Liikkeellä olevat huijausviestit kehottavat muun muassa tarkistamaan, mikä on pakettilähetyksen tila. Viestit osuvat ikävästi kovimpaan pakettise" /> Liikkeellä olevat huijausviestit kehottavat muun muassa tarkistamaan, mikä on pakettilähetyksen tila. Viestit osuvat ikävästi kovimpaan pakettise" />

YLE


Erilaiset huijausviestikampanjat hankaloittavat myös paketteja kuljettavien yritysten toimintaa, mutta joulupakettien kulkuun niillä ei toistaiseksi ole juuri ollut vaikutusta, kerrotaan Postista.

Huijausviestejä liikkuu lähes jatkuvasti; viimeksi Postin lähettämiksi naamioituja viestejä oli liikkeellä isompana aaltona pari, kolme viikoa sitten. Viestit myös näyttävät usein erehdyttävän aidoilta.

Huoli viestien aitoudesta ei silti ole ajanut asiakkaita lykkäämään viestien avaamista ja pakettiensa hakemista. Noin 70 prosenttia Postin paketeista haetaan vuorokauden sisällä saapumisesta.

- Emme ole huomanneet huijauksilla merkittävää vaikutusta noutoaikatauluihin. Olemme kiitollisia siitä, että paketit haetaan todella nopeasti ja toivomme, että tämä jatkuu näin sesonkiaikana, sanoo Postin pakettiliiketoiminnasta vastaava liiketoimintajohtaja Tommi Kässi.

Matkahuollon nimissä lähetettyjä huijausviestejä ei tällä hetkellä ole liikkeellä eikä asiakaspalveluun ole tullut niihin liittyviä kyselyitä, kerrotaan viestinnästä. Matkahuolto varautuu kuitenkin viestimään asiakkailleen, jos huijausviestien määrä kasvaa vilkkaan sesongin aikana.

Sekä Posti että Matkahuolto tekevät aktiivisesti yhteistyötä viranomaisten kanssa tapausten sattuessa.

Posti antaa sivuillaan esimerkkejä siitä, millaiset viestit eivät ole sen lähettämiä.

Kässi korostaa OmaPosti-sovelluksen roolia: sinne tulleisiin viesteihin voi luottaa. Posti muistuttaa, että sovellus pitää ladata virallisesta sovelluskaupasta.

OmaPostilla on noin miljoona aktiivista käyttäjää kuukaudessa, mutta Posti lähettää yhä myös tekstiviesti-ilmoituksia.

Matkahuollosta muistutetaan, että tekstiviestillä ja sähköpostilla tulleissa tilausvahvistuksissa ja saapumisilmoituksissa on aina lähettäjänä Matkahuolto tai lähettäjäyritys sekä lähetystunnus, jonka avulla tarkemmat tiedot voi tarkistaa verkkosivuilta.

Jos viestin sisältö epäilyttää, ei mitään linkkejä tai liitetiedostoja pidä klikata eikä antaa mitään tietoja eteenpäin.

Ensimmäinen tämän joulusesongin 1,5 miljoonan paketin viikko on Postissa jo takana, ja edessä on kolme vilkkainta viikkoa.

Kovimpina viikkoina puhkaistaneen kahden miljoonan paketin raja, ja kaikkiaan joulusesongin aikana kulkee tänäkin vuonna Postin kautta yli seitsemän miljooonaa pakettia, uskoo liiketoimintajohtaja Tommi Kässi.

Mitä ajatuksia juttu herättää? Voit osallistua keskusteluun sunnuntaihin 5.12. kello 23:een saakka.

samedi 4 décembre 2021 10:10:00 Categories: YLE posti

ShareButton
ShareButton
ShareButton
  • RSS

Suomi sisu kantaa

TetraSys Oy.

TetraSys Oy.