Kuva: Getty Images, pelaajien kotialbumikuvat
NHL-varaus ei ole vapaalippu tähtiin. Kolme suomalaista ex-pelaajaa kertoo nyt tarinansa, joka ei vienyt jääkiekon kirkkaimpiin valoihin.
Yhteensä 498 suomalaista on varattu NHL:ään.
Ensimmäinen heistä oli Tommi Salmelainen vuonna 1969 numerolla 66. Viimeisin on Niko Huuhtanen, joka varattiin kesällä 2021 koko tilaisuuden viimeisenä pelaajana numerolla 224.
Noista 498 varatusta suomalaisesta taalakaukaloihin on tähän mennessä yltänyt 207 pelaajaa.
Tavallisesti suomalaisen NHL-varauksen jääkiekkoura tarkoittaakin pelejä SM-liigassa.
On myös niitä, joiden kohdalla kiekkoura ei missään vaiheessa lähtenyt lentoon - eikä se kenties ole ollut tarkoituskaan.
Kerromme nyt kolmen tuntemattomaksi jääneen NHL-varauksen tarinan.
Tämä artikkeli on julkaistu ensi kertaa Urheilulehdessä 46/2021. Pintaa syvemmälle mennään Urheilulehdessä joka viikko.
Tilausohjeet ovat täällä.
Voit myös kuunnella jutun täältä.
Kuva: Getty Images, Colourbox
Detroit Red Wings, 256. varaus, vuosi 1998
-?Ota nuo korvakorut helvettiin!
Vasta 17-vuotias Petja Pietiläinen seisoo pilvenpiirtäjän toimistohuoneistossa Torontossa syksyllä 1997.
Korvakoruja käyttäneen nuorukaisen matka kohti NHL-unelmaa on alkanut erikoisesti.
Hän on kokeneen pelaaja-agentti Don Meehanin puheilla tämän agenttitoimiston hulppeissa tiloissa Toronton keskustassa.
-?Torontosta piti lähteä pelaamaan kanadalaiseen juniorisarja WHL:ään, Saskatoon Bladesin riveihin.
-?Meehan kertoi, että Saskatoonissa oli vanhan liiton "general manager". Lentäisin ovesta pihalle saman tien, jos menisin nuo korvakorut korvissa sinne, Pietiläinen naurahtaa.
Se oli kuin enne siitä, mitä tuleman piti.
Pietiläisen NHL-unelma ei toteutunut, mutta hyvin paljon muuta matkan aikana tapahtui.
Pietiläinen oli lapsuudessaan lahjakas kiekkoilija.
-?Aloitin jääkiekon viisivuotiaana. Olin aina sieltä parhaimmasta päästä. Aloin heti pelata vuotta vanhempien joukkueessa, hän muistelee.
Unelmakin muodostui jo hyvin nuorena.
-?En pitänyt SM-liigaa ikinä minkäänlaisena tavoitteena. Tavoite oli NHL. Oli ikään kuin itsestään selvää, että ainahan sitä pääsee SM-liigaan, hän naurahtaa.
Nuoresta ja taitavasta jyväskyläläisestä pikkupojasta kehittyi lupaava nuorukainen, joka iski junioripeleissä pisteitä ja kuului poika- sekä nuorisomaajoukkueisiin.
Yksi käänteentekevä hetki uralla oli keväällä 1997 Kanadassa järjestetty WHC- 17-turnaus, missä Pietiläinen tykitti Suomen joukkueesta eniten pisteitä.
Tuolloin suomalaiseen iski silmänsä tunnetun NHL-agentti Don Meehanin agenttitoimisto.
-?Sieltä ehdotettiin, että lähtisin pelaamaan paikalliseen junnusarjaan. Se kuulosti hyvältä idealta.
JYP vaihtuikin pikavauhtia Kanadaan.
Petja Pietiläinen Saskatoon Bladesin riveissä. Kuva: Petja Pietiläisen kotialbumi
Pian Pietiläinen seisoi torontolaisen pilvenpiirtäjän toimistohuoneistossa ja kuunteli kokeneen agentin ohjeistusta siitä, miten korvakorut saattaisivat muodostua ongelmaksi.
Pietiläinen otti neuvosta vaarin: hän ei käyttänyt korvakoruja, kun oli mukana joukkueen toiminnassa.
