MTV

THL: Suomessa on todettu seitsemän omikronvariantin aiheuttamaa koronatartuntaa, tartunnat levinneet kolmeen sairaanhoitopiiriin

MTV - logo MTV 04.12.2021 10:21:56 Elise Tykkyläinen

Suomessa on nyt varmistettu yhteensä seitsemän omikronvirusmuunnoksen aiheuttamaa koronavirustartuntaa, kertoo Terveyden ja hyvinvoinnin laitos THL.

Kaikki tähän mennessä todetut tartunnat kuuluvat samaan tartuntaketjuun.

Tapauksia on todettu yksi Helsingin ja Uudenmaan sairaanhoitopiirissä, neljä Varsinais-Suomessa sekä kaksi Pohjois-Savossa. Paikalliset viranomaiset kartoittavat altistuneita ja tekevät torjuntatoimia sairaanhoitopiirien alueilla.

- Omikronvirusmuunnoksen leviämistä voi torjua kuten muitakin koronavirusmuunnoksia. Huolehdi suositusten mukaisesta rokotesuojasta, hyvästä käsi- ja maskihygieniasta sekä turvaväleistä. Jos saat oireita, pysy kotona ja mene tarvittaessa koronatestiin, ohjeistaa THL.

Virusmuunnosten syntyminen on hyvin tavallista ja kuuluu virusten normaaliin kiertoon. Variantit voivat levitä ja syrjäyttää aiempia virusmuotoja tai jäädä muiden muunnosten jalkoihin, mikä on nähty koronapandemiankin aikana jo useaan otteeseen.

Lähde: THL:n tiedote.

samedi 4 décembre 2021 12:21:56 Categories: MTV

ShareButton
ShareButton
ShareButton
  • RSS

Suomi sisu kantaa
NorpaNet Beta 1.1.0.18818 - Firebird 5.0 LI-V6.3.2.1497

TetraSys Oy.

TetraSys Oy.