Episodi

Tänään tv:ssä: "Pelottavampi kuin kauhuelokuvat" - Synkän jännärin loppukohtaus jää iäksi mieleen

Episodi - logo Episodi 04.12.2021 07:51:56 Pop Media
Tänään tv:ssä:

IMDb-arvosana 8,6.

Tänään nähdään televisiossa jännityselokuva Seven vuodelta 1995.

David Fincher (Fight Club, The Social Network) on amerikkalaisen elokuvan ylittämättömän tyylinikkari. Hänen toinen pitkä elokuvansa valmistui onnellisempien tähtien alla kuin edeltäjänsä Alien 3.

Fincherillä riitti myös uskallusta tehdä omasta sarjamurhaajatarinastaan niin rujo, ettei sellaisilla voiteta Oscareita.

Fincherin komean kuvallisen tyylin ohella Sevenin onnistumisen avainasemassa olivat myös Uhrilampaiden säveltäjän Howard Shoren tunnelmallinen musiikki, sekä elokuvan loistava päähenkilökaksikko.

Morgan Freemanin vanha ja väsynyt rikosetsivä tuo arvokkuutta, vakuuttavuutta ja malttia julman sarjamurhaaja John Doen (Kevin Spacey) jahtiin. Brad Pittin nuori kukonpoika ei ymmärrä sen olevan taidoilleen liikaa,ennen kuin on myöhäistä.

Seven on synkkä ja brutaali mestariteos, jonka loppukohtaus jää iäksi mieleen. Entertainment Weeklyn äänestyksessä Seven oli kahdeksanneksi pelottavin elokuva kautta aikojen. Sen pelottavuus onkin karmivampaa kuin monien kauhuelokuvien säikyttely.

Elokuva esitetään AVA-kanavalla lauantaina 04.12.2021 klo 21.00. Katso alta hieno alkutekstijakso.

samedi 4 décembre 2021 09:51:56 Categories: Episodi

ShareButton
ShareButton
ShareButton
  • RSS

Suomi sisu kantaa
NorpaNet Beta 1.1.0.18818 - Firebird 5.0 LI-V6.3.2.1497

TetraSys Oy.

TetraSys Oy.