Vapaa-ajalla Pietiläisen korvissa kuitenkin kimaltelivat korvakorut.
-?Kerran unohdin ottaa korvikset pois. Silloin otettiin vielä joukkuekuva, hän nauraa.
-?Siitä alkoi helvetinmoinen selvittely. Huumori oli tilanteesta kaukana.
Myrskyisän alun jälkeen tilanne kuitenkin rauhoittui, ja peli alkoi kulkea kaukalossa yhä paremmin. Debyyttikausi WHL:ssä toi 66 ottelussa 27 pistettä.
-?Kausi oli hyvä ja parani loppua kohden. Pudotuspeleissä pelasin samassa ketjussa Martin Sonnenbergin kanssa, joka ylsi seuraavalla kaudella aina NHL:ään asti.
Kausi toi Pietiläiselle myös sen, mikä oli ollut yksi tavoitteista. Kaksi edellistä Stanley cupia voittanut Detroit varasi suomalaisen lopulta numerolla 256.
Pietiläiselle varauksesta ei kertonut Red Wings, vaan maalivahti Ari Ahonen.
-?Ahonen, joka oli kaverini, soitti varauspäivän jälkeisenä sunnuntaina ja onnitteli. Kysyin, että mistä hyvästä?
-?Hän kertoi, että minut on varattu NHL:ään. Fiilis oli tietenkin hyvä. Varaus oli ollut yksi tavoitteistani.
Detroitin leirillä Pietiläinen oli kovassa seurassa. Kuva: Petja Pietiläisen kotialbumi
Pietiläinen harjoitteli kesän 1998 JYPin liigajoukkueen kanssa. Jyväskyläläisseura tarjosi kesän päätteeksi nuorukaiselle myös sopimusta ja paikkaa joukkueen nelossentterinä.
-?Tavoitteeni olivat korkeammalla. Kausi oli päättynyt WHL:ssä hyvin ja olin tykännyt kesken kauden joukkueeseen tulleesta uudesta valmentajasta, myöhemmin NHL:ssä ja Kanadan maajoukkueessa valmentaneesta Willie Desjardinsista. Päätin lähteä takaisin Kanadaan.
Kausi käynnistyi kuitenkin Detroit Red Wingsin harjoitusleirillä, missä otteet olivat lupaavia. Pietiläinen pelasi erinomaisesti, iski tehoja ja sai osakseen paljon kehuja.
-?Vasta jälkeenpäin olen ymmärtänyt, kuinka kova jengi siellä oli. Onneksi sitä ei 18-vuotiaana tajunnut, sillä olisi voinut jännittää. Larionov (Igor), Fedorov (Sergei), Yzerman (Steve), Lidström (Nicklas) - kaikki olivat siellä.
"Professori"-lempinimellä tunnetulta venäläiskiekkoilun legendalta nuori suomalainen sai myös nuhtelun.
Leiripäivän päätteeksi Pietiläinen ei ollut yhteisessä huoneessaan kokeneen Stanley Cup -voittaja Petr Kliman kanssa, vaan vietti aikaa toisen suomalaisen eli Tomek Valtosen kanssa. Illan tullessa Detroitin konkarit olivat ihmetelleet, mihin Pietiläinen oli kadonnut huoneestaan.
-?Larionov otti minut puhutteluun ja sanoi, että täällä on oltu helvetin huolissaan, mitä minulle on tapahtunut. Sellainen kohtaaminen itselläni on tämän legendan kanssa, hän naurahtaa.
Keskustelut Larionovin kanssa jäivät lopulta lyhyiksi, sillä Pietiläinen putosi leirin kolmannelta viikolta. Se oli odotettua, mutta kuitenkin paha pettymys.
Pettymystä vahvisti vielä se, että Saskatoonissa valmentaja oli vaihtunut.
-?Sitä ei kukaan ollut ilmoittanut minulle. Uusi valmentaja, KHL-joukkue Jaroslavlin lento-onnettomuudessa sittemmin menehtynyt Brad McCrimmon oli vanhan liiton NHL-veteraani, joka kauniisti sanottuna vihasi eurooppalaisia. Heti ensi kohtaamisesta lähtien minulle tuli selväksi, ettei homma toimisi. En saanut missään vaiheessa minkäänlaista roolia joukkueessa.
