Koronapandemia kiihtyy ja leviää edelleen kohti joulua. Viidennen aallon talousvaikutukset ovat vielä arvailua, mutta koronan vuoksi arvioitu val" /> Koronapandemia kiihtyy ja leviää edelleen kohti joulua. Viidennen aallon talousvaikutukset ovat vielä arvailua, mutta koronan vuoksi arvioitu val" />

YLE


Hallitus on torjunut pandemian vaikutuksia ihmisten arkipäivään ottamalla viime vuonna velkaa 18,5 miljardia euroa. Hallitus yliarvoi velanottotarpeen ja noin 8 miljardia euroa jäi käytettäväksi myöhemmin. Tänä vuonna valtion velan kasvu on arviolta 3,7 miljardia euroa. Luvut ovat peräisin valtiovarainministeriöstä.

Valtiovarainminiseri Annika Saarikko (kesk.) pitää velkaantumista väistämättömänä.

- Koronan hoito on ollut korona-aikana parasta talouspolitiikkaa. Hallituksen linja on ollut, että ihmisten terveydestä ja hyvinvoinnista pidetään huolta ja yritykset ja työpaikat voidaan säilyttää, hän tiivistää.

Samaan aikaan Saarikko vetää myös tiukempaa talouslinjaa. Hänen mukaansa koronan hoidosta täytyy nyt siirtyä uuteen vaiheeseen.

"Kehykset pitävät hallituksen kasassa"

Valtiovarainministerin ja keskustan puheenjohtajan ydinviesti on, että hallituksen on pidettävä talousarvion kehyksistä kiinni.

- Keskustan näkökulmasta budjetin kehys pitää hallituksen kasassa. On välttämätöntä sopia etukäteen käytettävän rahan määrästä aina hallituksen aloittaessa ja myös yhdessä kunnioittaa sovittua, tähdentää Saarikko.

Tämän varmistamiseksi Saarikko haluaa keskustella kaikkien hallitusryhmän jäsenten kanssa vielä ennen joulua.

- Korona-ajan talouspolitiikka ei saa jäädä päälle. Korona-ajasta on nyt aika siirtyä kestävää talouskasvua tukevaan politiikkaan. Olen halunnut varmistaa, että hallituskumppanimme ovat tähän valmiita.

"Ennustettuun talouskasvuun emme voi tyytyä"

Kaikkien valtiovarainministerien ikuinen huoli on sama: entä jos parhaan talouskasvun aika on ohi omalla vahtivuorolla? Huoli vaivaa myös Saarikkoa.

- Emme voi tyytyä meille ennustettuun prosentin, puolentoista talouskasvuun. Se johtaa näivettymiseen, hän sanoo.

Taloustutkijoiden mukaan investoinnit ja tki-panostukset ovat kasvun kannalta avainasemassa. Nyt ne nousevat keskustan arvojärjestyksessä jopa maakuntiin vievien raideyhteyksien kehittämisen edelle.

- Jos ja kun pitää priorisoida, keskusta laittaa lähivuosina tki-panosten nostamisen suurten junahankkeiden edelle.Yhteydet maakuntiin turvataan nykyisten ratojen välityskykyä parantamalla, sanoo Saarikko.

Valtiovarainministeri Annika Saarikko on TV:n Ykkösaamun suorassa lähetyksessä klo 10.05.

Lue lisää:

Suomi varautui pahimpaan ja otti suuret velat vuonna 2020: Pelot eivät toteutuneet ja nyt velkaa otetaan 8 miljardia aiottua vähemmän

VM: Suomen talous toipuu koronasta, mutta nopeimman kasvun vaihe on ohi - "Tämän enempään ei vanheneva Suomi nykymenolla yllä"

samedi 4 décembre 2021 10:05:00 Categories: YLE talous

ShareButton
ShareButton
ShareButton
  • RSS

Suomi sisu kantaa

TetraSys Oy.

TetraSys Oy.