MTV

Kaksi piirrettä enteilevät horoskooppeihin haksahtamista - tutkimuksen tulokset eivät imartele

MTV - logo MTV 04.12.2021 13:22:03 Valpuri Haapala

Narsistisuus ja vähäinen älykkyys ennakoivat, että ihminen saattaa hurahtaa astrologian oppeihin, esittää tuore ruotsalaistutkimus.

Samaan aikaan, kun kirkosta eroavien määrä lisääntyy, uushenkisyys kasvattaa länsimaissa suosiotaan. Yhä useampi ihminen uskoo esimerkiksi astrologiaan, jossa maailmankatsomusta määrittelevät taivaankappaleiden liikkeet. Yksi tunnettu muoto astrologiasta ovat horoskoopit.

Lundin yliopiston tutkijat ovat selvittäneet, millaiset ihmiset astrologiaan uskovat. He keräsivät vastauksia 264 osallistujalta, jotka vastasivat anonyymiin verkkokyselyyn. Kyselyssä mitattiin osallistujien suhtautumista astrologiaan, persoonallisuutta, narsismia ja älykkyyttä.

Yllätyksekseen tutkijat huomasivat, että narsistiset piirteet olivat vahvin astrologiaan uskomista enteilevä piirre. Älykkyydellä ja uskolla astrologiaan oli negatiivinen yhteys. Kärjistäen voisi siis sanoa, että horoskooppeihin luottaminen enteilee ihmisen olevan itsekeskeinen ja tyhmä.

Sen sijaan mitä fiksumpi ihminen on, sitä epätodennäköisemmin hän tutkimuksen mukaan uskoo astrologiaan.

Luonteenpiirteistä sovinnollisuus ja ulospäinsuuntautuneisuus linkittyivät astrologiaan uskomiseen, mutta yhteys oli heikompi.

Tutkijat epäilevät, että narsististen persoonien vahvan yksilökeskeinen maailma voi selittää yhteyttä astrologian oppeihin uskomiseen. Yksilökeskeisyyttä painottava kulttuuri on voinut johtaa egoistiseen maailmankatsomukseen muillakin kuin varsinaisilla narsisteilla.

Astrologiset ennustukset ja horoskoopit saattavat ruokkia ylemmyyden tunteita ja lisätä itsekeskeisyyttä entisestään. Kuten tutkimuksen nimikin kuuluu: "Jopa tähtien mielestä olen ylivertainen".

Voi myös olla, että narsisteilla on tapana olla vähät välittämättä tieteellisistä tosiasioista. Narsistiset persoonat vastasivat kyselyssä todennäköisemmin, että astrologia perustuu tieteeseen, vaikka tiedeyhteisö pitää oppia näennäistieteenä. Aiemmissa tutkimuksissa narsismi on yhdistetty salaliittoteorioihin uskomiseen.

Ruotsalaistutkimuksessa on puutteensa: esimerkiksi osallistujien pieni määrä ja naisvaltaisuus, kontrolliryhmän puuttuminen sekä löydösten perustuminen itsehavainnointiin. Asian selvittely vaatiikin vielä lisää tutkimusta.

Havainnot ilmestyivät akateemisessa Personality and Individual Differences -julkaisussa.

Lähteet: Even the stars think that I am superior: Personality, intelligence and belief in astrology, IFL Science, Daily Mail

samedi 4 décembre 2021 15:22:03 Categories: MTV

ShareButton
ShareButton
ShareButton
  • RSS

Suomi sisu kantaa
NorpaNet Beta 1.1.0.18818 - Firebird 5.0 LI-V6.3.2.1497

TetraSys Oy.

TetraSys Oy.