Kaudesta tuli katastrofi.
Pietiläinen palasi lopulta kesken kauden Suomeen. Seuraavaksi kaudeksi hän siirtyi 1. divisioonassa pelanneen Hyvinkään Ahmojen riveihin.
-?Hyvinkäälle oli koottu hyvä divarinippu ja sellainen se olikin. Minulla oli takana huono kesä ja pitkä pelaamattomuus, eikä peli kulkenut. Minut laitettiin pelaamaan A-junnujen divariin, eikä se minua kiinnostanut. Tein pisteitä ja otin myös kuppia. Siitä tuli jonkinlainen kalabaliikki ja sain Ahmoista lähtöpassit.
Se oli jo toinen perättäinen vuosi, kun kausi jäi kesken. Taas kului yksi kevät, kun Pietiläinen ei pelannut missään.
Ikää hänellä oli tuossa kohtaa vasta 20 vuotta, mutta mieleen alkoi hiljalleen hiipiä epäilys omasta tulevaisuudesta.
Ehkei hänestä tulisikaan NHL-kiekkoilijaa?
Jokerien A-junioreista löytyi lupaavalle pelaajalle kuitenkin pelipaikka.
-?Kausi oli tasapaksu. Takana oli pari niin vaikeaa kautta, että se näkyi itseluottamuksessa. Motivaationkin kanssa oli vähän ongelmia.
Moni muu kuitenkin uskoi yhä lahjakkaaseen kiekkoilijaan. Kauden loppupuolella Jokerien liigajoukkueen päävalmentaja Raimo Summanen soitti Pietiläiselle ja kertoi, että haluaa tämän seuraavaksi kaudeksi SM-liigaan.
-?Sopimus piti tehdä, mutta muutama päivä myöhemmin olkapää paukahti paskaksi. Ei tullut enää soittoa Summaselta tai puhuttu liigasopimuksesta.
Korvakoruista joukkuekuvassa tuli ongelma Saskatoonissa. Kuva: Petja Pietiläisen kotialbumi
Seuraaviksi vuosiksi tie vei Mestikseen. Seuraksi valikoitui Kiekko-Vantaa. Tuossa kohtaa Pietiläinen pelasi enää omaksi huvikseen: hän halusi vielä löytää sen hauskuuden ja ilon, mikä oli viime vuodet ollut kateissa.
Kaudella 2004-2005 se löytyikin. Hän pelasi uransa parhaan kauden Mestiksessä Järvenpään Haukoissa. Tehopisteitä tuli 33 ja peli kulki.
Ovi pysyi kuitenkin tiukasti kiinni SM-liigan suuntaan.
-?NHL:ssä oli työsulku, eikä Mestiksestä siirrytty SM-liigaan. Kausi oli kuitenkin sen verran hyvä, että se avasi ovet ulkomaille. Päätin lähteä Saksan kolmostasolle sillä mielellä, että pelataan nyt edes yksi kausi niin, että kiekosta saa palkkaakin.
Petja Pietiläinen (vas.) Kiekko-Vantaan riveissä 2003. Kuva: Kimmo Mäntylä / Lehtikuva
Saksan-vuoden jälkeen hän pelasi vielä muutaman vuoden Suomi-sarjaa ennen lopettamistaan keväällä 2009.
-?Lahjoilla pääsin näin pitkälle. Olisi pitänyt laittaa kaikki peliin, jos olisi halunnut korkeammalle.
Toki sattumallakin on roolinsa. Jos hän olisi tarttunut JYPin sopimukseen, jos valmentaja ei olisi vaihtunut, jos olkapää ei olisi hajonnut. Jos, jos ja jos.
-?Aina voi jossitella, mutta se on turhaa. Kaikki, mitä saavutin tai jäi saavuttamatta, oli peruja omista päätöksistäni.
-?Kiekkourasta muistan vain hyviä juttuja: kokemuksia, ystäviä ja oppia. Nyt yrittäjänä laitan sitten kaiken peliin, kun kiekkoilijana sitä en tehnyt, rakennusalalla työskentelevä Pietiläinen kertoo.
Quebec Nordiques, 162. varaus, vuosi 1984
Oppia englantia, tutustua uuteen maahan - ja jatkaa siinä samassa jääkiekkoharrastusta.
