuttia. Myös Rautatienkatu oli paikoin ruuhkautunut. Korpela uskoo junaliikenteen olevan syynä tähän.

- Jos paikalle sattui tulemaan huonoon aikaan, niin ruuhkaa oli. Jos kuitenkin sattui tulemaan sopivaan väliin, niin liikenne ei ollut normaalista poikkeavaa.

Tapparan paitaan pukeutunut ihminen kävelee jalkakäytävällä, vieressä autojono.
Moni tuli areenalle kävellen tai joukkoliikennettä käyttäen. Areenalle saapuvia suositeltiin etukäteen käyttämään oman auton sijaan esimerkiksi julkisia.Timo Turpeinen / Yle

Korpelan havaintojen mukaan sisään mennessä jonot areenalle pysyivät sen sisäpihalla. Areenalta poistuminen sujui nopeammin kuin oli arvioitu.

- Viesti siitä, ettei areenalle kannata tulla omalla autolla, oli mennyt perille.

Uusi tulikoe sekä liikenteelle että areenalle nähdään jo tänään, kun Ilves ja Tappara kohtaavat toisensa uudelleen kello 16.00. Korpelan mukaan liikennejärjestelyitä ei tulla tänään muuttamaan.

- Äkkiseltään näyttää siltä, että emme muuta tänään mitään, mikä näkyisi yleisölle. Sorinkadun järjesteltyihin tulee tarkennusta ehkä ensi viikolla.

Katuja suljetaan Tampereen areenan ympäristöstä myös tänään lauantaina. Sulut vaikuttavat myös Nysse-liikenteeseen kello 14.30-20.00.

Liikenneruuhkia Tampereen areenan ensimmäisen tapahtuman aikaan.
Jonkin verran liikennettä areenan ympäristössä hankaloittivat keskeneräiset tietyötTimo Turpeinen / Yle

Koronapassi

Areena avautui yleisölle kolme tuntia ennen pelin alkua. Jokaiselta tulijalta tarkastettiin sisäänpääsylipun lisäksi myös koronapassi, tämän vuoksi jonotus kesti normaalia pidempään.

Suurin ruuhkahuippu nähtiin areenalla noin kello 18.00. Koronpassit luettiin heti areenan ovella ja lippu tarkastettiin aulassa.

Kiekkofani Ellinora Pelamon mukaan sisäänmenojärjestelyt toimivat hyvin.

- En seisonut montaakaan minuuttia ulkona, vaikka jonot olivat aika pitkät. Mielestäni se meni tosi jouhevasti.

Ihmismassa menossa Tamperen areenaan sisälle.
Kun ottelun alkuun oli aikaa kolme varttia, ovilla oli paljon väkeä. Timo Turpeinen / Yle

Fanit

Jännitettä iltaan toi se, ettei seisomakatsomoa saatu käyttöön, sillä koronan vuoksi kaikkia katsomoon tarvittua komponentteja ei saatu toimitettua ajallaan. Tämän vuoksi juuri ennen h-hetkeä kannattaminen piti turvallisuussyistä kieltää. Toisin sanoen seisominen, hyppiminen, isot tifot ja liput kiellettiin.

Pyllyt eivät kuitenkaan joka hetkessä pysyneet penkissä.

Tapparan ja Ilveksen kannattajat
Sekä Tapparan ja Ilveksen kannattajat "uhmasivat" seisomakieltoa.Tomi Hänninen

Tappara-fani Mea Lillkåll kertoo, että Tapparan fanikatsomossa ei vaikuttanut olevan ongelmaa, vaikkei seistä saanutkaan.

- Maali kun tuli, niin sai hurrata.

Puolestaan Ilveksen fanikatsomon puolelta kuului jonkun verran porua. Osa kannattajista poistui ottelusta jo ensimmäisessä erässä. Poistumisen syynä oli tiettävästi protesti, koska seisomakatsomossa ei saanut seistä.

Kaikki penkit eivät pysyneet pystyssä Tampereen areenan avausiltana.
Kaikki penkit eivät pysyneet pystyssä areenan avausiltana. Penkkejä korjailtiin toisen erän aikana. Tomi Hänninen

Toimittajat Sari Sirkkiä-Jarva ja Jussi Paasi toivoivat Tampereen areenan suurelta mediakuutiolta enemmän. Esimerkiksi jäähykello on kaksikon mielestä liian pieni.

