Sport Content

Maailmancupin kausi käyntiin Suomessa - "Entistä lähemmäs maaiilman kärkeä"

Sport Content - logo Sport Content 04.12.2021 09:21:56 Sport Content

Tänään käydään Freestylen kumparelaskun maailmancup-kauden avaus Rukalla. Kisoihin osallistuu yhteensä 11 urheilijaa. Osa joukkueesta jahtaa olympiapaikkaa ja osalle kisaaminen maailmancup-tasolla on ensimmäinen kerta.

Suomen joukkueella on kisoihin valmistautuminen sujunut hyvin ja joukkueen tekemisen taso on saatu nostettua aiemmasta.

- Meillä on hyvä henki joukkueessa ja urheilijat ovat ottaneet askeleita parempaan suuntaan, iloitsee kumparemaajoukkueen päävalmentaja Eemeli Kallas.

Tason nousemisesta kertoo viime vuonna 12. sijoittuneen Jussi Penttalan mietteet ennen päivän kilpailuja.

- Valmistatuminen on sujunut hyvin ja nyt on semmoinen tunne, että vaikeutan hyppyjäni viime vuoteen nähden. Sillä tavoin pyrin entistä lähemmäs maaiilman kärkeä.

Freestylen kumparelaskun Rukan maailmancupiin osakilpailun finaali näytetään suorana lähetyksenä Yle TV2 -kanavalla ja Yle Areenassa klo 15.55 alkaen.

Suomen joukkue Rukan kumpareiden maailmancup-kauden avauksessa 4.12.: Akseli Ahvenainen (44), Rasmus Karjalainen (51), Miska Mustonen (49), Jussi Penttala (18), Olli Penttala (55), Jimi Salonen (17), Johannes Suikkari, Severi Vierelä (39), Riku Voutilainen (34) ja Riikka Voutilainen (40).

Lähde: Ski Sport Finland

Kuva: Ski Sport Finland

samedi 4 décembre 2021 11:21:56 Categories: Sport Content

ShareButton
ShareButton
ShareButton
  • RSS

Suomi sisu kantaa
NorpaNet Beta 1.1.0.18818 - Firebird 5.0 LI-V6.3.2.1497

TetraSys Oy.

TetraSys Oy.