Tuo oli Jyrki Mäen ajatus syksyllä 1983, kun hän lähti Yhdysvaltoihin viettämään vaihtovuotta.
Lähes 40 vuotta myöhemmin hän on yhä Amerikassa.
-?Tämä reissu ja maa on ollut oikein hyvä itselleni ja perheelleni, Mäki sanoo.
Mäet asuivat Vantaan Myyrmäessä 1980-luvun alussa. Perheen poika pelasi Etelä-Vantaan Urheilijoissa ja kuului aluejoukkueisiin.
Vaihtoon hän halusi lähteä englannin kielen takia.
Kielitaitoa tarvittiin tulevia ylioppilaskirjoituksia ajatellen. Toki Mäki välitti vaihtopalveluita tarjonneelle yritykselle toiveen, että voisi jatkaa Yhdysvalloissa jääkiekkoakin.
-?Sijoituspaikaksi tuli onnekseni Minnesota, yksi sikäläisistä kiekon pyhätöistä. Toinen onnenpotku oli se, että päädyin lupaavaan kouluun, Simley High Schooliin.
Simley High Schoolissa Mäki pääsi hyvään joukkueeseen. Joukkue jäi niukasti ulos Minnesotan lukioiden mestaruusturnauksesta, mutta kausi oli ollut siitä huolimatta onnistuminen niin Mäeltä kuin joukkueeltakin.
Kesällä 1984 NHL:n varaustilaisuuden ykkösnimi oli Mario Lemieux. Ensimmäisenä suomalaisena varattiin Raimo Helminen numerolla 35.
Jyrki Mäki varattiin Quebec Nordiquesiin numerolla 162.
Hän muistuttaa, että ajat olivat tuolloin varsin erilaiset kuin nyt. Mäki pelasi skouttien silmien alla, kun taas monesta suomalaisesta ikätoverista eivät NHL-seurat olleet tuohon aikaan kuulleetkaan, jos nämä eivät olleet vähintään nuorisomaajoukkuetason pelaajia.
-?Oman ikäluokan porukasta seurassani EVUssa oli mielestäni itseäni parempia pelaajia. Monet heistä olisivat olleet varauslistoilla, jos olisivat pelanneet samassa paikassa kuin minä, Mäki uskoo.
Nappikausi toi Mäelle NHL-varaustakin merkittävämmän asian. Pöydällä oli kauden päätteeksi lukuisia tarjouksia täysstipendistä D1-tason yliopistoista. Paluu Suomeen ei ollut enää järkevää.
-?Kombinaatio päästä pelaamaan korkeatasoista kiekkoa ja yhdistää se opiskeluun valitsemallani alalla oli syyni sinne jäämiseen. Vastaava yhtälö olisi ollut paljon vaikeampi toteuttaa Suomessa.
-?Valitsin kouluksi University Of Lowellin (nykyinen UMass Lowell), joka oli hyvä paikka opiskella tietojenkäsittelyä ja jossa oli mahdollista saada paljon jääaikaa.
Vantaalaisen EVUn kasvatti jäällä Lowellin riveissä Kiovan Sokolia vastaan. Kuva: Jyrki Mäen kotialbumi
Yliopistossa Mäen suunnitelmat tulevaisuudestaan alkoivat selkeytyä. Hän sai ensinnäkin maistiaisen ammattiurheilusta.
-?D1-tason yliopistourheilu on lajista riippuen jos ei nyt täyspäiväistä niin ainakin osa-aikaista työtä. Lähdimme hallille kello 14-15 ja takaisin opiskelija-asuntolalla olimme kello 19-20. Arkipäivien kotipeleissä kotiinpaluu meni keskiyöhön ellei sen yli, kun taas oman sarjan vieraspeleissä kesti aamun pikkutunneille. Keskilännen ja sitä pidemmät pelireissut veivät päiviä tai viikkoja lentokoneissa, busseissa ja hotelleissa.
Mäki alkoi saada myös entistä paremman kuvan omista kyvyistään ja mahdollisuuksistaan jääkiekkoilijana.
-?Joukkueessamme oli USA:n nuorisomaajoukkuepelaaja ja jokunen päätyi NHL:ään asti. Vastustajina oli pelaajia, joista tuli myöhemmin superstaroja.