- Näyttö on suuri, mutta sillä näytetään vain suurta videokuvaa. Tätä isoa näyttöä voisi hyödyntää paremmin ja informatiivisemmin, Paasi totesi.

Mea Lillkål puolestaan kehui jään yläpuolella roikkuvaa kuutiota.

- Se oli tosi hieno ja monikulmainen.

Tampereen areenan mediakuutio
Uuden areenan mediakuutio on jakanut mielipiteitä.Tomi Hänninen

Palvelut

Areenan ravintolatoiminnoista vastaavaa Miko Helander kertoo, että ruokaa ja juomaa riitti asiakkaille koko illan ajan.

- Ja riittää myös tänään. Täydennyksiä lähti aamulla tulemaan.

Helander on tyytyväinen illan sujuvuuteen. Hän kertoo saaneensa kansainvälisen tason kehuja ravintoloiden toimivuudesta.

- Yhden asiakaspalautteen sain siitä, että eräältä pisteeltä oli loppunut vesi. Pieniä detaljeja pitää vielä hioa. Mutta syvään päätyyn hypättiin ja hyvin pysyttiin pinnalla.

Jonoja ruokapaikoille kertyi erätaukojen aikana. Helanderin mukaan asiakkaat olivat erittäin ymmärtäväisiä. Henkilökuntaa ravintoloissa oli yhteensä 250.

Areenan sisältä löytyy yli 20 ravintolaa, olutpanimo ja kasino.

Erätauolla suurin osa ihmisistä on lähtenyt katsomosta käytäville ja ravintoloihin.
Välillä areenan käytävillä oli väljää ja liikkumaan mahtui hyvin.Tomi Hänninen / Yle

Ellinora Pelamo ei käynyt illan aikana tiskillä, mutta hänen havaintonsa mukaan ravintoloiden tiskien taakse oli varattu paljon henkilökuntaa.

- Käytävillä oli hieman tunkua ja tunnelma oli tiivis. Joissain kohti käytävät olivat kapoisemmat kuin Hakametsässä.

Erätauolla suurin osa ihmisistä on lähtenyt katsomosta käytäville ja ravintoloihin.
Areenan ravintolatoiminnoista vastaavaa Miko Helanderin mukaan ravintoloiden henkilökunta suoriutui illasta loistavasti.Tomi Hänninen / Yle

Jää

Perjantaina voiton vei Ilves. Ottelussa kaksi tehopistettä kirjannut Ilveksen Petri Kontiola kertoi pelin jälkeen, että uusi halli on tullut nopeasti tutuksi. Uuden areenan jää oli kokeneen pelimiehen mieleen.

- Jää oli hyvä, ei mitään pahaa sanottavaa, Kontiola sanoo.

Tappara ja Ilves kohtaavat tänään uudestaan Tampereen uudella areenalla. Kiekko tipahtaa jäähän kello 16.00.

Petri Kontiola katsoo Tampereen areenan kattoa kohti.
Molemmat tamperelaisjoukkueet ottivat pelipäivänä tuntumaa uuden hallin jäähän ennen varsinaista ottelua. Ilveksen Petri Kontiola kertoi olevansa tyytyväinen uuteen areenaan.Miikka Varila / Yle

Olitko paikalla Tampereen areenalla? Kuinka ilta mielestäsi sujui? Keskustele aiheesta sunnuntaihin kello 23:een saakka!

Lue seuraavaksi:

Tampereen Kannen alue on arkkitehti Daniel Libeskindin mielestä todellinen 2000-luvun hanke - "Uskon, että alueesta tulee ikoninen ja kiinnostava"

"Melkoiset markkinat tulossa toukokuussa" - Kalervo Kummola uskoo Suomen voittavan vihdoin kultaa tulevissa jääkiekon MM-kotikisoissa

Hakametsän halli on nähnyt häihin johtaneet ensitreffit ja saanut lääkärin kirjaamaan "Ei enää Hakametsään huutamaan" - lue muistoja legendasta

samedi 4 décembre 2021 16:48:08 Categories: YLE jääkiekko

ShareButton
ShareButton
ShareButton
  • RSS

Suomi sisu kantaa

TetraSys Oy.

TetraSys Oy.