Ilta Sanoma

26-vuotias Dota-legenda sanoo päätöksen olevan lopullinen.

Lasse Urpalainen, 26, tunnetaan pelinimellä MATUMBAMAN. Hän on yksi Dota-historian menestyneimmistä pelaajista.

Lasse Urpalainen, 26, tunnetaan pelinimellä MATUMBAMAN. Hän on yksi Dota-historian menestyneimmistä pelaajista. Kuva: Team Secret

Suomalainen esports-tähti Lasse "MATUMBAMAN" Urpalainen kertoo Monster Energyn tuoreessa haastattelussa päättävänsä uransa juuri alkaneeseen kauteen.

- The International 10:stä pudottuamme kerroin joukkueelleni, että ajattelin lopettaa. Kotiin tultuani ja mietittyäni asiaa rauhassa tulin kuitenkin siihen tulokseen, että minussa on vielä jäljellä yksi vuosi, Urpalainen kertoo haastattelussa.

- Haluaisin voittaa [TI:n] nauttiessani itsestäni ja tekemällä sen oikein. Tämä tulee olemaan viimeinen vuoteni ammattilaispelaajana, joten haluan positiivisen työilmapiirin ilman burnoutia.

Urpalainen on aiemmin kertonut haaveilevansa kilpauran päätyttyä Atlantin ylittämisestä purjehtimalla yhdessä veljensä kanssa. Palkintorahaa pelaaja on voittanut urallaan arviolta neljä miljoonaa euroa.

Lue lisää: Paljonpuhuvat kuvat: Lasse Urpalainen romahti, kun finaali­paikka meni sivu suun

Urpalainen voitti Dota 2:n MM-turnauksen eli The Internationalin vuonna 2017 osana Team Liquidia, jossa hän pelaa myös uransa viimeisen kauden.

Edelliset kaksi vuotta 26-vuotias Urpalainen vietti Team Secretissä, joka sijoittui kolmanneksi lokakuun MM-turnauksessa. Sijoitus oli Urpalaiselle ensin pettymys, mutta ajan kuluessa suhtautuminen pronssiin on muuttunut positiivisemmaksi. Secret-vuosia hän kuvailee "hyväksi oppikokemukseksi".

Secret vaihtui syksyllä Liquidiin, koska MM-kisoja seuranneen urapohdinnan aikana ilmapiiri joukkueessa muuttui. Liquidissa suomalaistähden rinnalla pelaa muun muassa Ludwig "zai" Wåhlberg, joka liittyi joukkueeseen niin ikään Secretistä.

Team Secret oli korona-ajan kärkijoukkueita, mutta himoittu maailmanmestaruus jäi kahden voiton päähän.

Team Secret oli korona-ajan kärkijoukkueita, mutta himoittu maailmanmestaruus jäi kahden voiton päähän. Kuva: Thiago Vidotto

Liquidin kanssa Urpalaisen tavoite on voittaa toinen maailmanmestaruus. Siihen on pystynyt tähän mennessä vain OG, joka voitti TI:n vuosina 2018 ja 2019. OG:ssa pelasivat silloin Jesse "JerAx" Vainikka ja Topias "Topson" Taavitsainen.

- Vaikka en voittaisi TI:tä Liquidin kanssa, niin haluaisin nähdä uudempien pelaajien hyötyvän kokemuksestani, jotta voin lopettaessani ottaa kunnian heidän hulluista peliliikkeistään, Urpalainen linjaa tavoitettaan viimeiselle kaudelle.

- Ei ole mitään, mikä muuttaisi päätöstäni lopettaa vuoden kuluttua. En todellakaan usko, että haluan siirtyä valmentajaksi, Urpalainen painottaa haastattelussa tulevaa vuotta.

Dotan kilpakausi 2021-22 alkoi juuri ensimmäisillä alueellisilla liigakausilla. Huipentuma eli MM-turnaus pelataan näillä näkymin syys-lokakuussa 2022.

Ilta Sanoma
samedi 4 décembre 2021 13:45:00 Categories: Esports Ilta Sanoma

ShareButton
ShareButton
ShareButton
  • RSS

Suomi sisu kantaa

TetraSys Oy.

TetraSys Oy.