-?Heidän kanssaan ja heitä vastaan pelatessa selvisi, että huipputaso olisi minulta todennäköisesti saavuttamattomissa.
Mäki otti tavoitteekseen saada opintonsa loppuun kunniallisesti.
-?Urheilullinen tavoite oli pysyä joukkueessa, etten menettäisi täysstipendiä. Itselläni tai perheelläni ei olisi ollut varaa maksaa niitä yliopistokuluja.
Kuva: Jyrki Mäen kotialbumi
Mäki onnistui tavoitteessaan. Hän pysyi joukkueessa ja valmistui vuonna 1989.
Paluu Suomeen ei tuossa kohtaa ollut enää ajatuksissa. Mäki oli tavannut yli?opistossa tulevan vaimonsa, joka oli saanut valmistuttuaan täyspäiväisen työn.
Kiekkouran jatkaminen Pohjois-Amerikassa olisi taas tarkoittanut sopimuksen hakemista tryouteilla farmijoukkueisiin.
-?Jotkut kaverini valitsivat sen tien, itse en. Tiesin, mitä se arki on, jos olisin mahtunut joukkueeseen. Bussi- ja motellielämä ei kiinnostanut.
-?Tiesin myös, mitä farmissa silloin maksettiin, jos ei ollut yksisuuntaista sopimusta. Taloudelliset näkymät olivat paljon paremmat valitsemallani uralla jo ensimmäisistä työpaikoistani lähtien.
Kiekkoura loppui kauteen 1989: viimeisenä yliopistovuotenaan hän iski 31 ottelussa tehot 3+6.
Mäki on asettunut Yhdysvaltoihin ja tehnyt pitkän työuran ICT-alalla.
-?Mitään kaduttavaa ei jäänyt. Sain hienoja kokemuksia, pääsin pelaamaan hurjien pelimiehien kanssa. Bonuksena päälle tuli hyvä, uraan valmistava koulutus ja kaikista tärkein: elämänkumppani.
San Jose Sharks, 220. varaus, vuosi 1995
Posti toi Mikko Markkaselle paksun kirjekuoren keväällä 1996. Yllätys oli suuri, kun hän avasi sen.
Postia oli saapunut Amerikasta, San Jose Sharksin organisaatiosta. Seura oli edelliskesänä varannut nuoren suomalaispelaajan.
-?Kirjeessä oli kahden vuoden sopimus. Siihen oli merkattu palkkasummat, jos pelasi NHL:ssä tai AHL:ssä, Markkanen kertoo.
Sopimustarjous oli tullut yllätyksenä, koska Markkanen ei ollut keskustellut yhtään mistään San Jose Sharksin organisaation kanssa.
-?En tiedä, oliko se sopimus joku muodollisuus, jonka ne lähettivät kaikille varatuille. Kenties olisin johonkin harjoitusleirille päässyt, jos olisin sopimuksen allekirjoittanut ja laittanut paluupostissa takaisin. En tehnyt sitä kuitenkaan.
Markkanen pelasi TPS:n 1977 syntyneiden ikäluokassa. Vuosikerta tunnetaan Suomen kenties kaikkien aikojen parhaimpana yksittäisen seuran ikäluokkana.
-?Jossain vaiheessa taisi mennä pari kolme vuotta niin, ettemme hävinneet ainuttakaan peliä suomalaisia tai edes eurooppalaisia joukkueita vastaan, Markkanen kertoo.
Kuva: Mikko Markkasen kotialbumi
Aki-Petteri Berg oli ikäluokan kirkkain tähti, mutta taustatukeakin riitti. Miika Elomon, Tomi Kallion, Marko Mäkisen ja Markkasen kaltaiset pelaajat olivat nuorisomaajoukkueiden vakiokasvoja.
-?Ikäryhmä oli laadukas, minkä lisäksi meillä oli erinomainen valmentaja Pekka Karapuu. Hän osasi vetää oikeista vivuista ja oli hyvä valmentaja sekä kasvattaja.
Kesällä 1995 kyseinen ikäluokka tuli varausikään. Suomesta varattiin 13 pelaajaa NHL:ään. Peräti viisi oli peräisin tuosta samasta junioriryhmästä, joka oli pelannut yhdessä pikkupojista asti.
