Ilta Sanoma

Ex-pariskunta on päässyt väliaikaiseen sopuun lastensa asumisjärjestelyistä Yhdysvalloissa.

Mikko ja Helena Koivun avioeroa tuli vireille 2020. Tilanne ei kuitenkaan ole vielä läheskään selvä.

Mikko ja Helena Koivun avioeroa tuli vireille 2020. Tilanne ei kuitenkaan ole vielä läheskään selvä. Kuva: ZUMA

Riitaisaa eroa läpikäyneet ex-jääkiekkoilija Mikko Koivu ja vaimo Helena Koivu ovat päässeet ainakin väliaikaiseen sopuun lastensa asumisjärjestelyistä, selviää Minnesotan osavaltion alioikeuden asiakirjoista.

Omaisuuden osituksen ja elatusmaksujen lisäksi ex-pariskunta on kiistellyt kolmen lapsen huoltajuusasioista, sillä on ollut epäselvää, missä maassa osapuolet jatkossa aikovat asua. Mikko Koivu on kertonut oikeudessa haluavansa muuttaa vuoden 2021 aikana pysyvästi Suomeen. Helena on kertonut Me Naisten haastattelussa aikovansa jäädä tässä kohtaa Minnesotaan.

Lokakuun lopulle päivätyistä asiakirjoista selviää, että Helena Koivun asuinpaikka on pariskunnan avioliiton aikana asuttama koti Edinassa, Minneapolisin vieressä. Niiden mukaan Mikko Koivu on kesällä 2021 hankkinut itselleen asunnon Eden Prariesta, toisesta pikkukaupungista Minneapolisin vieressä.

Asiakirjoista käy ilmi, että pariskunta on käyttänyt asumisjärjestelyistä sopimiseen asiaan vihkiytynyttä välittäjää.

- Osapuolet haluavat kokeilla sopimusta väliaikaisesti antaakseen lapsille mahdollisuuden totutella uuteen aikatauluun ja varmistaakseen, että uusi järjestely on lasten edun mukainen, asiakirjassa todetaan.

Väliaikaisen huoltajuussopimuksen mukaan lapset asuvat äitinsä luona aina alkuviikot ja isänsä luona loppuviikot. Viikonloput toteutetaan vuoroperiaatteella. Lähivuorossa olevan vanhempi on ensisijaisesti vastuussa lasten kuljettamisesta harrastuksiin ja aktiviteetteihin, mutta molemmat vanhemmat saavat osallistua niihin.

Kun lapset siirtyvät vanhemmalta toiselle, kummallakaan vanhemmalla ei ole oikeutta mennä sisälle toisen kotiin, vaan lapset voidaan saattaa ainoastaan ovelle.

Ex-parin tulee lisäksi jatkossa käyttää pääasialliseen kommunikointiin huoltajuusasioita varten suunniteltua kännykkäsovellusta, joka auttaa viestinvaihdossa.

Mikko ja Helena Koivu avioituivat vuonna 2014 ja erosivat 2020. Helena Koivun mukaan eron syy oli Mikon uskottomuus.

Mikko Koivu haki yksin avioeroa Suomessa helmikuussa 2020, ja Helena Koivu jätti oman avioerohakemuksensa Minnesotassa muutamaa päivää myöhemmin. Avioero on paisunut lihavaksi riidaksi, joka on edennyt Minnesotan osavaltion korkeimpaan oikeusasteeseen saakka.

Lokakuussa Turun hovioikeus antoi Helena Koivun eduksi tuomionsa pesänjakajaa koskevassa asiassa.

Ex-pariskunta on ollut koko ajan eri mieltä siitä, kuuluuko heidän eroaan käsitellä Yhdysvalloissa vai Suomessa. Pari on asunut koko avioliittonsa ajan Minnesotassa, jonka NHL-seura Wildia Mikko Koivu edusti.

Suomessa käräjäoikeus asettui asiassa Mikko Koivun puolelle, mutta kantelun jälkeen hovioikeus totesi asiassa tuomiovirheen. Helena Koivun asianajaja Erno Bomberg totesi tuolloin IS:lle Turun hovioikeuden päätöksen tarkoittavan, että ex-parin omaisuuden jako siirtyy Yhdysvaltain tuomioistuimen käsittelyyn. Mikko Koivulle jäi kuitenkin mahdollisuus vielä hakea valituslupaa korkeimmasta oikeudesta.

Pariskunnan eroprosessissa on ollut lukuisia käänteitä. Helena Koivu on muun muassa väittänyt, että hänet painostettiin allekirjoittamaan avioehto juuri häiden alla. Avioehdossa todetaan, että jos avioliitto päättyy avioeroon, kummallakaan ei ole avio-oikeutta toisen senhetkiseen omaisuuteen tai sen tuottoon eikä tulevaan omaisuuteen tai sen tuottoon.

Toinen kiistakapula on ollut se, toimittivatko Helena Koivun edustajat avioeropaperit Mikolle asianmukaisesti. Haastehakemus avioerosta heitettiin Mikko Koivulle kesken NHL-ottelun, kun Mikko oli poistumassa kaukalosta pukusuojaan.

- En halua kommentoida tällä hetkellä enempää keskeneräistä juttua, mutta toivoisin, että vastapuoli noudattaisi oikeuden määräystä, eikä käyttäisi aikaa ja rahaa käsittelyn tahalliseen pitkittämiseen, Helena Koivu totesi Me Naisten haastattelussa keväällä.

- Minulla on asianajajien palkkiota rästissä lähes 150?000 dollaria ja olin Mikon uran ajan kotiäiti.

Lue lisää: Tällainen on Mikko ja Helena Koivun avioehto - Helena väittää, että hänet pakotettiin allekirjoittamaan paperit vain päivää ennen häitä

Lue lisää: Saiko vaimon edustaja katsekontaktin Mikko Koivuun kesken NHL-ottelun? 39 minuutin nauhoite kertoo erikoisesta riidasta Koivujen avioerossa

Ilta Sanoma
samedi 4 décembre 2021 09:02:00 Categories: Ilta Sanoma Viihde

ShareButton
ShareButton
ShareButton
  • RSS

Suomi sisu kantaa

TetraSys Oy.

TetraSys Oy.