Sosiaalisessa mediassa kuka vaan voi seurata lempiurheiljansa elämää. Urheilija tosin itse päättää, mitä ja miten elämäänsä ja harjoitteluaan nä" /> Sosiaalisessa mediassa kuka vaan voi seurata lempiurheiljansa elämää. Urheilija tosin itse päättää, mitä ja miten elämäänsä ja harjoitteluaan nä" />

YLE


Lappeenrantalainen 16-vuotias Lauri Nokkala on keskipitkien matkojen juoksija. Lappeenrannan Urheilu-Miehiä edustava nuorukainen juoksee matkoja 800 metristä 3000 metriin.

Viime vuosina palkintokaappiin on kertynyt muun muassa kolme suomenmestaruutta sekä himmeämpiä mitaleita. Nokkala on yksi nuorista urheilijoista, jotka pohtivat sosiaalisen media hyödyntämistä omassa urheilu-urassaan.

- Olen joskus ollut aktiivisempikin somessa, mutta sitten se on jäänyt ja olen ollut enemmän tarkkailija. Nyt on kuitenkin taas tarkoitus olla aktiivisempi, sanoo Nokkala.

Hänen käyttämiään sovelluksia ovat Instagram, Snapchat ja Tiktok. Vielä some ei ole tuonut Nokkalalle taloudellista hyötyä, mutta sekin on nuoren juoksijan tavoitteissa.

Some voi hyödyttää nuoren uraa

Nuori urheilija ei välttämättä tarvitse sosiaalista mediaa, mutta nykypäivän urheilijoille se on hieno kanava.

- Se tarjoaa nuorelle urheilijalle mahdollisuuden kertoa omaa urheilijatarinaansa ja tuoda itseään esiin. Siinä voi itse päättää mitä kertoo, miten kertoo ja kuinka usein kertoo, neuvoo viestintäyrittäjä Heidi Lehikoinen.

Lehikoinen kävi Lappeenrannassa pitämässä some- ja viestintäkoulutusta Lappeenrannan Urheilu-Miesten nuorille urheilijoille.

Somekanavien yllättävyys voi parhaimmillaan tuoda nuorelle urheilijalle managerin ja muita yhteistyökumppaneita. Joskus siihen riittää seuran julkaisema kuva tai video urheilijan harjoituksista, mikä herättää managerin mielenkiinnon.

- Moni seura on aktiivinen somessa. He kertovat omista urheilijoistaan ja toiminnastaan todella paljon, Lehikoinen kertoo.

Kannattaa olla oma itsensä

Lappeenrannan Urheilu-Miesten juoksija Lauri Nokkala sanoo somekanavistaan löytyvän nyt sekä hänen tavallista nuoren arkea kuin urheilija-Laurin elämää.

- Julkaistaessa tulee mietittyä ketä tämä voisi kiinnostaa ja onko esimerkiksi kuva sellainen, että se on minusta tärkeä julkaista, Nokkala sanoo.

Lappeenrannan Urheilu-Miehiä edustava juoksija Lauri Nokkala.
Lauri Nokkala on jo kolmesti saanut suomenmestaruusmitalin kaulaansa.Jouko Behm / Lappeenrannan Urheilu-Miehet

Toistaiseksi Nokkala on saanut someohjeita valmentajalta, vanhemmilta, kavereiltaan ja managerilta.

- Ainakin somessa kannattaa olla oma itsensä, Nokkala toteaa.

Koko maailma ei ole sosiaalisessa mediassa

Viestintäyrittäjä Heidi Lehikoisen mukaan nuori urheilija voi hyötyä ulkomaailmasta ihan ilman someakin.

- Elämä ja maailma eivät ole vain siellä somessa. Omaa urheiluaan ja itseään kannattaa tuoda luonnollisesti esiin myös erilaisissa kohtaamisissa, koska hyvät tyypit jäävät aina mieleen. Yllättävissäkin kohtaamisissa voi aueta enemmin tai myöhemmin esimerkiksi yhteistyökumppanuuksia, Lehikoinen sanoo.

Lehikoinen muistuttaa nuoria myös perinteisemmästä mediasta.

- Jokainen haastattelupyyntö ja mediakontakti on nuorelle urheilijalle valtavan hieno mahdollisuus, joka kannattaa hyödyntää. Mediaan kannattaa suhtautua positiivisesti. Haastatteluissa pääsee kertomaa siitä omasta urheilemisesta, sanoo Lehikoinen.

Nuorille Lehikoinen suosittelee asiallista suhtautumista mediaan. Persoonalliseen sutkautteluun tai kielteiseen murahteluun ei ainakaan nuorena kannata alkaa.

Lue seuraavaksi: Seitsenottelija Maria Huntington haluaa käyttää somenäkyvyyttään myös hyvän tekemiseen

samedi 4 décembre 2021 16:02:00 Categories: YLE nuoret

ShareButton
ShareButton
ShareButton
  • RSS

Suomi sisu kantaa

TetraSys Oy.

TetraSys Oy.