Berg oli kärkivaraus. Markkanen varattiin numerolla 220. Varaus oli yllätys, vaikka turkulainen oli voittanut maajoukkueen sisäisen pistepörssin alle 18-vuotiaiden EM-kisoissa.
-?Maajoukkuetapahtumissa skoutit ja agentit juoksivat Bergin ja kumppaneiden perässä. Ainutkaan seura tai agentti ei kertaakaan jutellut kanssani, joten en uskonut varaukseen.
San Jose Sharksin kohdalla kommunikoinnin puute oli kuitenkin seuran tapa toimia. Kukaan ei ilmoittanut Markkaselle, että hänet oli varattu NHL:ään. Tiedon hän sai teksti-tv:stä.
-?Oli Ruisrockin viikonloppu. Tulin yöllä kotiin ja ajattelin katsoa, ketkä kaikki oli varattu NHL:ään. Yllätyshän se oli, kun omakin nimi oli siellä.
Seuraavana vuonna Markkaselle tuli sopimustarjous NHL:stä. Vuonna 1998 Sharks toimitti turkulaiselle vielä kesäharjoitteluohjelman.
-?Muuta kontaktia minulla ei ollut koskaan San Joseen. Eivät he minulle esimerkiksi varauksen jälkeen soittaneet.
Mikko Markkanen kaiveli arkistojaan ja löysi Sharksin lähettämän sopimuspohjan ja kesäharjoitteluohjelman. Muuta San Josesta ei ikinä kuulunut.
Markkasen ikätoveri Berg lähti valloittamaan Amerikkaa jo 18-vuotiaana.
Markkaselle vastaava ei tullut mieleenkään, vaikka sopimuksen allekirjoittaminen olisi saattanut tuoda ainakin kutsun harjoitusleirille.
-?En ollut mielestäni kypsä, riittävän hyvä tai muutenkaan valmis siihen, että olisin lähtenyt sinne.
Markkanen oli harjoitellut 16-vuotiaasta TPS:n liigajoukkueessa, mutta paikkaa edustusmiehistössä ei ollut auennut.
TPS:n 1990-luvun joukkueet olivat tunnetusti kivenkovia ryhmiä.
-?Harmitti se jossain vaiheessa, ettei noiden vuosien aikana tullut kutsua yhteenkään liigaotteluun. Aika kauan, 5-6 vuotta, olin kuitenkin liigajoukkueen mukana harjoittelemassa.
Markkanen haki seuraavien vuosien aikana uralleen uutta nostetta 1. divisioonassa pelanneesta Kiekko-67:sta, TuTosta ja kävi ulkomaillakin Saksassa ja Norjassa.
Parasta mahdollista virettä ei löytynyt.
-?Norjan-vuoden (1998-99) jälkeen alkoi iskostua itselleni ajatus, ettei tästä enää tähtiin nousta. Olihan se jollain tapaa vaikeaa myöntää. Jääkiekko oli kuitenkin ollut niin tärkeä osa elämääni. Olin siinä aina pärjännytkin, ollut sieltä lahjakkaimmasta päästä ja tunnollinen treenaajakin.
-?Minulta taisi puuttua sellainen viimeinen rutistus, joka olisi saattanut viedä vielä pidemmälle.
Mikko Markkanen TuTon kausioppaassa. Kuva: TUTO Hockey
Vuosituhannen alussa Markkanen pelasi vielä kolme kautta Mestistä TuTossa, mutta ajatukset alkoivat hiljalleen siirtyä opiskelu- ja työelämään.
-?Lopettaminen ei ollut mitenkään vaikeaa. Se oli lopulta jopa helpotus.
Moni TPS:n 1977-syntyneistä ylsi urallaan komeampiin kiekkomeriitteihin kuin Markkanen. Huomattavasti enemmän on kuitenkin niitä, jotka eivät päässeet urallaan yhtä pitkälle.
-?Tuossa on kuitenkin paljon sellaisia saavutuksia, joita muilla ei ole.
-?Eikä minulle jäänyt mitään kaduttavaa. Ura oli antoisa: se kasvatti ihmisenä, sain kokemuksia ja ystäviä. Korvaamaton matka, sanoo myyntipuolen tehtävissä nykyään työskentelevä Markkanen.
TetraSys Oy.